torstai 23. kesäkuuta 2022

"Sisäkön" pesti loppusuoralla

 

Olen onnekas, sillä polvileikkauksesta toipumisen ajaksi huusholliin ilmaantui altis apulainen. Minulle mahdottomia kotitöitä tehdessään hän lohkaisi suorittavansa sisäkön perustutkintoa. Tätä nykyä on jo siirrytty hommiin, joiden voi katsoa kuuluvan jatkotutkintoon, sillä päivä päivältä selviän itse yhä paremmin perustason töistä, vaikka kivut vielä kiusaavat.

Torstaisin "sisäkkö" on viettänyt iltapäivän vapaata tarkistettuaan ensin, että pärjään yksikseni. Tänään saatan jopa repäistä lähtemällä yksin kävelylle, totta kai kyynärsauvojen turvin. Niiden kanssa koen olevani kirahvi, joka arvokkaasti asettelee pitkiä koipiaan hyvässä järjestyksessä tarkkaillen ympäristöä.

Juhannuksen mentyä mies siirtyy omaan kotiinsa, mutta palaa kuulemma hätiin tarvittaessa.  Kymmenen vuotta yhteisissä mökkipuuhissa kouli meistä työparin, joka osaa auttaa toinen toistaan ja ymmärsi myös ajoissa luopua rakkaasta paikasta. Se siirtyi onneksi paljon meitä nuoremmille ihmisille runsas vuosi sitten. 

Olennaista on ollut kummallekin omissa oloissa asuminen aina, kun mahdollista. Tapaamme usein ja juttelemme päivittäin puhelimessa. Näillä järjestelyin meidän kaveruus on kestänyt lähes parikymmentä vuotta.

Fysioterapeutin kanssa minulle alkaa jatkokuntous heti juhannuksen mentyä. Hyvässä lykyssä parin kolmen kuukauden kuluessa vaivalloisimmat vaiheet alkavat jo häipyä muistoista. Olen oppinut, että polven tekonivelleikkaus on paljon isompi homma kuin ensi alkuun kuvittelin. 

Jos hyvin käy, hommailen kotiaskareita entiseen malliin melkoisen ketterästi. Ja innostun lähtemään eri tapahtumiinkin, vaikka sellainen vielä tuntuu etäiseltä.


 

2 kommenttia:

  1. No, onpas hyvä, että sinulla on tuttu "tutkinnon suorittaja" auttamassa. Muista antaa hyvät arvosanat. :)
    Kuntoutuminen on näissä niveloperaatioissa yhtä tärkeää kuin itse leikkaus. Lonkan tekoniveloperaation jälkeen piti käyttää pari kuukautta korotettuja istuimia, sänkykin piti korottaa, eikä voinut vääntäytyä autoon. Polvien piti olla aina istuessa takapuolta alempana. Kävelin kyynärsauvojen kanssa metsäpolkuja ja tein puunrunkoja vasten kuntouttavia liikkeitä.
    Polven kuntoutus on kait vielä tarkempaa ja siinä on hyvä olla fysioterapeutti apuna. Eräs tuttava sai kuntopyörän kotiinsa. Sen polkeminen oli kyllä aluksi hyvin vaikeaa.
    Luulen, että sinun tilanteessasi, siis uusi parisuhde varttuneessa iässä, olisin tehnyt samoin kuin sinä ja kumppanisi olette tehneet, kummallakin omat kodit. Siinä järjestelyssä on paljon hyviä puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti fysioterapiaa, jota tarjoaa tuttu terapeutti kävelymatkan päässä kotoani. Hän hoiteli minut kelpo kuntoon jo ennen leikkausta, mistä ilmeisesti on ollut apua. Kävelen jo melko hyvin, tosin hitaasti. Jännä nähdä, mitä liikkeitä saan kotiläksyksi. Niitä on jo ollut, mutta hyvin lieviä.
      Polvestaan leikattu ei joudu varomaan samalla tavoin kuin lonkkaleikkauksen jäljiltä. Pari päivää sitten testasin autolla ajoa. Hyvin sujui, kun siirsin penkkiä taaksepäin sisään mennessä. Se on helppo hiisata takaisin ajajan kannalta oikeaan paikkaan ennen liikkelle lähtemistå.
      On muuten tiedossa sen verran juhannusohjelmaa, että mennään "sisäkön" kanssa tyttären ja vävyn luo juhannuspäivänä. Vävy parantelee leikattua lonkkaansa. Paikalle ilmaantuu myös nuorin tyttärentytär, viimeisillään raskaana, ja hänen miehensä sekä heidän Nokko-koiransa. Ihan juhannukselta tuntuu!

      Poista