Leffa, joka sysää syrjään murheet

 Kiitos Yle Areenan, tulin katsoneeksi Alan Parkerin ohjaaman musiikkileffan  The Commitments (Irlanti 1991).  Eri lähteissä hehkutetaan, kuinka

The Commitments on täynnä energiaa, sielua ja iloa, joten ei ihme että se on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi irlantilaiseksi elokuvaksi.

--

Monipuolisen englantilaisohjaajan Alan Parkerin musiikkiaiheiset elokuvat on suunnattu kuin aivan eri yleisöille: The Wall, Evita, Fame, The Commitments. Tämä viimemainittu merkkiteos (Irlanti 1991) on Roddy Doylen romaaniin pohjautuva karheansuloinen kuvaus 1980-luvun Dublinissa 60-luvun soulia soittavan harrastajabändin värikkäistä tyypeistä ja tarunhohteisia ulottuvuuksia saavasta alkutaipaleesta. Kertojamanageria esittää Robert Arkins ja laulusolistia Andrew Strong. Elokuvan todelliseen pääosaan nousee ristiriidoistakin kumpuava yhteisöllisyys, unelmiin kurkottelu ja musiikki, joka tekee kaiken todeksi tässä ja nyt.

Dublinin duunarinuorten hirmuinen elämisen meininki tempaisi mukaansa niin, että huomasin jammailevani yksin kotona musiikin tahtiin naama virneessä. 

Oli hellyttävää seurata, miten manageriksi heittäytynyt, työtön Jimmy Rabbitte haalii instrumentteja, koulii porukkaa lavakelpoiseksi ja järkkää keikkoja. Yleisön edessä tuppaa unohtumaan yhteissoitto, kun yksi ja toinen innostuu sooloilemaan. Vaivihkaa taidot karttuvat. Rahaa ei kuitenkaan heru keikoilta ensi alkuun, mistä seuraa, että bändin on tyytyminen soittamisen ja laulamisen riemuun sekä yleisön yltyviin suosionsoituksiin ainona palkkanaan. Elämiseen tarvittavat rahat on tienattava "oikeissa" töissä.

Katsojaa herkistyy bändin kehityspilkahduksista. On kiehtovaa seurata, miten ihmeellinen noste ottaa porukan valtaansa. Jokainen yltää yhdessä enempään kuin koskaan aiemmin.

Porukan vahvistukseksi ilmaantuu kuuluisissa kokoonpanoissa soittanut trumpetisti Joye "The Lips" Fanagan. Maailmaa nähneen ottein hän opastaa aloittelijoita. Luontevasti käy myös taustalaulajien hurmaaminen, mikä saa naiset käymään toistensa kimppuun.

Minua kiehtoi kaiken muun lisäksi Joyen viulua pelaileva äti, josta poika pitää huolta ainakin postikortein reissuiltaan. Onnistuneen keikan jälkeen Joye lausahtaa mieleen painuvasti, että bändi ylsi esityksillään tasolle, joka lähestyy runoutta. Sinne asti ei äkkinäisin levytyksin Joyen mukaan päädytä. Malttamaton Jimmy ei ota ymmärtääkseen moista tulkintaa.

Katolisen Irlannin monilapsiset perheet ja katuelämä vilahtavat tämän tästä kuvissa. Jimmyn managerin toimisto mahtuu toimimaan ison perheen kodissa, sillä varsinkin isä on innoissaan musiikista, samoin kulmakunnan pappi. Isän ja pojan kaveruus hykerryttää. Moni välähdys lähitienoon tilanteista näyttää, mistä verkostosta bändiläiset ponnistavat. Kaiken ikäisiä lapsiakin hyörii mukana.

Ai että leffa tuotti hyvän olon! Ihanaa saada hollille tällaista nähtävää ja koettavaa - vieläpä vallan vaivattomasti ja verovaroin kustannettuna.

Makupalana leffan virallinen  trailer.

Rooleissa:

Andrew Strong	…  Declan ”Deco” Cuffe, päälaulaja
Bronagh Gallagher	…  Bernie McGloughlin, taustalaulaja
Angeline Ball	…  Imelda Quirke, taustalaulaja
Maria Doyle Kennedy	…  Natalie Murphy, taustalaulaja
Glen Hansard	…  Outspan Foster, kitara
Kenneth McCluskey	…  Derek ”Meatman” Scully, bassokitara
Johnny Murphy	…  Joey ”The Lips” Fagan, trumpetti
Félim Gormley	…  Dean Fay, saksofoni
Michael Aherne	…  Steven ”Soul Surgeon” Clifford, piano
Dave Finnegan	…  Mickah ”Don’t F*ck With Me” Wallace, rummut
Dick Massey	…  Billy ”The Animal” Mooney, rummut
Robert Arkins	…  Jimmy Rabbitte, manageri