Neil Hardwickin Poistetut kohtaukset Muistelmat -kirjaa himoitsin luettavaksi saman tien, kun siitä ilmestyi arvioita. Ensimmäinen painos vuodelta 2025 myytiin pian loppuun, toinen painos saatiin kauppoihin 2026, samoin pokkaripainos. WSOY kustansi. Käsikirjoituksesta suomentanut Tero Valkonen.
Turun kaupunginkirjastosta kaikki kappaleet kiersivät lainaajalta toiselle, koska varasin opuksen jo alkuvuodesta ja sain sen vasta syyskuun lopulla. Kiitin onneani, kun kirja saapui hollille. Sen kertoja on näet pahassa jamassa, paljon pahemmassa kuin itse parantelemassa murtuneita kylkiluita. Kosketuspintaa tilanteeni kuitenkin tarjosi niin, että hotkaisin kirjan parissa päivässä.
Huima alkutilanne iltapimeällä rollaattorinsa kanssa palvelutalon luiskaa pitkin sisälle yrittäneestä ja lumeen mahalleen tuiskahtaneesta miehestä nostattaa hien otsalle. Taksikuski olisi auttanut, mutta sai mennä menojaan, kun piti selvitä loppumetrit itse. Puhelin jossain taskussa ulottumattomissa, samoin turvanappi, jollaisella itse hankin välttämättömän avun vartissa suistuttuani lattialle ja kolhin kylkeni.
Pää kaatujalla kuitenkin pelaa. Mieleen tulvii jos jotakin elämän varrelta. Muistot risteilevät. Sivulla 180 vastaan tulee
Odottamaton ajatus: entäpä jos en teekään kuolemaa? Olen kaatumisesta lähtien odottanut kuolevani, mutta entäpä jos se ei olekaan totta? Mitä jos joku toinen asukas kaatuu matkalla vessaan, aktivoi turvarannekkeensa ja ambulanssiporukka päättää tulla etuoven sijaan puutarhan kautta sisään? Maineestaan tarkka palvelutalo suosii yksityistä ambulanssifirmaa, joka pitää matalaa profiilia, ei mitään vilkkuvaloja eikä sireenejä, sisäänkin tullaan takakautta, jottei herätetä huomiota. Minut siis löydettäisiin.
Loppusivuilla kertoja myöntää ehkä keksineensä lumeen kaatumisen tai ainakin kuolemisensa, minkä lukija kirja hyppysissään on hyvillään tiennyt kaiken aikaa. Eihän opus ole tyhjästä syntynyt, vaan elämänmittaisista kokemuksista niin työssä kuin yksityisesti kurjassa avioliitossa ja lapsuusperheen koleassa ilmapiirissä, josta nerokas poika tempaistiin 11-vuotiaana yksityiskouluun. Lumessa rähmällään makaaminen kehystää saavutusten muistelemista niin teattereiden näyttämöillä kuin TV-sarjoissa. Kertoja on se, joka toi Englannista Suomeen sitcom-esitykset, joista itsekin olen nauttinut takavuosikymmeninä. Kudelman säikeinä vilistävät välähdykset yksityisistä kokemuksista, jotka solmiutuvat ohjauksiin, näyttelijöihin, palkintoihin.
Nyt suhtaudun kipuilevaan kylkeeni ironisesti irvistellen vähän Hardwickin malliin. Kiitos taidokkaasti limitetyistä tarinoista, joista hahmottuu ilmeikäs kuva Suomeen asettuneesta "Niilosta".
Otsikko on suora lainaus sivulta 194.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti