Lapsuuden Kamerun

 

Nettihauin ja Boogle Earth -tutkiskeluin löysin muun muassa oheisen kuvan ja tämän  selityksen: Vulkaaniset muodostumat täplittävät maisemaa Rhumsikissa Extrême-Nordin maakunnassa.

Sama kivinäkymä luonnehtii Chocolat-elokuvan isä-hahmoa, joka kirjaa muistikirjaansa työtapahtumien lisäksi piirroksia.

Tätä aasinsiltaa pitkin siirryn varsinaiseen aiheeseen: elokuvaan. Kesä näet toi Yle Areenaan lisää Sodankylän filmijuhlien antia takavuosilta kuten Claire Denis'n ohjaaman Chocolat-elokuvan. Se on nähtävillä syyskuun 8. päivään 2026. Tarjolla on myös Clairen haastattelu Sodankylässä vuodelta 2013. Wikipediaan avautuu tämä ohjaajasta kertova linkki.

Chocolatissa nuori ranskatar France Dalens palaa lapsuusmuistoihinsa siirtomaa-ajan Länsi-Afrikassa. Sinne hän on tullut lentäen. Pian hän kävelee tietä pitkin, kunnes ohi ajava auto pysähtyy. Kuski tarjoaa kyytiä huomauttaen, ettei kuumuudessa ole hyväksi patikoida. France kertoo aikovansa erästä taloa katsomaan pohjoisessa. Näin Kamerun tarjoaa näyttämön elokuvan perheen, muiden valkoisten sekä mustan palvelusväen suhteisiin 1950-luvulla siirtomaavallan alkaessa murtua. Elokuvassa noin seitsenvuotias tyttö nimeltä France (!) katselee ja kuuntelee, mitä aikuiset puuhaavat talossa tai pihalla. Tullaan ja mennään.

Tärkein aikuinen France Dalensin (Cecile Ducasse) lähettyvillä on Isac de Bancoleen näyttelemä Protee, Suojatti. Tytön äiti Aimee Dalens (Giulia Boschi) näkee mustan miehen komeuden, mutta pysyttelee vaivoin sopivan etäisenä, kunnes antaa periksi ja melkein anelee kosketusta. Mutta Protee tietää paikkansa. Pinnan alla väreilee. Raja palvelusväen ja isäntien välillä pitää vielä.

Isä Marc Dalens (Francois Gluzet) tekee virkamatkoja. Hän tunnistaa lopun merkit siirtomaa-ajalle eikä korosta ylempiarvoisuuttaan kuten virkataloon pöllähtäneet siirtomaavallan edustajat lentokoneen pakkolaskun jälkeen. Marc auttaa, vaikka ei pysty niin nopeaan toimintaan kuin valkoiset tulijat odottavat. Pitää hankkia koneeseen varaosia sekä rakentaa lentokenttä. Marc järjestää paikallisen heimopäällikön kanssa työvoimaa. Kuukaudessa kentän pitäisi valmistua.

Vaimo majoittaa luontevasti yllättäen saapuneita vieraita. Isäntäpari sietää ihmeen tyynesti koppavia majailijoita. Elokuva tarjoilee monia herkullisia kohtauksia rasismin eri sävyistä. Ero luku- ja kirjoitustaidoissa korostuu. Musta kokki ei osaa lukea emännän paksua ranskalaista keittokirjaa. Protee osaa lukea, muttei kirjoittaa, vaikka on lähetysaseman kasvattama. Näistä asetelmista irtoaa hirtehistä komiikkaa, tragiikkaakin.

Tulijoiden ja emännän kesken seurustelu onnistuu myös lepäillen. Keskustelut kajoavat ihmisten värieroihin. Kokemuksia on siitäkin, kuinka valkoiset tuntevat olevansa outoja asuttuaan pitkään mustien keskuudessa. Kuvan valkoinen mies on se, joka viihtyy palvelusväen keskuudessa. Proteen kauhistukseksi Luc (Jean-Claude Adeline) jopa käyttää työväen suihkua ulkorakennuksen seinän vieressä.

Juhliin emäntä patistaa mustat palvelijat pukeutumaan punaisiin vöihin. Erityisesti Proteen komeus korostuu. Palvelu sujuu hillitysti juuri siten kuin koetaan sopivaksi.

Vaikea paikka palvelijalle on noudattaa emännän kutsua tulla auttamaan iltapuvun nyörien kiristämisessä.

Emännän avustamista helpommin Protee seuraa Francen läksyjen tekoa. Tytön ja palvelijan suhde kiristyy vasta sitten, kun emännän toiveen mukaisesti Protee joutuu pois sisäpalvelijan tehtävistä generaattoria hoitamaan. Myös France hiipii konehuoneeseen. Seuraa tiivis hetki tulikuuman putken äärellä. France kysyy, polttaako putki. Protee pitää järkkymättä kättään kiinni putkessa, jolloin France puolestaan nappaa kiinni putkesta – käsi palaa pahasti. Kumpikin on polttanut itsensä! 

Yhtä lailla isän kanssa horisonttia miettiessä France joutuu silmäkkäin näkymättömien rajojen kanssa. Elokuvassa ne tuntuvat ylittämättömiltä. Silti aikuinen France kaipaa lapsuutensa maisemiin. Jää epäselväksi, matkustaako hän muistojensa Pohjois-Kameruniin vai lentääkö isolla koneella sinne, mistä oli tullut.

Francen lapsuusmuistojen lentokentän valmistuttua heimojen miehet polvistuivat kiittämään Allahia. Mielessä heillä taisi olla myös kiitos siitä, että itsetietoiset vieraat häipyivät mukanaan yksi innokas lähetyssaarnaaja, jolta jää urkuharmoni turhakkeena kentälle. 

Paikalliset mustat miehet olivat jo kokoilleet voimiaan häätääkseen alueiltaan valkoiset. Koulu toimi iltaisin kokouspaikkana.

Ranskan hallitsema Kamerun itsenäistyi 1. tammikuuta 1960, ja Britannian hallitsema alue yhdistettiin siihen vuonna 1961, vahvistaa hakukone.