keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Älä mene ulos!

 


Brittidraama Somewhere Boy on tätä kirjoittaessani edennyt ykköskauttaan lähes loppuun. Illalla lähetetään kahdeksas osa. Olen tallentanut osia itse ja katsonut niitä verkkaisesti viikon välein. Niinpä näen sarjan lopun aikaisintaan huomenna, koska ilta on varattu muuhun puuhaan. Ei ole tehnyt mieli kurkkia Areenasta, josta ehkä olisi voinut hotkaista koko stoorin melko nopeasti, sillä kukin osa kestää vain parisen kymmentä minuuttia. Äsken tarkistin tilanteen ja huomasin, ettei sarja olekaan nähtävissä. Se on julkaistu Areenassa jo 2013, mutta poistunut sieltä 28.11.2024. Nyt sarjaa on kerrattu osa osalta. Nelososasta loppuun asti osia näyttää yhä löytyvän.

Kumma juttu, että huomaan yhä useammin miettiväni, mitä minulle oikein kerrotaan. Alkuun nähdään pieni poika, jolla ei näytä olevan mitään hätää. Pian ollaan tilanteessa, ettei äitiä näy missään. Hän on kuollut auton törmäyksestä, mitä isä ei kerro lapselle. Hän linnoittautuu kotiin, katsoo elokuvia yksi toisensa jälkeen, eikä päästä poikaansa Dannya ulos. Isä maalailee kauhukuvia ulkona vaanivista hirviöistä. Katsoja saa havainto-opetusta aivopesun tehokkuudesta.

Isä kuitenkin käy ulkona ja varustautuu kuin sotaan. Yhteyttä poikaan hän pitää radiopuhelimella.


Motoristin asuun ja kypärään sonnustautuneen isä ajaa pärryttää pois. Puhelin ei löydä isää vastaamaan. Yksin jätettynä poika katselee kauhuissaan jostakin raosta ja odottaa hirviöitä. 

Missä luuraavaat lastensuojeluviranomaiset, missä panikoivan isän auttajat?

Kerran isä tuo mukanaan naisen, näyttää olevan päissään. Isoksi kasvanut Danny jää syrjästä katsojaksi, mutta aistii hämmentyneenä isän ja naisen välisen eroottisen vireen.

Väistämättä lapsi kasvaa. Isä joutuu kuulemaan, että poika haluaisi jotakin muuta kuin sen, mitä heillä kahdella on. Isä kaappaa pyssynsä, painelee pihalle ja ---

Enempiä selittelemättä poika siirtyy Sue-tätinsä perheeseen. Tämä on tiennyt veljensä ahdingosta metsämökissään. Mutta, mutta - asioihin puuttuminen on jäänyt, kunnes kaiketi viranomaisten toimin Danny siirtyy pois kotimökistä. Tätinsä luona hän tutustuu serkkuunsa Aroniin, toiseen ulkopuoliseen nuoreen. Kas, he tulevat juttuun ja jotenkin auttaneeksi toisiaan.

Dannylla on tehtävä, päähän pinttymä, että hirviö on se, joka ajoi äidin kuoliaaksi. Ja hirviö pitää hävittää. Sattumilla on osuutensa tapahtumiin, tietysti. Pojat päätyvät tihutöihin maatilalle, jonka isäntä tiettävästi oli syypää kolariin. He jäävät kiinni, mutta saavat mahdollisuuden sontaa siirtelemällä korvata vahingontekonsa. Pojat tutustuvat myös talon tyttäreen, mikä on iso juttu, vaikka sotkua seuraa siitäkin.

Dannylla ei ole mitään valmiuksia selviytyä ihmisten kanssa. Ainoat käytösmallit ovat peräisin isän suosimista elokuvista, eivät tosi elämästä. Danny tulee lähes tappaneeksi isännän, joka itse asiassa tarjoaa mahdollisuuden puhumalla selvittää, mitä oikein tapahtui. Isä ei ole kertonut.

Puhumattomuus on yksi suuri juonne tarinassa. Ihmiset juuttuvat umpikujiinsa. Nuoret miehet eivät tiedä alkuunkaan, kuinka tulisi toimia tyttöjen kanssa. Kukaan ei opasta. Seksuaalisia tarpeita viriää. Aaron pääsee hyvään alkuun tytön kanssa halailemiseen, mutta Danny törmää paikalle ja pilaa yrityksen.

Dannylle  ilmaantuu kumppaniksi mukava kaveri. Hyvä hetki tulee ja menee. Lisäkierrokseen ei toinen enää ole valmis, mutta osaa sanoa, että Dannyn toiminta alkaa pelottaa. Kaveri poistuu siivosti paikalta.

Nuorten miesten haparointi karmaisee. Myös Aaron joutuu töytäilemään kovin yksin. Hänen äitinsä Sue yrittää huolehtia myös kahdesta uudemmasta lapsestaan ja aviomiehestään, mutta tuntuu väistelevän kipeisiin asioihin tarttumista. 

Sarja tuo näkyville nuorten miesten kasvukipuja, jotka Dannyn tapauksessa tuntuvat isän aikaansaannoksilta. Muista ihmisistä eristettynä lapsi ei ole saanut tilaisuutta oppia ihmistapoja, vaikkei olekaan mikään täysin yksin metsään jätetty Kasper.

Tiedän jo, että viimeisessä osassa Danny palaa tyhjään taloon puitten siimeksessä. Millä hän mahtaa saada taloon ja itseensä eloa?

Vaikuttava TV-draama, upeat näyttelijät! Varsinkin Lewis Gibbenin esittämä Danny on äärimmäisen uskottava ja kriitikoiden ylistämä.


Ei kommentteja: