keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Annie Ernaux'n Vuodet – melkoinen löytö

 

Nobelilla palkittu Annie Ernaux'n romaani Vuodet yllätti minut paitsi kerrontatavallaan myös sillä. että kirja puhuu oman ikäiseni naisen suulla. Olen muutaman kuukauden nuorempi kuin Annie, mutta kasvuoloissa, sotakokemuksissa, koulunkäynnissä, opinnoissa ja päätymisessä opettajaksi on paljon yhteistä. Aborttia minulle ei ole tehty, kuten Annielle, jolle toimenpide on ollut kammottava avainkokemus. Itselleni ensimmäisen lapsen saaminen parikymppisenä on ollut merkkitapahtuma, joka ratkaisevasti muutti minussa kaikki asetukset. 

Vapaasta opiskelijaelämästä en tiedä mitään, mutta kirjallisuus, elokuvat ja lehdet auttoivat uimaan ajan virrassa. Katsoin ja luin kiihkeästi sen, minkä perheen tarpeilta ehdin. Opiskeluihin tarrasin viiden vuoden tauon jälkeen. Ranskattaren tavoin pätevöidyn vuosien uurastuksen tuloksena kielen ja kirjallisuuden opettajaksi ja aikanaan mukavasti eläkkeelle.

Annien teksti tuntuu arkisuudessaan perin tutulta, lähes omalta elämältäni. Yksityiset kokemukset kytkeytyvät Ranskan ja maailman tapahtumiin. Romaanin alku vie heti mukanaan muualle kuin omaelämäkertaan:

Kaikki kuvat katoavat.   

 nainen kyykkypissalla keskellä päivää, parakkikahvilan takana, raunioiden vieressä sodanjälkeisessä Yvetot’ssa, sitten hän nousee, kohottaa hamettaan, vetää alushousut ylös ja palaa kahvilaan  

Alida Vallin kyyneleiset kasvot, kun hän tanssii Georges Wilsonin kanssa elokuvassa Pitkä poissaolo   

tynkäkätinen mies Padovan kadulla kesällä 1990, tuli heti mieleen talidomidi, raskauspahoinvointiin 30 vuotta aiemmin määrätty lääke ja aiheesta sittemmin kerrottu vitsi: Tuleva äiti neuloo vauvannuttua ja napsii talidomidia pillerin per silmukkarivi. Ystävätär kauhistelee, etkö tiedä että lapsi saattaa syntyä ilman käsivarsia, johon äiti vastaa: tiedän toki mutta kun en osaa neuloa hihoja --

Tapahtumat soljuvat toistensa lomitse, pisteittä. Välillä etualalle tunkee jotakin henkilökohtaista. Sen voi kuvitella kirjoittajan muistoksi tai tulkinnaksi omasta itsestä, vaikka "minä" antaa paljon tilaa "meille", ellei peräti jättäydy verbien passiivin suojiin. Lapsena herännyt toive päätyä kirjailijaksi toteutuu osana kotoa irtautumista.




 Kirjailijasta löytyy nettihaulla kuvia. Niistä valitsin kolme, joista näkyy iän karttuminen. Romaanin alkupuolta sävyttää osallistuminen mielenosoituksiin, tunnettujen filosofien, elokuvien ja tapahtumien kommentointi. Ironisia sävyjä erottuu paikoin, ihailtavien esikuvien vaihtumiset poliittisten suhdanteiden heilahduksissa. Vain jotkut nimistä, kuten Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir, Michel Foucault ja Jean Genet, ovat tuttuja, mutta heidän sädekehänsä himmenee kriittisten silmien seuratessa heidän toimiaan, kunnes kuolema korjaa huomaansa.

Avioeron jälkeen Annie haikailee kirjoittamisen pariin. Hän näkee itsensä etäältä.

Uudessa yksinäisyydessään hän kokee ajatuksia ja tuntemuksia, jotka parisuhde-elämä pyyhkii pois, ja niinpä hän keksii kirjoittaa ”eräästä naiskohtalosta” vuosilta 1940–1985, jotakin sellaista kuin Maupassantin Elämän tarina. Siinä aistisi ajankulun hänen kauttaan ja ulkopuolellaan, se olisi ”totaaliromaani”, jonka lopussa luovuttaisiin kaikista ihmisistä ja tavaroista: vanhemmista, aviomiehestä, omilleen muuttavista lapsista, myydyistä huonekaluista. Hän pelkää eksyvänsä todellisuuden moniaisiin säikeisiin. Miten hän voisi järjestää muistinsa, joka on täynnä tapahtumia, pieniä sattumuksia, niitä lukemattomia päiviä jotka johdattavat hänet tähän päivään.

Mitä vanhemmaksi nainen elää, sitä harvemmiksi käyvät havainnot. Niissä vilahtavat yhä aikuisemmiksi varttuneet pojat kulloistenkin ystäviensä kanssa, satunnaiset päivälliset  perhetyyliin, joulukin. Lapsenlapsia alkaa ilmaantua, naisen rakastajista viimeisin liittyy osaksi "perhettä".

Kirja loppuu antautumiseen. Unelmat kuuluisuudesta kirjailijana olivat haihtuneet:

Hän pysyisi aina oman kielensä, kaikkien  yhteisen kielen sisällä, se oli ainoa väline, jolla hän saattoi pureutua häntä raivostuttaviin asioihin. Alun perin kirjan oli tarkoitus olla taistelun väline. --  mutta nyt hän haluaisi ennen kaikkea tavoittaa valon, joka lankeaa kadonneille kasvoille, hävinneille pöytäkattauksille, valon joka oli läsnä jo lapsuuden pyhäpäivien kertomuksissa ja joka edelleen lankeaa koettujen asioiden ylle, varhaisemman valon.
Kuinka ollakaan, kun kuuluisuutta ei odota, osuu kohdalle  Nobel-palkinnon kokoinen kunnianosoitus! Sen jälkijäristyksenä Annien kustantaja veti kaikki e-kirjat myynnistä. Mutta minäpä ehdin napata Elisa Kirjan tarjouksesta Vuodet-romaanin hintaan 7,90 euroa. Saa nähdä, milloin uudet sopimukset tuovat Ernaux'n kirjoja ostettaviksi. Kirjastoista niitä sentään on tiettävästi ollut saatavilla.

 




4 kommenttia:

  1. ..saatavilla pitkän jonon matkassa...

    VastaaPoista
  2. Ennen pitkää, ennen pitkää kirja päätyy hyppysiisi👍

    VastaaPoista
  3. Minulla on lainassa tämän kirjailijan kirja, johon on koottu kaksi pienoisromaania samoihin kansiin, Isästä ja Äidistä. En vaan tiedä, milloin ehdin ne lukea, kun näyttää, että taas kerran on kertynyt aivan liian korkea pino toinen toistaan kiinnostavampia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huokaan houkuttelevien kirjojen runsautta jo kritiikkejä lukiessa. Kaikkea kiinnostavaa ei millään ehdi hommata edes hollille. Hyvä kumminkin, että kirjoja ilmestyy paljon.

      Poista