Jokin päivän lehdestä napattu esittely kiinnosti niin, että tallensin Aftersun-elokuvan (2022) ja katsoin sen yksin ollessani. Toki leffan olisi löytänyt myös Yle Areenasta, mutta omista tallennuksista se listan ensimmäisenä sai vuoronsa heti.
Areenassa mainetta niittänyt elokuva esitellään lyhyesti:
Katkeransuloinen nuoruusmuistelo 11-vuotiaan tytön (Frankie Corio) lomasta eronneen isänsä kanssa turkkilaisessa lomakeskuksessa. Muistojen, kuvitelmien ja unohdettujen tunteiden sirpalemaisuus välittyvät koskettavasti ohjaaja Charlotte Wellsin omiin kokemuksiin perustuvasta elokuvasta, josta isää esittävä Paul Mescal oli Oscar-ehdokkaana. (Aftersun, Britannia 2022)
Kattavasti leffa esitellään tässä arvostelussa. Niinpä jätän sisällön referoimatta. Suosittelen etsimään netistä itse myös Film-o-holicin arvostelu, johon linkki ei nyt onnistu. Leffan ansioiksi luen muun muassa sen, että tarinaa halusi seurata herkeämättä, vaikka mitään kamalaa ei ollut odotettavissa. Sophie-tyttären katse opasti tarkkaamaan isää, joka heti hotelliin saavuttaessa taipui tyytymään maksettua huonompaan huoneeseen, jossa oli vain yksi sänky. Sen sai tytär. Isälle ilmaantui kaita varavuode.
Kävi ilmi, että isä on melko vähävarainen 31-vuotias Tai Chin ja meditaation harrastaja. Sekin selviää, että tytär muistelee lomaansa isänsä kanssa, kun on itse 31-vuotias ja katselee parinkymmen vuoden takaisia, lapsen pelleillessä ottamia hassuja lomakuvia. Niistä välittyy läheisyys ja isän huolehtivaisuus. Kumpikin kantaa huolta toisesta.
Aistin kaihoisia tunnelmia niistäkin kuvista, joissa uitiin ja pelailtiin. Minunkin ajatuksiani askarrutti, miksi isä ei ollutkaan hotellihuoneessa kerran illalla tyttären palatessa altaalta. Siellä Sophie enimmäkseen katseli muita nuoria, mutta sai kuin saikin eräältä pojalta suukon.
Missä isä oli ollut? Mikä häntä vaivasi? Kysymykset jäivät vastauksitta. Vielä aikuisena Sophie kuvitteli vaihtoehtoisia ratkaisuja, joihin muutamat hajahavainnot antoivat aineksia. Jos oikein ymmärsin, isä jäi yhä lomapaikkaan, kun Sophie palasi äitinsä luokse Edinburghiin. Tyttö ilmoitti selviävänsä lennosta kotiin ilman lapsenvahtia. Haikeus kuitenkin paistoi iloisiksi naamioituvista vilkutuksista isälle. Ei ollut tietoa, milloin Lontoossa asuvan isän saisi tavata uudestaan. Riipaisevaa!
Elokuvan tunnelmat häilyvät vieläkin mielessä. Harvinaista, kaunista.
6 kommenttia:
Jätin katsomatta, ehkä oli hyvä niin.
Mikä kumma sinut on saanut pelkäämään herkkiä elokuvia niin, ettet tohdi sellaisia katsoa?
Tämä melankolinen elokuva kuvaa hienosti yritystä ymmärtää lapsuudessa tapahtunutta.
Muistaminen on aukkojen täyttämistä ja varsinkin lapsena on saattanut ymmärtää tapahtumia väärin, vaikka on kokenut tunneilmaston ihan oikein.
Minä odotin tätä elokuvaa katsoessa jotakin pahaa kohta tapahtuvan, mutta se pahin oli jätetty kuvatun ajan ulkopuolelle. Hieno elokuva.
Jotenkin palasin omiin lapsuuskokemuksiin elokuvan jälkitunnelmissa. Harvinainen leffaelämys kaikkinensa.
Kävin katsomassa elokuvateatterissa, jätti vahvan jäljen. Omintakeinen ja hienovireinen, upeasti kuvattu, loistavat näyttelijät, kaikkiaan fiksusti käsikirjoitettu. Just se ettei kaikkea selitetä auki, aivan kuten elämässä tapahtuu.
Nappiin kirjoitat, en muuta sano.
Lähetä kommentti