Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1Q84. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1Q84. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2013

Hyvästit kahden kuun maailmalle - Murakamin 1Q84, osa 3

 Eilen selvitin loppuun tuhatsivuisen urakan Haruki Murakamin oudon 1Q84-romaanin parissa. Kolmas osa on kiinteä jatko kahdelle edelliselle, joista jo kirjoitin yhden blogitekstin. Eletään edelleen vuotta 1984 tai sen rinnakkaista aikaa 1Q84. Teksti on nopealukuista, melkeinpä selkokieltä. Sitä ei tarvitse sahata edestakaisin, jotta pysyisi kärryillä.

Tarinan alussa Aomame istuu taksissa. Se juuttuu ruuhkaan. Autoradiosta tulvii upeasti Leos Janacekin Sinfonietta. Kuski esittää tyylikkäälle, kiireiselle naiselle, että tämä yrittäisi jalan metroasemalle. Junalla voisi ehtiä ajoissa perille.  Auton tuntumassa näkyy levennys, jolta pääsee hätärapuille. Tuumasta toimeen. Näin aukeaa väylä ei ainoastaan metroasemalle, vaan myös nyrjähtäneeseen "todellisuuteen", josta oitis alkaa paljastua outoja piirteitä: Aomame hämmentyy, kun hän näkee taivaalla yhden kuun asemesta kaksi kuuta eikä tohdi kysyä keneltäkään, mitä muut näkevät. Aihelma elää ja muuntuu teossarjan loppuun asti. Silloin ollaan taas alun paikassa, mutta nyt tikaraput ja taksi takaavat paluun oikean vuoden 1984 loppuun.

Kolmannessa osassa säntilliset luvut jakaantuvat kahden henkilön asemesta kolmen kesken. Kahdessa ensimmäisessä osassa kummankin 24 luvun otsikoissa vuorottelivat Aomame parittomissa ja Tengo parillisissa. Kolmannessa osassa lukuja onkin 31, loppua kohden yhä lyhyempiä, ja otsikoissa näkyy edellisten lisäksi myös Ushikawa, ruma mies varjoista. Hän kerää tietoja etenkin Aomamesta, naisesta, mutta ajoittain myös Tengosta, miehestä. Kaikki kolme ovat yksinäisiä yrittäjiä. Vasta loppu muuttaa asetelmaa. Kaksi yksinäistä löytää toisensa, ja tulokseksi saadaankin kolme.

Luvuissa on aina sekä pää- että alaotsikko tähän tapaan:
1 Ushikawa
Mielen perukoilta kuului kolketta
2 Aomame
Yksin mutta ei yksinäinen
3 Tengo
Kaikilla eläimillä on vaatteet
4 Ushikawa
Occamin partaveitsi
5 Aomame
Vaikka olisitte kuinka hiljaa
6 Tengo
Kämmenpäitä kutittaa
7 Ushikawa
Tulossa ollaan
8 Aomame
Ei lainkaan hullumpi ovi
9 Tengo
Ennen kuin tie on tukossa
10 Ushikawa
Vahvaa näyttöä
11 Aomame
Aivan liian vähän järkeä ja ystävällisyyttä
12 Tengo
Maailmanjärjestys on menossa sekaisin
13 Ushikawa
Tätäkö se on, kun palataan lähtöruutuun
14 Aomame
Tämä pienokainen
15 Tengo
Sitä ai saa kertoa
16 Ushikawa
Taitava, kärsivällinen, tunteeton
17 Aomame
Minulla on vain yksi silmäpari
18 Tengo
Kun ihmistä pistää neulalla, vuotaa verta
19 Ushikawa
Mitä hän osaa, mutta tavalliset ihmiset eivät
20 Aomame
Osana muodonmuutostani
21 Tengo
Jossain päänsä sisällä
22 Ushikawa
Ne silmät säälivät häntä
23 Aomame
Siellä on valoa, varmasti
24 Tengo
Lähtö kissojen kaupungista
25 Ushikawa
Oli kuuma tai kylmä, Jumala on läsnä
26 Aomame
Erittäin romattista
27 Tengo
Maailma ei ehkä riittäisi
28 Ushikawa
Osa hänen sielustaan
29 Aomame
En irrota kädestäsi enää ikinä
30 Tengo
Jos en ole aivan väärässä
31 Tengo ja Aomame
Niin kuin herne palkoonsa 

Kopioin otsikot käsin, koska en ainakaan vielä osaa siirtää aineistoa Sony Readeristä tietokoneelle mitään sähköistä reittiä pitkin. Toisin päinkin tekee joskus tiukkaa. Kirjaa kuitenkin luin mielelläni kevyeltä laitteelta ja merkitsin muistilistaan joka luvun.


Minusta Murakami on luonut muhkean fantasian länsimaalaisillekin tutuista, enimmäkseen realistisista aineksista. On perheväkivaltaa ja sen hyvin perusteltua, mutta keinoja kaihtamatonta vastustamista, on lapsuuden kurjista kokemuksista selvinneitä yksin eläjiä, on lahjakkuutta, kurinalaisuutta ja ulkopuolisuutta, on uskonlahkolaisuutta, on äänten kuulemista ja outoa pikkuväkeä purkautumussa milloin mistäkin suusta, on ilmakotelon rakentamista ja kirjan kirjoittamista lukihäiriöisen, erikoisen neitosen apuna, on moninaisia arvoituksia ja niiden setvimistä. Löytyy myös avuliaisuutta ja ystävyyttä, rakkautta ja rakastelua, jopa ihmeen omainen raskaus. 

Kerronnan levollisuus miellytti minua kovin, samoin kaunis loppu, joka sulkee tarinan kehäksi. Silti minun listoillani tämä kirjasarja jää nousematta varsinaisten merkkiteosten joukkoon. Murakami viihdyttää. Epäilemättä tämä luomus houkuttelee myös nuoria lukijoita. Laajassa kokonaisuudessa riittää monen ikäisille kirjaihmisille ylenmäärin lukemista ja vinkkien seuraamista pimeinä aikoina kotona tai vaikkapa lomamatkalla, jos turistin hommista ehtii välillä hiljentymään omiin oloihinsa.   

Teoksen selkeistä henkilöhahmoista pystyisi piirtämään kuvion, johon saisi merkityksi heidän keskinäiset suhteensa. Ehkä Murakami on hyvinkin rakennellut seinälle kartan henkilöistä ja risteilevistä tapahtumista samaan tapaan kuin leffojen poliisit rikoksia tutkiessaan. Ihmetellä näet täytyy, kuinka hyvin laaja stoori pysyy kasassa ja kuinka komeasti tietty myrsky-yö kulminoi kerronnan. Mieleen tulvi lukiessa kuvia, musiikkia ja kirjoja, joissa tällainen synkeä säätila sävyttää tapahtumia romantiikan kauden perinteiden tapaan. Murakami todistaa olevansa kotonaan niin idässä kuin lännessä ja yhdistelee taiten aineksia eri perinteistä ja eri aikakausilta.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Länttä idässä Murakamin mukaan

On meneillään pitkä sessio Haruki Murakamin (http://www.murakami.ch/hm/biography/main.html) kuulun 1Q84-romaanin parissa. Suomennos on Aleksi Milonoffin. Kaksi kolmasosaa on luettu, ja tekee jo nyt mieli hämmästellä sitä, mitä Murakami on sepittänyt. Yli tuhatsivuinen teos on jaettu kolmeksi kirjaksi kaiketi siksi, ettei paksua nidettä jaksa pidellä käsissä. Mutta minäpä ostin e-kirjan ja sain kaksi ensimmäistä osaa yhtenä latauksena yhden kirjan hinnalla. Sivuja tässä kokoonpanossa on 645, lukuja kummassakin osassa 24, parittomilla otsikkona Aomame, parillisilla Tengo. Joka luvussa on myös alaotsikko. Sisällysluetteloa etsin kirjoista, turhaan. Siitä olisi ollut mukava silmäillä kokonaisuutta, sillä alaotsikot tarjoavat vinkkejä palapeliin. Tässä esimerkkejä toisen osan alkuluvuista:

1 Aomame
Se oli maailman tylsin kaupunki
2 Tengo
Minulla ei ole muuta kuin sieluni
3 Aomame
Syntymisensä tapaa ei voi valita, mutta kuolemisensa voi
4 Tengo
Sellaista ei ehkä kannattanut toivoa

Pikku hiljaa lukija oppii askeltamaan Tokiossa ja sen ympäristössä Aomamen ja Tengon tahtiin. He ovat yksinäisiä kolmikymppisiä. Kummankin kasvuolot ovat ohjanneet heidät ulkopuolisiksi. Kymmenvuotiaina luokkatovereina koulussa Aomame-tyttö, jonka nimi tarkoittaa vihreää hernettä, tarttui kerran Tengoa, poikaa, kädestä niin, että kosketus jätti kumpaankin pysyvän jäljen. Siihen palataan usein. Molemmille tapahtuu kummia ihan niin kuin Liisalle sadun Ihmemaassa. Tietyt sävelmät kuullaan toistuvasti. Erityistä painoa saa Janacekin Sinfonietta. Monet muutkin länsimaiset kulttuurin tuotteet kutoutuvat tiiviisti tarinan käänteisiin ja osaltaan nyrjäyttävät sen esittämän todellisuuden toiseksi. Ei tosiaan eletä kuin Orwellin romaanissa 1984, vaikka Murakami on sijoittanut tarinansa tapahtumat juuri vuoteen 1984. Tässä ympäristöstä keskeiset henkilöt solahtavat kummasti outojen ilmiöiden ulottuvuuteen. Siksi nimi 1 q(uestion mark) 84.

Lukija osallistuu matkaan kaikkine käänteineen. Murakami ohjailee tapahtumia vääjäämättä niin, ettei lukemista voi jättää. Tuntuu kuin jokin osa lukijastakin siirtyisi Aomamen ja lopulta myös Tengon kokemaan kahden kuun kosmokseen. Ennen kuin näin pitkälle päästään, on tehty toinen toistaan hurjempia tekoja ja kohdattu erikoislaatuisia olentoja. Mihin kaikki tähtää, on vielä auki. Se on jo selvinnyt, ettei oudosta todellisuudesta ole paluuta entiseen. Mutta mitä lopulta tapahtuu Aomamelle? Entä Tengolle? Ratkaisua alan etsiä tuota pikaa.

Kolmas, e-versiona 375-sivuinen osa on vielä hankkimatta. Iltaan mennessä sekin löytynee Sony Readeristani, ja pääsen jatkamaan hämmästelyäni. Suomennoksen kieliasu mietityttänee edelleen kaikessa sujuvuudessaan. Yksinkertaisuus korostuu paikoin liikaakin. Esimerkiksi samojen yleisten  adjektiivien toisto nyppii. Epäilen ilmauksia pieni mökki, pienellä parvekkeella, pieni pöytä, kun ne esiintyvät samassa tekstikappaleessa. Onko Murakami tosiaan kirjoittanut näin? Missä määrin kielen yksinkertaisuus selittyy sillä, että tiettävästi hän on kirjoittanut 1Q84:n englanniksi. Vai olisiko syynä se, että suomentaja on tyytynyt ensimmäiseksi mieleen juolahtaneisiin ilmauksiin?

Teos ei siis lumoa kielellään, vaan fantasiallaan ja juonellaan. Rakennelma pysyy koossa. Se on kuin samurailinnake, joka yllättää sisään yrittävän, muttei sentään tapa - oikeasti.