Odotin pitkään Havumetsän lapset -dokumentin näkemistä. Se oli isosti esillä ensiesityksen aikoihin keväällä 2024, mutta vilahti nopeasti ohi turkulaisesta leffateatterista. Piispanristin Kinoon sitä ei kai otettu lainkaan. Sinne olisin mieluimmin mennyt. Pelastukseksi Yle Areena tarjosi Runebergin päivänä Virpi Suutarin kiehtovan dokumentin. Areenassa se pysyy pitkään katsottavissa.
Viime viikonloppuna tapitin hartaasti dokumenttia TV-ruudulta. Menetteli. Sisällöstä saa parhaan käsityksen lukemalla tämä Film-o-holicissa julkaistu arvostelu. Siitä kopioin kuvat, joissa näkyy kaksi keskeisintä esiintyjää: Ida Korhonen ja Minka Virtanen.
Miksi innostuin dokumentista? Selityksiä löytyy sekä Virpi Suutarin aiemmista töistä, kuten Eedenistä pohjoiseen (2014), mutta myös omista metsäkokemuksista mökkivuosilta. Jalkapatikassa kulkemisista kirjoitin Mentiin metsään -blogijutun omin kuvin. Mieleen on jäänyt retkikumppanin ääneen pohdiskelu uusimman metsäpalstahankinnan kohdalla. Palstalta oli hakattu kaikki puut, koska kuulemma metsänhoitoyhdistys edellytti siten toimittavan. Kaadettujen puiden tilalle istutettaisiin pian uudet taimet.
Ennen mökin myymistä ehdin nähdä useiden lähimetsikköjen häviämisen pikavauhtia moton karsiessa rungot saman tien. Kauhistuttavan tehokasta. Ei taida säästävä metsänhoito olla edelleenkään muodissa.
Mistä mahtanevat metsä-eläimet löytää suojaisia pesimäpaikkoja?
Päivän puheenaihe on Pohjois-Savon käräjäoikeudessa alkanut Suomen suurimman metsästysrikoksen käsittely. 31 miestä vastaa syytteisiin suojeltujen susien, ilvesten, ahmojen, laulujoutsenten ja haukkojen ampumisesta.
Tulin äskettäin katsoneeksi Ylen uudelleen lähettämän dokumentin Hukkamies (2013). Siitä iskostui mieleen, kuinka 130 metsästäjää Itä-Suomessa saarrosti kaksivuotiasta sutta. Kyse oli kaulapannoitetusta alfanaarasta. Se tapettiin, samoin sen puoliso. Ne eivät muistaakseni ehtineet hoitaa kuin yhden pentueen.
Havumetsän lapset -dokumentissa Ida ja Minka hyräilevät toisiaan katsoen, kuinka Suomen luonnosta häviää susi, ahma ja moni muu...
2 kommenttia:
Kun lukee lehtiä, katsoo uutisia, ei tarvitse ihmetellä, miten näitä aktivisteja syntyy! Ja se tuho, minkä metsäkone saa aikaan, siinä ei ollut mielestäni mökkimetsässä mitään rajaa. On vain muisteltava entisaikojen metsiä ja toivoa, että jotain jossain vaiheessa ymmärretään, sekä eläinten, lintujen että ihmisen metsätarpeesta. Tuosta voisin kirjoittaa vaikka kuinka...
Samoissa mietteissä kirjoitin juttuni.
Kyllä metsää omistavat ja sitä lisääkin hankkineet naapurit totisina katselivat jättikoneen metsänpohjaan ruhjomia jälkiä. Kerran osuttiin suojellun metsäpalan tuntumaan. Sen sankkaan puustoon eivät koneet saaneet kajota.
Lähetä kommentti