Kirjamietteitä ja lattianpesua

 Paraikaa uutisissa kerrotaan Turkin hyökkäyksestä Syyrian kurdialueelle, josta USA on vetänyt joukkojaan pois. Turkin presidentti uhkaa päästää yli kolme miljoonaa pakolaista leireiltä Eurooppaan, ellei hänen vaatimuksiinsa suoja-alueesta suostuta. Erdogania eivät hillitse kuolonuhrit, kotinsa menettävien ihmisten hätä eikä yhä kasvava pakolaisten määrä. Valtapeli kiihtyy Lähi-Idässä.

Näissä tunnelmissa mietin äskettäin lukemaani Elina Hirvosen Punaista myrskyä (WSOY 2019). Ostin sen tuoreeltaan e-versiona Elisa Kirjan tarjouksesta. Omien sanojensa mukaan dokumentaristinakin tunnettu kirjailija oli pitkään pohdiskellut ihmisten oloja Lähi-Idässä. Sitten sattui niin, että ajankohtaisohjelmista monille tutuksi tullut Hussein al Taee oli ottanut häneen yhteyttä ja pyytänyt kertomaan äitinsä tarinan. Mittavin haastatteluin ja taustatietoihin perehtymisin työ käynnistyi.

Kirjan valmistumisen aikoihin al Taeen vanhat somekirjoitukset pullahtivat julkisuuteen, ja vastikään SDP:n kansanedustajaksi valittu mies joutui pyöritykseen, jota hän ei sairastumatta kestänyt. Silloin myös kirjailija tunsi tarvetta selitellä samoihin aikoihin julkaistavaa kirjaansa. Sen loppuun on liitetty sivuja kertomaan, miten ja miksi hän tarttui toimeen. Samat selitykset kuulin eräästä Radio 1:n ohjelmasta ja jäin miettimään, mihin kirjailija selityksillään pyrkii. Lisäksi kirjailija vakuuttaa, että kyse on puhtaasti fiktiosta.

Marjatta pohtii painokkaassa blogijutussaan sekä kirjan perheen tarinaa että kirjailijan puolusteluja ratkaisuistaan. Kannattaa lukea tosissaan kirjoitettu, painokkaasti perusteltu juttu. Siksi koen voivani jättää kirjan tapahtumat hajahavaintojen varaan.

Kun luin kirjaa, koin tekstin leijuvan Irakin maisemissa, joissa kaikkialla vaani Saddam Husseinin varjo. Jos kuului Saddamia vastustavaan perheeseen, piti lastenkin oppia suojelemaan vastarintaliikkeessä toimivaa isää varomalla äärimmäisen tarkasti puheitaan. Kirjan minäkertojaksi mieltämäni poika herättää myötätuntoa. Vavahduttavaa on lukea pojan ahdistuneista ajatuksista, joista hän ei voi kertoa kenellekään. Ulkopuolisuuden kokemukset vainoavat kaikissa vaiheissa, myös pakolaisena Suomessa. Lukija joutuu silmäkkäin pakolaisoloissa varttuneen nuoren moninaisten traumojen kanssa. Kuva pojasta hahmottuukin tuntuvasti selkeämmin kuin kuva lempeästä äidistä, vaikka tilauksena oli luoda pysyvä kirjallinen jälki nimenomaan hänestä. Ei ihmetytä, etten päässyt irti Hussein al Taeen henkilöstä, vaikka kirjan esittelyteksti vakuuttaa teoksen olevan 

 ajankohtainen ja universaali romaani maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän.

Marjatan tavoin myös Kirsin kirjanurkka tarjoaa Punaisesta myrskystä ja sen lukemisesta olennaisia pointteja. Niitä on esimerkiksi se, että puuhat lukemisen ympärillä sävyttävät lukukokemusta.  Nolona tunnustan hyväosaisuuteni, kun eniten näin syksyllä minua ajatteluttaa ja työllistää sesongin vaihdos niin kotona kuin mökillä. Muun muassa mönkään mennyt yritys saada ammattilainen pesemään ikkunat ja kokolattiamatto elokuussa aiheutti harmittavia lisäaskareita. Aikataulua jouduttiin näet justeeraamaan pesufirmassa sattuneen tapauksen johdosta niin paljon, että pesin ikkunat itse.

Vihdoin eiliseksi Aleksis Kiven päiväksi oli sovittu, että klo 12:lta pesijä tulee koneensa kanssa. Mutta kun ketään ei ilmaantunut, jouduin soittamaan perään ja kuulin, että meneillään onkin Turussa seinänpesu-urakka. Ja minun lattiaani varten oli kuulemma varattu aika viikkoa aiemmin! Puhelimessa kyllä aikanaan naureskeltiin, että pesuhomma tehdään lippujen liehuessa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi. Yrittäjä oli itse sohlannut allakkamerkintänsä.

Onneksi hänellä oli päivän isossa puuhassa mukana kaksi apulaista, jotka jatkoivat 150 euroa tunnilta maksavan nosturin lavalta seinän pesemistä. Niinpä pystyin topakasti vaatimaan, että nyt on tultava putsaamaan lattiat, jotka oli raivattu mööpeleistä lähes tyhjiksi. Parissa tunnissa homma lopulta tuli tehdyksi, ja saatoimme istahtaa kahvikupposen ääreen.

Kuvissa näkyy vain osa siirretyistä tavaroista. Kaikkia muitakin tiloja tarvittiin, ennen kuin autius levisi työtä helpottamaan. Lattioiden kuivuminen asumiskuntoon vie pari päivää. Niinpä evakkoon lähdettiin mökille heti pesijän häivyttyä. Hän ei olekaan turha mies, sillä 70-vuotiaana hän pesee yhä tuhatmäärin ikkunoita. Kumppanina on nykyisin oma poika ja vain yksi palkattu apulainen.

Opin aikoinaan Turussa asuessani luottamaan miehen firman palveluksiin, kun en itse uskaltanut avata isoja ikkunoita kerrostalon seitsemännessä kerroksessa. Oli juhlavaa katsella vierestä, kun kolme miestä pyyhälsi sisään ja pesi suitsait kaikki ison lukaalin lasit vajaassa tunnissa.

Helpotuksesta huokaisten huomaan nyt syksyn ja talven kangastelevan edessä kiireettöminä. Kunhan mööpelit ovat kotona paikoillaan, on aikaa taas lukea vaikka mitä ja jopa pohtia lukemaansa. Perästä kuuluu...

Pikaisesti ostetut, hissuksiin luetut

 Saan sähköpostiini tarjouksia e-kirjoista. Hiljattain Elisa Kirja kauppasi Elina Hirvosen kahta teosta alle viidellä eurolla. Oli helppo kirjautua ja ilmoittaa ostavansa kummatkin. Ne ovat nimeltään Että hän muistaisi saman (2005) ja Kun aika loppuu (2015). Esikoisessa on e-versiona vain 131 sivua, uusimmassakaaan ei ole täyttä kahtaa sataa sivua. Lyhyys on eduksi, jos itse uurastaa tekstintuottajana omissa hankkeissaan kuten minä. Hirvosen nimi lupasi lyhyinäkin vaikuttavia tarinoita. Sellaisia osasin odottaa aiemmin häneltä lukemani Kauimpana kuolemasta -romaanin (2010) perusteella.

Kummallista, etten enää tavoita mielessäni Hirvosen esikoista, vaikkei lukemisesta ole kulunut kuin parisen viikkoa. Totinen perhestoori kertoo Suvi Aholan sanoin siitä, kuinka nainen muistelee kahvilan pöydän ääressä ja kerää rohkeutta mennä katsomaan veljeään mielisairaalaan.
     "Hän tuntee syyllisyyttä rakkaan, herkän ja kiistattoman väkivaltaisen veljen sairaudesta. Samalla hän tietää hyvin, ettei se todellakaan ole hänen vikansa.
     Ongelmana onkin se, ettei syyllisyyttä saa ripustettua kenenkään muunkaan harteille. Veljeä pienestä asti hakannut isä on yhtä lailla uhri ja kertojalle edelleen hyvin rakas, samoin kuin äiti, jonka ei onnistunut katkaista väkivallan ketjua.
     Hirvonen kuvaa vanhenevia vanhempia ja aikuistuvan lapsen vastuuta koko perheestä vähin sanoin mutta osuvasti. Vaikka velvollisuudestaan ei pitäisi, se on vain tehtävä. Tällä tasolla romaani taitaa olla kaikkein onnistunein.
     Kertojan rakkauselämän kehys on kuluneempi: naisopiskelijan ja amerikkalaisen miesopettajan romanssi. Hirvonen selviää karikoista antamalla opettajankin kertoa oman elämäntarinansa ja vetämällä sen kautta reippaasti yhteyksiä toisesta maailmansodasta Vietnamiin ja viimein Irakin sotaan."

Sen muistan kirkkaasti, että Hirvosen kieltä luen mielelläni.

Uusimman Hirvosen kirjan hitaasti edistynyt lukeminen loppui eilen. Viimein  se piti minut synkeässä otteessaan niin, että omat työt jäivät, kunnes elin kirjan tapahtumat vavahduttavaan päätökseen. Arla Kanerva löytää kritiikkissään teoksesta maailman kuvan hajoavana perheenä. Kirja etsii vastauksia näihin Hirvosen kysymyksiin: "Mitä tapahtuu vanhemmalle, jonka lapsi tekee jotain pahaa? Mitä tapahtuu meille kaikille, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen ajoissa? Miten voimme säilyttää uskon siihen, että maailmaa voi muuttaa?"

Kirjoittaja punoo tapahtumiin sosiaalisen median ja sen, kuinka idealistisia, psyykeltään hauraita nuoria manipuloi ja huijaa yksittäinen terrorismista syttynyt norjalasmies. Mollissa soi tarinan sävel. Enkä pysty Arla Kanervan tavoin näkemään kirjan ihmisten ja maailman tulevaisuutta toiveikkaana. Mutta sen näen, että kirjoittaja on rakentanut teoksensa taiten ja kyennyt sovittamaan mukaan silmiä aukovia palasia muun muassa nettiviestinnästä.

Omana havaintona lisään tosielämästä sen, että lapset saattavat varttuessaan toteuttaa äärimmäisenä sellaista, johon vanhemmat ovat tulleet antaneeksi aineksia jopa tarkoittamattaan. Esimerkiksi intoilu isänmaallisuudella on voinut ohjata varttuvat lapset lisäämään kierroksia aatteen paloon. Lieneeköhän nuorison rasistisissa puuhissa ja eläinaktivismissa ainakin osittain samaa taustaa?