Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina Bergroth. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina Bergroth. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Vaihteeksi vahvaa teatteria

 



Kiitos Aina Bergrothin näytelmän ja Turun kaupunginteatterin tiedän nyt, kuka oli Lou Salomè sellaisena kuin kuin ohjaaja Liisa Mustonen kuuden näyttelijän kanssa ja teatteritekniikan keinoin hänet on toteuttanut. Hurmaantuneena vietin lauantai-iltapäivän nimiroolissa Louta esittävän Linda Hämäläisen ja hänen tunnettuja miesystäviään näyttelevien seurassa. Tomi Alatalo, Toni Harjajärvi ja Stefan Karlsson muuntuvat yhtä lailla Friedrich Nietzscheksi, Rainer Maria Rilkeksi kuin Sigmund Freudiksi. Myös Ulla Reinikaiselle ja Riitta Salmisille riittää tulkittavaa sekä Loun äitinä, Ellen Keynä, Nitzscheä palvovana sisarena että raskaaksi tulevana kotiapulaisena.

Puvustus jättää korostamatta sukupuolta. Kaikilla on beesin värinen hame. Taustan verhoihin heijastetaan maisemia tai interiöörejä kohtauksien mukaisesti. Nerokasta.

Kopion lehtijutusta kuvan kohtauksesta, jossa Loulla on ruoska kädessä. Sen lähtökohta on historiallinen valokuva. Löytyy netistä.



Irmeli Haapanen otsikoi ylistävän kritiikkinsä Turun Sanomissa 15.2.2024 suorasukaisesti:

Nyt jos koskaan kannattaa rientää Turun kaupunginteatteriin, sillä näin säkenöivää draamaa on harvoin tarjolla – Linda Hämäläinen tekee pääosassa elämänsä roolin.

Ylen sivuilta löytyy Pia Parkkisen juttu (24.9.2021) Bergrothin näytelmästä sen saatua ensiesityksensä KOM-teatterissa. Suosittelen lukemista ja kuvien katsomista. Juttu avautuu maksutta ja tarjoaa näkymiä hyörinästä kauniin, opinhaluisen naisen ympärillä. 

Erinäiset omat ohjelmanmuutokset jättivät lauantai-iltapäiväni vapaaksi kävellä teatteriin. Lippu toki oli hankittu hyvissä ajoin, vaikka paikka olisi löytynyt viime tipassakin, sillä salissa näkyi vapaita tuoleja. Nautin suuresti näkemästäni: näyttelijät loistivat, kohtaukset vaihtuivat rivakasti, puvustus ja "kulissit" hienosti toimivine verhoineen ja heijastuskuvineen tuottivat oivalluksen tapaisia. Tarkoin harkituin kohdin leiskahti näkyville jotakin punaista. Aivan lopuksi koko näyttämö verhoutui punaiseen, leijuvaan kankaaseen. Sen kätköihin häipyi esitys. Vaikuttavaa!