Tommi Kinnunen, Pitkä aukea

 

Tommi Kinnusen uusimman romaanin, Pitkä aukea (WSOY 2026), ilmestyessä kirjakauppaan Turussa, tietty Leena oli paikalla ja osti tuoreen opuksen. Se pakattiin lahjakääreeseen, joka ojennettiin minulle samana päivänä lounaalla Saga Kaskenniityssä. Saatesanoiksi lausuttiin kiitokset Suomen Kuvalehdistä. Niitä nimittäin minä olen jo pitkään sujauttanut Leenan ja hänen miehensä postilaatikkoon. He sitten hoitavat luetut lehdet jatkoon.

Ennakkoon oli varmistettu, luenko Kinnusta. Tottahan toki. Olen lukenut lähes koko hänen tuotantonsa. Kaarnan hommasin hollille sellaisena päivänä, jolloin bussin ikkunasta näin Kinnusen askeltavan kohti Luostarinvuoren lukiota, työpaikkaansa. Tunsin kollegiaalista ylpeyttä, olenhan itsekin uurastanut äidinkielen opetuksen parissa.

Pitkä aukea on saanut alaotsikokseen Rakkaustarina. Romaani tosiaan kertoo Löytövaaran Johanneksen ja Kaarinan avioliitosta tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Lukemistani tosin häiritsivät murtuneet kylkiluut. Puolivälissä romaania jätin lukemisen kipujen takia, kunnes ne hiukan hellittivät ja pystyin jatkamaan. Alku oli kerrattava, että pääsin kärryille ja ymmärsin loppuratkaisun pyörtävän alkuasetelmaan. Muistisairas Johanneshan kertoo itse tarinaansa kuoleman liikkuessa lähistöllä. Kaarina on mennyt edeltä

Kinnunen on kovien naiskohtaloiden kuvaajana ansioitunut. Johanneksen itsensä valitsema morsian Pohjanmaalta joutuu Kuusamossa kovaan kouluun anopin talossa. Kaarina jaksaa, kun on Johannes. Heidän rakkautensa kestää kovan anopin otteet. 

Olen vielä siinä määrin toipilas, etten ryhdy kuvailemaan enkä tulkitsemaan sukutarinaa. Pitäisi muistaa yhtä ja toista aiemmistakin romaaneista. Niistä olen kirjoittanut ja varmasti liittänyt mukaan linkkejä. Pitkän aukean ilmestymispäivänä Turun Sanomat julkaisi mittavan arvion kirjasta. Tähän kuitenkin kopioin otteen Hesarissa ilmestyneestä Vesa Rantaman arvostelusta:

Koillis-Suomen ja sotien jättämien arpien kuvaaja on harvinaisuus, kansansuosikki palkintoraatien ja kriitikoiden makuun. Hän on sekä lukijan oman sukuhistorian peili että pelkistetyn, modernistisen romaaniestetiikan jatkaja.

Kaikki tämä maailmassa, jossa sekä lukevaa kansaa että kriitikoita on selvästi viime vuosisataa vähemmän.

Suosittelen lukemaan kokonaan, vaikka maksumuurin ylittämällä.