Laatikkoleikkiä kesäteatterissa

 Vaati kaksi reissua Lietoon ja siellä Vanhalinnaan, jonka härkätallissa on meneillään Turun ylioppilasteatterin Hannu Salaman Juhannustanssit kesäteatterisovituksena. Ostin näet lipun esitykseen 17.7. Mutta kas, se oli peruutettu sairaustapauksen vuoksi. Niinpä lippuni siirrettiin eiliseen näytökseen. Hyvissä ajoin ilmestyin paikalle, jotta ehdin kömpiä kuvan keskellä näkyvälle linnavuorelle. 

Itse esitys toteutui sekä pihalla että sisällä härkätallin ylisillä. Punainen rakennus erottuu vuoresta oikealle, samoin kahvilana ja lipunmyyntipaikkana palveleva toinen ulkorakennus. Niiden ja vuoren välisellä pihalla yleisö odotti ensin linja-autoa. Se toteutettiin laatikkoleikkinä: oranssinvärisiä kuutioita kannettiin riviin. Ensimmäiselle istui kuski, joka nappasi ratin käsiinsä laatikon kyljestä. Matkustajat hytkyivät kukin laatikollaan auton tahtiin. Aikamoinen idea!

Tallin ylisillä tuoleja löytyi kolmelta sivustalta. Ihmeen hyvin tila toimi. Vain helle rasitti sekä välillä päin näköä osunut kirkas valo. 

Laatikoita kanniskeltiin palvelemaan milloin penkkinä, milloin autona, milloin pöytänä, lopulta taas linja-autona. Kohtaukset vaihtuivat vinhasti. Välillä tanssittiin remakasti. Naukkailtiin viinaksia, yritettiin iskeä toisen vaimoa hetken heilaksi, soitettiin suuta. Tunnelma nousi ja laski, kunnes äityi tappeluksi. Porukasta erottui Paavo Kenttäläinen koulun käymisineen ja tietoineen. 

Iso porukka on tarvittu toteuttamaan esitys musiikkeineen, valoineen, puvustuksineen. Aivan alkajaisiksi yleisön herätti upeasti vihreisiin hetaleisiin puvustettu hahmo, joka äänteli linnun tavoin. Myöhemmin sorsaksi mainittu ilahdutti vielä katsojia, kunnes joku juhannuskiihkossaan surmasi tipun.

Minun oli vaikea pysyä kärryillä, koska Juhannustanssit on se Salaman kirja, jota en ole lukenut. Lähes koko muun tuotannon luin sitä mukaa, kuin kirjoja ilmestyi. Niinpä äsken varasin opuksen kirjastosta, jotta saisin kunnon tuntuman tähänkin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin liitettyyn teokseen. Jumalanpilkkakohua kaikkine käänteineen seurasin aikoinaan lehdistä.

Toisen näytöksen alkajaisiksi pelmahti pihalle valkokaapuinen joukko hurjasti saarnaavan Hiltusen kannoilla. Siinä näytelmän kliimaksi! Seurasi vielä laskevia kierteitä, joista traagisin oli linja-auton kolarointi. En oikein ymmärtänyt hommaa, vaikka ruumiita lakosi pitkin lattiaa. Tässäkin hyvä syy lukea kirja.

Käsiohjelmasta napsin kolme kuvaa. Niistä näkyy, että kymmenhenkisessä ensemblessä on enimmäkseen naisia. He muuntuvat viiksin, tietyin asustein ja roimin elkein miehiksi.

Jouko Grönholm näki esityksen ensi-illassa 12.7. ja kirjoitti siitä innostuneen arvion seuraavan päivän Turun Sanomiin. Suosittelen sekä jutun lukemista että esityksen katsomista..

Minulle eilisestä Lieto-käynnistä jäi teatterielämyksen lisäksi kuva tutusta maisemasta, joka avautuu linnavuorelta länteen.