Jokin päivän lehdestä napattu esittely kiinnosti niin, että tallensin Aftersun-elokuvan (2022) ja katsoin sen yksin ollessani. Toki leffan olisi löytänyt myös Yle Areenasta, mutta omista tallennuksista se listan ensimmäisenä sai vuoronsa heti.
Areenassa mainetta niittänyt elokuva esitellään lyhyesti:
Katkeransuloinen nuoruusmuistelo 11-vuotiaan tytön (Frankie Corio) lomasta eronneen isänsä kanssa turkkilaisessa lomakeskuksessa. Muistojen, kuvitelmien ja unohdettujen tunteiden sirpalemaisuus välittyvät koskettavasti ohjaaja Charlotte Wellsin omiin kokemuksiin perustuvasta elokuvasta, josta isää esittävä Paul Mescal oli Oscar-ehdokkaana. (Aftersun, Britannia 2022)
Kattavasti leffa esitellään tässä ja tässä arvostelussa. Niinpä jätän sisällön referoimatta. Ansioksi luen muun muassa sen, että tarinaa halusi seurata herkeämättä, vaikka mitään kamalaa ei ollut odotettavissa. Sophie-tyttären katse opasti tarkkaamaan isää, joka heti hotelliin saavuttaessa taipui tyytymään huoneeseen, jossa oli vain yksi sänky. Sen sai tytär. Isälle ilmaantui kaita varavuode.
Kävi ilmi, että isä on melko vähävarainen 31-vuotias Tai Chin ja meditaation harrastaja. Sekin selviää, että tytär muistelee lomaansa isänsä kanssa, kun on itse 31-vuotias ja katselee parinkymmen vuoden takaisia lomakuvia. Niistä välittyy läheisyys ja isän huolehtivaisuus. Kumpikin kantaa huolta toisesta.
Aistin kaihoisia tunnelmia niistäkin kuvista, joissa uitiin ja pelailtiin. Minunkin ajatuksiani askarrutti, miksi isä ei ollutkaan hotellihuoneessa kerran illalla tyttären palatessa altaalta. Siellä hän enimmäkseen katseli muita nuoria. Respan avulla Sophie pääsi huoneeseen. Sinne isäkin ilmaantui aamuun mennessä.
Missä isä oli ollut? Mikä häntä vaivasi? Kysymykset jäivät matkalla vastauksitta. Vielä aikuisena Sophie kuvitteli vaihtoehtoisia ratkaisuja, joihin muutamat hajahavainnot antoivat aineksia. Jos oikein ymmärsin, isä jäi yhä lomapaikkaan, kun Sophie palasi äitinsä luokse Edinburghiin. Tyttö ilmoitti selviävänsä ilman lapsenvahtia, mutta haikeus paistoi iloisiksi naamioituvista vilkutuksista isälle. Ei ollut tietoa, milloin Lontoossa asuvan isän saisi tavata uudestaan. Riipaisevaa!
Elokuvan tunnelmat häilyvät vieläkin mielessä. Harvinaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti