Anu Pentikin Alussa oli siemen -näyttelyn viimeinen viikko on meneillään Wäinö Aaltosen museossa. Siinä päivän pääohjelma, kun sonnustauduin huristelemaan bussilla Turkuun. Matkaseuraksi osui tuttuja miehiä, jotka suuntasivat viikoittaiseen kahvitteluun rakentajien ammattikuntansa kerhohuoneelle. Yksi heistä päätteli kassistani, että olen menossa torille. En mennyt, vaan ennen museokäyntiä poikkesin alusvaateostoksilla ja apteekissa.
Asioilta ehdin sopivasti Cafe Wäinöön lounaalle, ennen kuin museo avasi ovensa. Tarjolla oli muun muassa hernesoppaa kahtena versiona. Jälkiruuaksi tuotiin pöytään vasta paistettu lätty hillolla ja kermavaahdolla terästettynä. Koko lysti maksoi nippa nappa 8 euroa. Poikkeanpa joskus uudestaan.
Kassi ja laukku kaappiin suljettuna ja naama piilossa maskin takana pääsi ihmettelemään hauraita saviluomuksia niitä kolhimatta. Avauskuva räväyttää näkyville voikukkia nupuista vaiheittain kehkeytyviin kukintoihin otsikkonaan Lapsuus. Jykevät puuvarret kannattelevat taiten savesta muotoiltuja umppuja, kun taas kuoleva voikukka pötköttää maassa terälehdet valjuina. Ideoiden kehittely valmiiksi teoksiksi on vaatinut valtavasti niin ajattelua kuin kätten taitoja.
Voikukan leijailevat siemenhyötyvät täyttävät yhden salin kiinnitettyinä lankojen varassa kattorakennelmiin. Kaunista. Samoin viimeinen sali tarjoaa kattoon ripustetuin valkoisin puikoin näkymän, josta syntyi mielikuvia pohjoisen lumilakeudesta.
Viimeinen sali puhkeaa väriloistoon Ilon puutarhana.
Teosten syntyä valottaa elokuva savitöihinsä uppoutuvasta Anusta, joka esittelee omaa elämänkaartaan taustaksi töilleen. Kiinnostavaa.
Yleisöä oli tänään liikkeellä jonoksi asti.
