Ratikka-ajelu ja muuta ihmeellistä Tampereella

 

Pari päivää Tampereella ihan asiallisella reissulla tarjosi myös hiukan hupia. Tekonivelsairaala Coxaan olen ollut yhteydessä lähes vuoden vasemman polveni takia ja jopa tavannut Coxan ortopedin Turussa. Uusi polvinivel on yhä harkinnassa. Fysioterapian, kortisonipiikkien ja särkylääkkeiden avulla olen pystynyt kävelemään ja nukkumaan, vaikka nykyisin tekee jo tiukkaa. 

Kolme kuukautta sitten sydämeni avuksi sain tahdistimen. Sen asettuminen kunnolla osaksi kroppaani on vaatinut nämä kolme kuukautta. Otin hyvissä ajoin yhteyttä Coxaan, jotta pääsisin leikkaukseen heti, kun sydänkuvio on kohdallaan. Kävi ilmi, että ortopedi haluaa nähdä jo katsottujen röntgenkuvien lisäksi myös magneettikuvan polvesta. Hän ei voinut tehdä lähetettä toiseen sairaanhoitopiiriin, joten minun oli syytä reissata Tampereelle kuvausta varten. Se vaati myös sydämen tahdistimen säätämistä. 

Varmuuden vuoksi ajelin Tampereelle kuvauksen aattona ja majoituin potilashotelli Norlandiaan, josta eräs ystävä oli vinkannut. Iltaohjelmana oli selvittää reitti sekä Sydänsairaalaan että magneettikuvaukseen. Hotellin respasta sain kartan ja hiukan opastusta. Painelin  oikeaan rakennukseen, mutta lähdin väärään suuntaan. Rohkenin kysyä eräältä hoitajalta tarkennusta ja kuulin ilokseni, että R-talo on juuri se yksikkö, jossa kuvaukset tehdään. Hoitaja kertoi myös, että minut kuskataan pyörätuolissa Sydänsairaalasta magneettikuvaukseen ja viedään myös takaisin, etten eksy tai kuukahda yksinäni matkalla. Tahdistimen säädöt näet pitää palauttaa minulle määriteltyihin virityksiin.

No, hyvillä mieli lähdin hoitajan neuvomana onnahtelemaan R-alueelta isojen D-nuolten mukaisesti kohti TAYSin pääaulaa ja sieltä edelleen Sydänsairaalaan. Mutkitellen rakennuskompleksien pohjakerrosten käytäviä pitkin päädyin lopulta perille. Kuvasta puuttuu D, mutta nuoliin merkittyjen kirjainten koko havainnollistuu.

 Avarassa uudessa pääaulassa jututin tovin Neuvonnassa palveluja tarjoavia. Yksi lisäkirjain tuli seurattavaksi. Aamulla minun tulisi jatkaa aulasta kohti N-kirjainta. Kun reitti oli selvitetty, huomasin katsastaa ympärilleni. Lattian yllä leijuu keveä metallista valmistettu teos, mutta en löydä tekijän nimeä. Jäntevyyttä teos saa kaarevista puuistuimista, vaikken tiedä, kuuluvatko ne yhteen.

Kuvauspäivän aamuna istuin hyvissä ajoin oikeassa paikassa odottamassa tahdistimen säätöä. Äänimerkki ilmoitti, kun jonotusnumero ilmestyi näytölle ja sen perään huone, johon sopi mennä. Kukaan ei huudellut nimiä eikä muutakaan häslinkiä ilmennyt.

Kun tahdistin oli säädetty ja kuljetus tilattu, minua vietiin punaisella tuolilla vinhaa vauhtia R-taloon. Erinäisten valmistelujen jälkeen päästiin asiaan. Magneettikuvaa varten vain alakroppani työnnettiin putkeen. Korvatulpat suojasivat korvia, tulppien päälle sain vielä luurit radion kuuntelua varten. Sitten alkoivat kuvaussessiot kolme neljä minuuttia kerrallaan. Välillä sai pikkuisen liikutella sormiaan. Sujui mainiosti, eikä kestänyt kuin kaikkiaan puolisen tuntia.

Palasin hotelliin lounaalle ja päiväunille. Sitten pyyhälsin minkä kipeällä polvella pystyin takaisin jo tutuksi tullutta reittiä sairaalaan komeaan pääaulaan ja sieltä ulos. Raitikan linja 1 kulkee reittiä Tays - Sorin aukio. Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä vuorojen väliä on vain vajaat kahdeksan minuuttia ainakin iltapäivästä.

Neuvonnasta olin jo kuullut, että pankkikortilla voi maksaa. Mutta kanssamatkustajan apua tarvitsin, ennen kuin osasin määritellä vyöhykkeiksi AB ja näyttää korttia maksulaitteen kylkeen enkä sen alle. 

Sorin aukiolla jäin istua jököttämään paikalleni, koska minun oli tarkoitus painua saman tien takaisin TAYSiin. Kuskin piti nousta ja kertoa minulle, että tässä KAIKKI matkustajat nousevat pois. Hän ajaa raitikka tyhjänä läheiselle kääntöpaikalle. Siellä se näkyi seisovan isona punasilmäisenä möhkäleenä, kunnes ajovalot syttyivät uudelle kierrokselle lähtiessä. Tuntui hiukan kuin olisin jokin muistuma Juhani Ahon Rautatie-romaanissa kuvatuista junaa ihmettelevistä Matista ja Liisasta.

Siirryin toiselle raiteelle takaisin mennäkseni. Siinä sitten katselin, kuinka Nysse toisensa jälkeen ajoi ohi nimi joka bussin kyljessä. Turun seudulla on käytössä Föli-systeemi lippuineen ja kuukausikortteineen, Tampereella vastaavasti Nysse yhtä lailla bussilla kuin ratikalla matkustettaessa. Ei hassumpaa.

Yksi ihmettelyn aihe reissullani oli potilashotelli, joka tuntui sairaalan jatkeelta. Aamulla ulko-ovesta pelmahti sisälle parvi nuoria lääkäriasuisia aulaan, jossa näytti istuskelevan potilaita. Tutkin, mitä ovissa luki ja mihin automaateilla ilmoittauduttiin. Ainakin kaihipotilaille on oma paikkansa. Neurologia on sekin edustettuna hotellirakennuksessa, jonka yksi kerros on varattu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tietohallinnolle. Yhdessä kerroksessa toimii Perheonni-niminen yksikkö. Tänään aamiaiselta palatessa samaan hissiin osui nuori mies tarjottimineen ja kertoi auliisti vievänsä aamupalaa vaimolleen, joka vasikään oli synnyttänyt perheen esikoistyttären sairaalan puolella. Ensi alkuun uuden tulokkaan kanssa voi aloitella yhteistä taivalta potilashotellin Perheonnessa. Oli erityinen ilo onnitella tuoretta isää lämpimästi.

Valtava sairaalakompleksi paisuu yhä. Hotellihuoneeni ikkunasta seurasin viereisen työmaan tapahtumia, joista jotakin mainittiin myös paikallisuutisissa. Kaupin alueella ollaan jo näreissään sairaalaan laajennuksista. Minä puolestani ällistelen sitä, kuinka upeissa tiloissa ja asiantuntevasti meitä vanhuksiakin hoidetaan niin Turussa kuin Tampereella. Muista sairaaloista minulla ei ole kokemusta.  Mitä kaikkea muun muassa sydänlääkärit osaavat ja millä tavoin yhdessä insinöörien kanssa kehitelleet sydämen tahdistimen kaltaisia apuneuvoja! Ihmeeltä tuntui tahdistimen asennus ja nyt myös sen säätäminen magneettikuvausta varten. Erinäisiä läpyköitä kiinnitettiin yläkroppaan, mutta itse säätäminen onnistui tahdistimen kohdalle asetetun "mokkulan" avulla ihon päältä. Lääkäri tallensi asetukset ja luki tuloksia näytöltä. Hän kertoi, että paristo kestää vielä 13 vuotta. Muutakin mukavaa kuulin.

Ei aikaakaan, kun menen taas Tampereelle. Helmikuun alussa suunnistan suoraan Coxaan ja kuulen ortopedilta, mitä hän tuumaa magneettikuvista ja minun polveni tilasta. Varmasti puhutaan myös jatkosta.