keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Onneks olkoon, Jussi!

 

           Juhani Katainen kuvattiin kotitoimistossaan Helsingin Töölössä.

Eilisestä Hesarista äkkäsin jutun Juhani Kataisesta, 80 täyttäneestä ikätoverista, vaikka aikoinaan kuvittelin hänet itseäni vanhemmaksi. Hänhän on vajaan vuoden nuorempi kuin minä, molemmat kuitenkin 1941 syntyneitä. Tutustuimme yli 50 vuotta sitten. Onnentoivotuksen lisänä muistelen mielikseni erästä rakennushanketta.

Kaksi teekkaria oli sopinut keskenään, että aikanaan Jussi piirtää Joukolle talon. Kaveruksista kumpikin oli ehtinyt perheellistyä, Jouko minun kanssani jo teekkarina 1960. Saman tien lapsia meille siunaantui kaksi. Yhdessä muutettiin sinne tänne rakennusinsinööri-isän hankkiessa lisää ammattipätevyyttä. Lopulta osuttiin Kangasalle, josta onneksi sain sijaislehtorina töitä. Jouko oli jättänyt toviksi konstruktööin hommat ja ruvennut assistentiksi uuteen Tampereen teknilliseen korkeakouluun. Työn ohessa hän opiskeli lisää tavoitteena tekniikan lisensiaatin tutkinto. Asiassa auttoi, että palkkani osaltaan turvasi perheelle leivän. 

Kuinka ollakaan: meille täysin rahattomille tarjottiin mainiota tonttia Kangasalta Kirkkoharjun kupeesta. Kävi vielä niin, että myyjä pankinjohtajana järjesti meille lainan. Oli pakko asettua ja ruveta paitsi  lyhentämään lainaa myös rakentamaan taloa  Tiivis yhteys Jussiin syntyi tuota pikaa. Ei aikaakaaan, kun hän tuli käymään tontilla.


Puita kaadettiin, tontti vaa'ittiin, korkeuskäyrät piirrettiin. Jussi luonnosteli taloa meidän toiveidemme mukaisesti ja oli valmis esittelemään ensimmäisiä hahmotelmia 4.9.1972. Samana päivänä olin hakenut Tampereen yliopiston aktuaarista FK-todistukseni. Sitten ajoimme Helsinkiin Lapinlahdenkadulle katsomaan piirustuksia. Ammattilaisten paneutuessa kuviin minä höpöttelin niitä näitä, kunnes Jussi keksi, millä saisi minut vaikenemaan. Hän ehdotti, että talolle annettaisiin minun nimeni! Niin tapahtui, enkä enää häirinnyt miesten keskittymistä olennaisiin kysymyksiin.

Aika monta kierrosta tarvittiin luonnoksista lopullisiin piirustuksiin ja rakennuslupakuviin. Hyvässä yhteistyön hengessä edettiin, vaikka harjakaton asemesta ensi vaiheessa talo sai tasakaton. Tilaajan ei ollut hyvä ruveta rettelöimään, sillä hyväksi tiedetty, palkittu arkkitehti olisi jättänyt homman sikseen. Mutta joutuipa Jussi myöhemmin laatimaan lisäsuunnitelman vuotavan katon korjaamiseksi. Hän myönsi, että alun alkaen olisi pitänyt suunnitella harjakatto, kuten hänelle ehdotimme.

Jouluksi 1973 oli tarkoitus muuttaa uuten kotiin. Mutta eihän talo ollut valmis! Vuokra-asunnosta oli kuitenkin lähdettävä ennen joulua, mistä seurasi monenlaista hässäkkää. Uudeksi vuodeksi päästiin lopulta asumaan, vaikka paljon oli vielä keskeneräistä. 

Talven mittaan viimeiset maalarinhommatkin valmistuivat. Kyläilijöitä kävi. Kesällä 1974 juhannuksena ilmaantui yksi perhe lentäen. Oli vietetty juhannusta isossa porukassa Kannonkoskella. Sieltä osa palasi katsastamaan meidän uutta taloa.

Myös muutama huonolaatuinen sisäkuva on tarjolla, sillä en löydä mistään dioista skannattuja kelpo kuvia.

Portaita on melkoisesti. Talo asettuu rinteeseen niin, että virallisesti se on yksikerroksinen. Ihme ja kumma, ettei portaissa kompuroitu. Sekä tiloiltaan että yksityiskohdiltaan tarkoin mitoitettuna ja suunniteltuna koko talo portaineen oli helppo asua. Lastenlapsille raput tarjosivat tietyssä vaiheessa syyn harjoitella kiipeämistä ja peruuttamista.

 

Ihana sisäpiha on talon sydän. Siellä voitiin aterioida jo helmikuussa aurinkoisina pakkaspäivinä, kun lämpö kohosi jopa 20 asteeseen.

 

Ylätason lähes 60  neliön tila jakaantui meidän aikanamme ruokailuun, oleskeluun sekä  hyllykön takaiseen telkkarinurkkaan.

 


 Alemmalla tasolla sijaitsivat ensin lastenhuoneet, sittemmin vanhempien makuuhuone. kun poikaset olivat lentäneet pesästä.

Taustalla häämöttää ovi kylppäriin. Ylös ja alas vievät portaat piiloutuvat kaapin taakse.

Muutama vuosi myöhemmin olimme valmiit rakentamaan lisäosan, kuten alun alkaen oli suunniteltu. Jussilta saatiin taas laadukkaat kuvat. Porrastorni yhdistää vanhaa ja uutta puolta toisiinsa. Sinne tehtiin takkahuone, pohjakerrokseen punttisali.

Ulkoasultaan kuvan näköisenä muistelen 30 vuotta kotinamme palvellutta taloa ja kiitän yhä vielä sen erinomaista suunnittelua. Talo toimi ja tarvittaessa muuntui.. Se koki täyden remontin, kun vaikeaa lihassairautta potenut talon isäntä ei enää kyennyt kävelemään. Urakan jälkeen hän pystyi autettuna asumaan tutussa kodissa, kunnes kuoli keväällä 2003.

Yhdessä olimme käynnistäneet talon myynnin jo syksyllä 2002. Kaupat tehtiin kesällä 2003. Silloin poistuin uupuneena tutusta pihasta. Omakin auto täydessä lastissa lähdin ajamaan muuttoauton sekä muutossa auttaneiden lasten ja vävyn perään kohti Turkua. Aurajokirannassa minua odotti uusi, tyhjä koti. 

Kuvittelen, kuinka meneillään olevina pakkaspäivinä talon nykyiset asukkaat ihastelevat olohuoneesta  kuvan kaltaista luminäkymää. Siihen eivät kai hekään hevin kyllästy.

 

Oi muistojen Kangasalaa!


4 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Onko ikävä? Minulla aina vähän menneeseen, joka kultaantuu niin herkästi. kaunista on.

Lissu kirjoitti...

Ikävän asemesta paljon hyviä muistoja talosta, jossa tosiaan oli helppo viihtyä. Tilaa ja yösijoja riitti suurellekin porukalle. Yksin en olisi kyennyt jatkamaan asumista. Kaikkea olisi ollut liikaa, myös kuluja.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Kaunis koti, kauniilla paikalla. Ikävä, että miehesi sairastui ja elämä muuttui sinulla täysin.

Lissu kirjoitti...

Tiukassa paikassa ei auta kuin venyä. Paljon minua kovempaa oli miehelläni etenevän sairautensa kanssa. Hän säilyi omana itsenään loppuun asti.