Andrei Tarkovski, Nostalgia

 

Kuinka osuikaan kohdalle Andrei Tarkovskin Italiassa 1983 ohjaama kaipauksen ja itsetutkiskelun kuvajainen Nostalgia. Yle Areenan kautta se on katsottavissa lokakuun alkuun asti. Lyhyessä esittelytekstissä mainitaan:

Venäläiskirjailija kulkee tulkkinsa opastamana Italian Toscanan raunioilla ja kylpylöissä, samoissa maisemissa, joissa 1700-luvulla vaelsi venäläinen säveltäjä. Kotimaahansa palattuaan tämä teki itsemurhan.

Oleg Jankovskin esittämä kirjailija kulkee säveltäjä Andrei Gortšakovin jalanjäljissä apunaan tulkki  Eugenia  (Domiziana Giordano). Erland Josephson näyttelee paikallista kylähullua Domenicoa. Kumpikin miehistä tuskailee, mitä on tullut tehneeksi vaimolleen ja lapsilleen. Paikoin välähtävät ristikkäiset kuvat korostavat heidän samastumistaan toisiinsa. Eugenia pettyy kirjailijaan, joka ei tee elettäkään lähentyäkseen kaunotarta. Eugenia kertoo unestaan, jossa hänen lähellä ryömii monijalkainen iso, vetelä toukka. Siihen ei osu yksikään naisen tappoisku. Turhautumistaan Eugenia purkaa kohentamalla tämän tästä runsasta, vaaleakiharaista tukkaansa. Kirjailijan päälaella paistaa outo valkoinen alue, jota kerran  korostaa valkoinen höyhen.  

Tarkovskin elokuvia olen nähnyt monia. Tiesin, mitä odottaa: ei mitään kepeyttä, vaan tarkoin harkittuja verkkaisia harmaansävyisiä kuvia kuin taideteoksia. Silti tuntuu ihmeeltä, että oma alakuloni hellitti pikku hiljaa jo ensimmäisen katsomistunnin aikana. Vajosin kuitenkin uneen jossakin kohtaa. Onneksi tallensin elokuvan. Niinpä etsin iPadilta kohdan, jossa nukahdin noin vartiksi. Paikka löytyi ja jatkoin samalla uudestaan loppuun asti. Tapahtumien ohessa huomio kiinnittyy vedestä aiheutuviin ääniin. Kuluu vesijohtojen kurinaa, sateen kohinaa, vesilätäköissä askeltamisen lätsähtelyä sekä jonkinlaisen sahan kirskahtelua. Domenicon kodin raunioissa mukana kulkee rauhallinen saksanpaimenkoira. Välillä koira paneutuu makuulle lätäkköön, mitä en osaa tulkita.

Juho Malanin kirjoittaa Elitistissa 16.02.2005: 

Nostalgian hiljainen voima piilee sen päähenkilössä, jonka elämä aktivoituu uuteen todellisuuteen hänen saavuttua Italiaan. Kotimaansa yhteiskunnasta, ihmisistä, kulttuurista, tuttuudesta erotettu ja irrotettu ihminen asettuu tilaan, jossa hän tahtomattaankin joutuu tarkkailemaan itseään itsestään "etääntyneenä", samalla tavalla, jolla katsoja tarkkailee kriittisesti elokuvaa, joka on etäännyttänyt hänet elokuvan toisesta todellisuudesta.

Alkuun kirjailija ja hänen tulkkinsa vaeltelevat luostarikirkossa, jonne yleensä tulevat lasta toivovat. Nähdään ihmeellinen kuvaelma Synnyttäjien Madonnasta. Eugenia ei myönnä toivovansa lasta. Hän kopsuttelee sinne tänne korkeissa koroissaan. Kuuluu musiikkia, monen monet kynttilät juhlistavat etualalle kannettavaa madonnaa.

Ollaan myös kylpylässä, hotellissa, raunioilla. Usein toistuu pilarien tai oviaukon rajaama näkymä käytävään. Ihmiset kuljeskelevat toisiaan koskettamatta. Ollaan yksin. Voimallisessa kohtauksessa Domenico patsaalla julistaa paikalle kokoontuneille ihmisille omaa totuuttaan, valelee itsensä polttonesteellä ja sytyttää itsensä roihuamaan. Kirjailija osoittaa sitkeyttään kantamalla Domenicolta saamaansa kynttilänpätkää palavana Pyhän Katariinan lammen laidasta laitaan. Mikä kohtaus!

Siteeraan vielä Malaninin esseen loppua:

-- Nostalgia asettaa rakkauden -- esille sekä kauniin Eugenian että kotona ja unissa odottavan kirjoittajan vaimon muodossa. Tarkovskin 7 elokuvasta Nostalgia on haikeamielisin ja siinä mielessä myös hyvin fyysinen. Siinä näkyvät tietyt yhtäläisyydet ja arvokas inspiraatio Antonionin ja muiden elokuvan mestareiden saavutuksista, ja samanaikaisesti se peilaa ohjaajansa ajatuksia, tunnetta ja totuutta ainutlaatuisella voimallisuudella.

--

Nostalgian kuuluisa loppukohtaus on näennäisessä yksinkertaisuudessaan ja rauhallisuudessaan -- esimerkki Tarkovskin elokuvien kyvystä tavoittaa äärimmäisiä sisäisiä tilanteita ja taisteluita, jotka päähenkilö joutuu käymään. Pienen kynttilän kantaminen ei ole hengenvaarallinen tehtävä, mutta kohtauksen kyky tiivistää ihmisen elämä yhteen katkeamattomaan otokseen on suorastaan fyysinen.  

 Tarkovski on omistanut elokuvan edesmenneelle äidilleen. 

Olen vaikuttunut.