Viime torstaina kaksi vanhaa rouvaa uhmasi jaloissa puuroutuvia lumimöykkyjä ja käveli Saga Kaskenniitystä Wäinö Aaltosen museoon (WAM) Aurajokirantaan. Siellä pääsaleihin rakennettiin uutta näyttelyä, mutta kakkoskerroksen studiossa on maaliskuun alkuun asti esillä Afra Eisman teoksia osana museon sarjaa Hop To Hope. Kevään mittaan museo suljetaan peruskorjauksen vuoksi noin kolmeksi vuodeksi.
Museon sivuilla mainitaan, että taiteilija
kertoo teoksillaan henkilökohtaisia tarinoita, inspiraationlähteenä hänellä ovat mielikuvitusystävät ja hän yhdistää aistillisuuden kepeyteen. Eisma käyttää värejä ja leikkisyyttä käsitellessään synkkiä tunteita ja kokemuksia antaen tilaa moniselitteisyydelle ja pohdinnalle sekä vaikeillekin tunteille kuten vihalle. Taiteellisen työskentelyn ohella Eisma osallistuu ja ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin ja ongelmiin.
Seinälle kiinnitetyssä työssä erityistä on sen tekotapa, tuftaus. Lattialla levittäytyvät pitkäraajaiset hahmot on kasattu ompelemalla värikkäistä kankaista runsain yksityiskohdin. Moniväriset kynnet ovat melkoinen näyte tarkasta työskentelystä.
Teoksia vahtinut nuori nainen kehotti meitä rohkeasti asettumaan lattialle osaksi teosta. Jotkut aikuiset ja tietenkin lapset kuulemma innostuvat läpsimään toisiaan hahmojen rennoilla kourilla. Meiltä jäi moinen yrittämättä. Muihin teoksiin ei saanut koskea, mikä on teettänyt vanhemmilla hommia, kun lapset olisivat halunneet jatkaa leikkimistä ympäri pientä salia.
Seiniltä löytyi myös pienikokoisia mobileita hauskoin hahmoin. Ne liikkuvat kukin omassa maljassaan. Tässä vai yksi esimerkki:
Pikakäynniksi jäi museoreissu tällä kertaa. Jalkapatikassa jatkettiin torin laidalle Fazerin kahvilaan. Sinne jalat vievät ihan kuin itsestään. Kelpo perinne on jatkunut jo vuosia.
Kaikilla ulos uskaltautuneilla on viime päivinä ollut vaivansa lumen kanssa. Esimerkeistä käykööt nämä kaksi: kohmettunut autoni kaivettiin eilen esiin, samoin putsattiin pikkuruinen parvekkeeni. Kumpikin on alttiina kaikille säille. Jonkin aikaa hautunut päätös autosta luopumisesta varmistui saman tien. Hyvässä lykyssä autolle löytyy uusi omistaja ja useita käyttäjiä perhepiiristä. Viimeistään syyskuussa asia on ratkaistu ja kaupat tehty.
2 kommenttia:
Onpas leikkisiä töitä.
Tämä talvi vaatii kyllä kestävyyttä. Ihan kuin olisi suorittanut uroteon, kun jaksaa hyvällä mielellä kevääseen ja kesään. Kaikki kesään liittyvä tuntuu utopialta juuri nyt.
Mietin juuri, lähdenkö tallaamaan kirjastoon vai kietoudunko torkkupoeittoihin sohvalle.
Vesisateeseen en ole saanut mennyksi kävelemään, vaikka yleensä teen melko pitkiä lenkkejä. Huomenna ehkä tohdin yrittää jalan kaupunkiin asti kosmetologille.
Torstaina kirjastoauto tuo asuintaloni ovelle asti Mooses Mentulan kirjan Isän kanssa, jonka tilasin pari kolme viikkoa sitten. Aikanaan kirjoitan siitä blogijutun.
Pakkasia tulossa ja aurinkoakin pikapuoliin. Kai näistä kehnoista keleistä päästään ainakin hetkeksi.
Lähetä kommentti