Sodankylän filmijuhlien antia

 

Kesäkuun puolivälissä Sodankylässä keskityttiin elokuvajuhlien 40-vuotiseen taipaleeseen, kuten tästä linkistä voi tarkistaa.

Yle Areena on myös tarjonnut matkan varrelta sekä maineikkaiden ohjaajien haastatteluja että jonkin heidän ohjauksistaan. Elokuun mittaan tallensin 4. ja 5. kauden  Sodankylän parhaat -julkaisuista kaikki. Jokaisen oman elokuvasessioni alkajaisiksi katsoin Peter von Baghin haastatteleman ohjaajan puheenvuoron, sitten aiheena olleen elokuvan. Näin kertyi vavahduttavia elämyksiä: 

K4, J1: Alice Rohrwacher & Corpo celeste

Italialaisen nykyelokuvan kärkiohjaajiin kuuluva Alice Rohrwacher valloitti Sodankylässä 2014 arkirealistisella esikoisteoksellaan. Katolisen kirkon vaikutusvalta on säilynyt järkyttävän dominoivana eteläitalialaisessa pikkukaupungissa. Konfirmaatioon valmistautuva murrosikäinen Marta etsii paikkaansa elämässä törmäten alituisesti kirkon tekopyhyyteen. Dokumentin ohjaus: Heikki Kujanpää.

Alicen elokuvasta en muista kuulleeni tai lukeneeni mitään. Niinpä eloisa haastattelu ja itse leffa tuntuivat tärkeiltä avauksilta. Jo kuvattujen näkymien perusteella katsoja älyää Calabrian vaikeaksi ympäristöksi perheen pitkän Sveitsin kauden jälkeen. 13-vuotiasta Martaa odottaa konfirmaatio. Pappi kaihoaa ylennystä, rippikoululaiset hoituvat miten kuten. Naiset hyörivät tytön ympärillä ja hoitavat käyttöön lainapuvun. Kasvatusotteet ahdistavat, jättävät ulkopuoliseksi. Kristinusko jää avautumatta. Aikuisilla on paljon puuhaa kirkon  koristeluissa. Mihin nuorta kasvatetaankaan? 

Komiikkaa osuu kohdalle, kun Martaa tarvitaan papin avuksi noutamaan isoa krusifiksia luostarikirkosta vuorenrinteeltä. Paluumatkalla auton katolle sidottu kummajainen heilahtaa tien vierellä avautuvaan rotkoon. Samalla papin yritykset ylennykseen vierivät ulottumattomiin.

Loppua kohden katsoja näkee totisen tytön taivaltamassa yksin valtateiden verkossa. Viimeinen näkymä askarruttaa yhä: valkoisessa lainapuvussaan Marta kävelee kuin unessa rannalla veteen. Valkoinen  helma on vaihtanut väriä likaisen harmaaksi...

Elokuvan nimi Corpo celeste on niin outo, että tarkistin verkosta, mitä se voisi tarkoittaa: taivaankappaletta. Mihin viitannee?

***

K4, J2: Rainer Werner Fassbinder & Effi Briest

Huumeisellä kiihkolla työskennelleen, 36-vuotiaana menehtyneen "uuden saksalaisen elokuvan" kärkinimen Rainer Werner Fassbinderin hillityn elegantti melodraama on aivan omanlaisensa epookkikuvaus. Hänen näyttelijätähtensä Hanna Schygulla (Sodankylässä 2017) esittää avioliitossaan 1800-luvun sääty-yhteyskunnan moraalin uhriksi joutuvaa nuorta naista. Hanna Schygulla hurmasi myös Sodankylässä 2017. Dokumentin ohjaus: Heikki Kujanpää.

Katsoin elokuvan ihmeissäni, sillä sitä oli vaikea tunnistaa Fassbinderin ohjaamaksi. Olen nähnyt monia hänen komeita elokuviaan. 

Effi Briest -teoksessa avioparin etäisyys toisistaan korostuu kuva kuvalta siten, että he eivät kosketa, vaan puhuvatkin toistensa ohi välimatkan päästä. Kohtaus vaihtuu toiseen fraktuuralla kirjoitetun väliplanssin kautta. En muista nähneeni yhtä korosteista etäisyyden kuvausta nuoren aviovaimon ja hänet haltuunsa saaneen miehen yhteiselämästä. Ihmeeltä tuntui, että parille syntyi yksi lapsi, tytär. 

Ajan oloon mies alkaa potea kalvavaa mustasukkaisuutta, sillä vaimo on löytänyt puhekumppanin. Tragediahan sellaisesta seuraa. Suosittelen katsomaan, kuinka tarina elokuvassa päättyy.

***

K4, J3: Victor Erice & El Sur

Kesällä 1995 iloitsi Sodankylän juhlaväki espanjalaisen Victor Ericen vierailusta. Hänen Espanjan sisällissodasta 1957 kertovan Etelä-elokuvan käsikirjoituksesta jäi loppukolmannes kuvaamatta. Silti teos sai palkintoja ja ylistävät arvostelut. Runollisen kaunis elokuva seuraa tyttären näkökulmasta arvoituksellisen isän ja kasvavan tytön suhdetta. Dokumentin ohjaus: Heikki Kujanpää.

Tämän elokuvan ehdin katsoa jo ennen Sodankylä-sarjaa, sillä Yle tarjosi Ericen Etelän jo touko-kesäkuussa (?).  Istuin mustassa tuolissani kuvien vankina, sillä aikoihin en ollut nähnyt mitään yhtä vangitsevaa. Taustalla kumisi Espanjan sisällissota. Etelästä lähtöisin ollut lääkäri-isä oli vaivoin saanut paikan sairaalasta jossakin pohjoisessa, ja perhe asettui taloon puiden rajaaman tien varrella. Katsoja oppii vihjeistä, kenen puolella isä oli ollut sodassa.

Ihmeelliset harmaan sävyiset maisemat tuntuvat viittaavan miehen piilotettuun suruun. Sen aavistaa liittyvän sotatapahtumiin. 

Keveyttä kerrontaan tuo tytär. Hän seuraa tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu. Ollaan puheväleissä koko perheen kesken. Erityisen hyvin tytär tulee juttuun isänsä kanssa. Vuosien kuluessa neitoseksi varttuva lapsi huomaa yhä tarkemmin, kuinka alakuloinen isä on. Tätä vakoilemalla katsojakin näkee, että isä pujahtaa yksin elokuviin, jonka tähtenä loistaa kaunotar. 

Jääköön enempi juonen referointi. Pääpiirteissään kuitenkin selviää, miksi miehellä on syy surra ja hän päätyy äärimmäiseen ratkaisuunsa. 

Valoa loppuun luo tyttären valmistautuminen matkalle. Hän on lähdössä tapaamaan sukulaisia etelään.

Suurenmoinen katselukokemus!

***

 

K4, J4: Miloš Forman & Vaaleaverikön rakkaus

Ohjaajajärkäle Miloš Formanin Sodankylän-vierailu vuonna 2008 on festivaalihistorian muistettavimpia tapauksia. 1960-luvun maineikkaan tšekkoslovakialaisen elokuvan kuuluisin saavutus Vaaleaverikön rakkaus hihittää arjen tragikoomiselle absurdisuudelle tehdaskaupungissa, jossa on yhtä miestä kohden 16 tyttöä - yhtenä heistä nimihenkilö, vaaleaverikkö Andula. Dokumentin ohjaus: Heikki Kujanpää.

Tämän elokuvan olen nähnyt kauan sitten oikeassa leffateatterissa. Nyt nautin kertauksesta. Yhtä vahvasti se ei enää sytyttänyt kuin aikoinaan. Erityisen antoisaksi koin ohjaajan haastattelun.

***

 

 K5, J1: Mikko Niskanen & Pojat

Nuori Vesa-Matti Loiri (Vesku Sodankylässä 2010) tekee Mikko Niskasen hämmästyttävän valmiissa esikoisohjauksessa riipaisevan ensiroolinsa jatkosodan Oulun poikajengissä. Paavo Rintalan omaelämäkerrallisen romaanin filmatisointi lähestyy koskettavasti nuorten asemaa sodan varjossa: isänmaallisen kasvatuksen, kotirintaman todellisuuden sekä poikien vanhempien ja saksalaisten sotilaiden välimaastossa.

Niskasen Pojatkin tuli katsotuksi kertausharjoituksena. Hyvä niin, ilman enempiä selittelyjä.

***

 K5, J2: Mahamat-Saleh Haroun & Kausi Ranskassa

Tšadin sisällissodasta Ranskaan muuttaneen Mahamat-Saleh Harounin (Sodankylässä 2018) omiin kokemuksiin perustuva siirtolaiskuvaus on lämmin mutta armoton. Afrikan levottomuuksia paennut ranskanopettaja hakee poliittista turvapaikkaa joutuen byrokratian pompoteltavaksi.

Harounin Kausi Ranskassa -elokuva vaati taukoja katselussa. Eläydyin ohjaajan omakohtaiseen tarinaan, mikä pani tauottamaan leffaistuntoja. Tarinan päähenkilö Abbas on pelastautunut kahden lapsensa ja veljensä Etiennen kanssa Ranskaan, mutta saa kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Pitkälle koulutetut miehet eivät löydä entisestä emämaasta mahdollisuutta asettua ja tekemään työtä. Matkalla tapettu vaimo kummittelee niin, että Abbas luulee mahdottoman todeksi.

Kouluikäiset lapset hämmästelevät, ettei enää löydy yhtä isoa taloa asuttavaksi kuin ennen Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa. Tämä tieto pakotti tarkistamaan, mitä kyseisestä alueesta ja Tšadista sanotaan verkossa.

Elokuvan loppu näyttää konevoimin tasaiseksi lanatun tantereen, jolle siirtolaisiksi yrittäneet olivat kyhänneet asumuksiaan. Katsoja jää täysin epätietoiseksi, kuinka perheen käy. Velipoika Etienne näin tekevän polttoitsemurhan, Abbas-isä ja lapset hävisivät kuin tuhka tuuleen. Vähät tavarat Carol-ystävättären luona ja kirje pöydällä todistivat heidän poistuneen. Minne?

Ohjaajan haastattelu tarjoaa lisävalaisua rankkoihin kohtaloihin, myös hänen omaansa.

***

K5, J3: Jiří Menzel & Tarkoin vartioidut junat

Parhaan "ulkomaisen" elokuvan Oscarin voittanut Jiří Menzelin (Sodankylässä 2016) esikoisohjaus on Tshekkoslovakian uuden aallon ehdoton mainetyö. Viehättävässä, mustanhumoristisessa komediassa ollaan syrjäisellä rautatieasemalla. Eletään toisen maailmansodan saksalaismiehityksen loppuaikaa. Nuori virkailija saa vanhemman toverinsa opastuksella tuntumaa rakkauteen, mikä johtaa traagisiin seurauksiin. 

Riemastuttavimpana koin Menzelin Tarkoin vartioidut junat. Siitä kirjoitin tämän blogijutun tuoreeltaan katsomisen jälkeen. Tsekkiläiseksi luonnehdittu satiirisuus kukkii niin, että huomasin hekottelevani. Juttuakin leffasta on piisannut, kun meitä oli kaksi telkkarin ääressä. Loppuratkaisusta kiisteltiin sen verran, että katsoin lopun uudestaan. Huomasin ratkaisevia yksityiskohtia, jotka olivat eka kerralla menneet ohi. Hyödyttiin molemmat tarkennuksista.

Vastaansanomattoman antoisa on myös Menzelin haastattelu.

***

K5, J4: Agnès Varda & Kuin taivaan lintu

Agnès Varda (Sodankylässä 1991) oli festivaalien ensimmäinen naispuolinen "päävieras". Hänen vaikuttavassa elokuvassaan Sandrine Bonnaire näyttelee mieleenjäävästi sihteerintyönsä jättänyttä vapauden etsijää, joka kiertelee jalan talvista Etelä-Ranskaa. Improvisoiden, eräänlaisella kulkurimetodilla toteutettu elokuva näyttää hyvinvointiyhteiskuntamme nurjan puolen.

Kuin taivaan lintu on se elokuva, josta myös olen jo kirjoittanut blogijutun. Kannattaa katsoa vavahduttava leffa, samoin ohjaajan antoisa haastattelu.

Sodankylän elokuvajuhlien varhaisilta vuosilta löytyy lisää hienoja elokuvia omiksi neljän leffan kausiksi koottuina. Mainiota ohjelmaa syksyksi!