Kuinka tulinkaan tarttuneeksi 2014 Tieto-Finlandialla palkittuun kirjaan Kustaa II Aadolfista? Hassua, mutta ihmettelen usein liikennekuria istuessani puistonpenkillä risteyksessä, jossa suhahtelee autoja neljästä suunnasta törmäilemättä toisiinsa. Pyöräilijät ja minun laillani jalan liikkuvat pysyvät visusti omilla kaistoillaan. Eilen lauantaina kävin varta vasten nappaamassa kuvan. Se ei kerro arkipäivien ruuhkista edes kalpeaa totuutta, mutta kelvatkoon.
Miten ihmiset ovat suostuneet ja oppineet noudattamaan lakeja, joihin järjestys perustuu? Mieleen kömpi Ruotsin vallan aika sekä erityisesti mies nimeltä Axel Oxenstierna ja Kustaa II Aadolf. Olin kymmenen vuotta hautonut Mirkka Lappalaisen maineikkaan kirjan lukemista. Vasta säällisesti soljuvaa liikennettä ihmeteltyäni sain hommatuksi kirjastosta teoksen, jonka koko nimenä on Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611 - 1632.(Siltala 2014, 2. painos)
Paria seikkaa kannattaa korostaa: Kirjoittaja on syntynyt 1975, joten hän oli alle 40-vuotias julkaistessaan tutkimuksensa tulokset. Niissä hän näytti, kuinka 17-vuotiaana kuninkuuden perinyt Kustaa ja hänen kanslerikseen nimittämä 27-vuotias Axel Oxenstierna alkoivat muokata Ruotsia ja sen osana Suomea järjestyneeksi yhteiskunnaksi. Kustaa vastasi aluelaajennuksista, Axel hallinnosta kaikkine muutoksineen. Nuorten miesten yhteistyö kesti vain parikymmentä vuotta ja päättyi Kustaan kaatumiseen. Kustaan jälkeen hänen tyttärensä Kristiina peri 6-vuotiaana kruunun. mutta valtaa käytti Axel holhoojahallituksen nimissä kuningattaren täysi-ikäistymiseen asti.
Valtakunnassa, etenkin sen itäisessä osassa vallitsi 1600-luvun alussa nälkä niin, että tiloja autioitui. Omavaltaiset voudit kynivät talonpoikia, viljoja piiloteltiin. Sotajoukot temmelsivät pitkin maata, ottivat omin luvin ruokatarpeita, rääkkäsivät talonpoikia. Lisänä kuormassa olivat vaatimukset kyydityksistä.
Väkivalta rehotti. Vanhoja lakeja tunnettiin heikosti eikä niitäkään noudatettu. Omankäden oikeus oli lähimpänä, mistä seurasi yhä uusia kierroksia tuhotöitä sukujen kesken. Niitä eivät hillinneet kauhistuttavatkaan rangaistukset.
Paikallisiin nimismiehiin ei luotettu, vaan pyrittiin pääsemään "kuninkaisiin" eli valittamaan kuninkaalle väärinkäytöksistä. Kuningas kiersi maata ratsain, talvella myös rekikyydissä. Teitä ei oikeastaan ollut, ei postilaitosta eikä karttoja . Kuninkaan kuriirit purjehtivat meren yli ja ratsastivat linnasta linnaan viemään käskyjä linnanherroille, jos osuivat löytämään hengissä perille.
Tilanne oli mahdoton. Ei ollut luotettavia tietoja väestöstä, ei veroluetteloja. Oli säädettävä lakeja, järjestettävä oikeuslaitosta. Svean hovioikeus perustettiin, sittemmin myös muita, kuten Turkuun. Niihin sopi valittaa käräjäoikeuksien tuomioista, ei enää kuninkaalle. Koulutetuista virkamiehistä oli niin kova pula, että aatelisia kehotettiin lähettämään poikiaan ulkomaille saamaan oppia.
Hajallaan pitkin metsiä olevien kylien välille piti raivata teitä, rakentaa siltoja, luoda kestikievareita, jotta päästäisiin omavaltaisista kyytien ja majoituksen vaatimisista.
Maa jaettiin lääneihin, kirkko velvoitettiin luetteloimaan seurakuntalaiset. Niinpä alkoi selvitä, paljonko valtakunnassa on asukkaita. Veroluettelot varmistivat, mitä kruunulle tulee maksaa. Rahaa kului sotaväen tarpeisiin. Jotkut varustivat itse ratsumiehen ja saivat siitä hyvästä verovapauden. Tapa vakiintui rustholli-järjestelmäksi.
Tieto Espanjan vaurastumisesta siirtomaiden rikkauksilla innosti etsimään hopeaa Lappia myöten, turhaan. Mutta rautaa osattiin erottaa maaperästä. Myös kuparia löydettiin ja opittiin hyödyntämään. Metsien vihreä kulta ei vielä ollut arvossaan, koska kaskenpolttoa jatkettiin suomalaismetsissä.
Kirjasin lähes muistin varaisesti joitakin seikkoja Lappalaisen teoksesta, jonka sisällysluettelo on avoinna edessäni. Otsikoista innostavimpia ovat sellaiset kuin Sataviisikymmentä sitruunaa, Sodan myrskyävä meri (viittaa Ruotsiin, Venäjään ja Puolaan sekä Stolbovan rauhaan), Liljoja ja hopeaa, ja Tuhkassa kytee tuli. Jos uteliaisuus heräsi, kirja löytyy kirjastosta jonottamatta. Suosittelen!
Samaan syssyyn olen katsomassa sarjaa nimeltä Tarina Ruotsin historiasta. (Historien om Sverige, SVT 2023.) Yli 300 asiantuntijan osin dramatisoitua työn jälkeä katsoo ja kuuntelee mielikseen. Vuorossa vielä tänään on osa 7/10.
Aameneksi kiitän olojani toimivan yhteiskunnan jäsenenä. Enpä tosiaan kaipaa 1600-luvun alun sekasortoa, vaikka tulevaisuus ei ruusuiselta tunnukaan. Yritystä isojenkin ongelmien ratkomiseksi kuitenkin löytyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti