Macbeth - huh, huh!

 

Olen nähnyt Macbethin! Turun kaupunginteatterin tulkinta on kaikin puolin niin vahva, ettei vastaavia ole kohdalleni osunut kuin suurina harvinaisuuksina. 

Tämä joukko on tarjonnut taitonsa esityksen onnistumiseksi:

Teksti William Shakespeare, suomennos Matti Rossi, sovitus ja ohjaus Kari Heiskanen, lavastus Jani Uljas, puvustus Tuomas Lampinen, valot Riku Rämä, äänet Eetu Karioja, kampaukset ja maskeeraus Saara Tawast. 

Näyttelijät: Eero Aho, Riitta Salminen, Asta Sveholm, Ulla Reinikainen, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Kirsi Tarvainen, Stefan Karlsson, Sami Lalou, Antti Peltola, Viljo Kiukkonen, Kirsi Tarvainen, Kuutti Viljainen, Aatos Höglund, Esko Lehtonen.

Vallanhalun yltymistä vallanhimoksi oli järisyttävää seurata. Kolme kepeää kuiskuttelijaa saa pauloihinsa alttiin Macbethin. Hän ryhtyy toimiin kilpailijoiden nujertamiseksi. Ystävät alkavat näyttäytyä salakavalina, vainoharhaisuus ajaa laajentamaan tappamista.

Imarteluin mies ohjautuu jatkamaan kuninkuus tähtäimessä. Rempseät tyylilajin vaihdokset tehostavat kerrontaa. Kotona Skotlannissa odottaa lady, joka yhä paisuttaa miehen kunnianhimoa. Yhtymäkohdat nykyisiin valtiaisiin on ilmiselvä. Katsoja nielaisee kakistelematta loikat aikakaudesta toiseen. Tuntuu ihan luontevalta, että näyttämölle ilmestyy muun muassa kantikas Ford pullauttamaan sisuksistaan gangstereita konekivääreineen.

Kaukana Skotlannista miesten naiset lapsineen odottavat. Ja hukka heidät perii, kun miehet yhä valmistautuvat nostattamaan vastarintaa ja myöhästyvät. 

Paljon puhuvaa on valtaa himoitsevan hinku tapattaa myös kruunuun oikeutetut lapset. Silti aina joku pelastuu. 

Tuttuun autioon näkymään tragedia päättyy. Heti alkuun pestään käsiä. Tapahtumien vyöryessä kädet muuttuvat yhä verisemmiksi, puhdistumatta toistuvista pesuista huolimatta. Lopun lohduton, rääsyinen kenttä osoittaa, mihin vallanhimo vie. Ja taas pestään käsiä.

Nautin kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Ehkä helpoimmin muistan jylhät ja myös hilpeät lavasteet sekä kaikki äänet ja valot sekä erinomaiset näyttelijät taiten luoduissa ja rytmitetyissä kohtauksissa. 

Komea lavastus silmissä tuntui hyvältä lukea uutinen, jonka mukaan teatterisäätiö oli jakanut15 000 euron palkinnon Jani Uljakselle pitkäaikaisesta työstä teatterin päälavastajana. Jutusta kopioin kuvan, jossa palkittu myhäilee vanhan auton askelmalla. Syksyiset puunoksat esittivät lavalla Birhamin metsää, joka näytelmässä tuntuu liikkuvan ja onkin Skotlantia lähestyvä vihollisjoukko. Näin mahdottomasta voi tulla mahdollista teatterissa.

Suosittelen tutustumaan tähän vapaasti luettavaan ja runsaasti Otto-Ville Väätäisen ottamia kuvia sisältävään arvosteluun. Itse asiassa se on hyvin myötäsukainen puffi. Varsinaisia kritiikkejä löytyy maksumuurin takaa lehdistä, kuten tästä ja tästä.