Aurajoen rannoilla

Kaipuu jokirantaan sai eilen lähtemään jalan liikkeelle ensin yhdellä bussilla kauppatorin laitaan, toisella saman tien Tuomiokirkkopuistoon. Sieltä oli määrä askeltaa suoraan Aurajoelle, mikä osoittautui hankalaksi. Jokirannan puoleinen kirkkopuisto oli tyystin rajattu ravintola- ja esiintymistelttojen käyttöön. Kiertoteitse päädytään kivetylle rantapenkalle, jota pitkin voi kävellä arkkipiispan talolle asti ohi Åbo akademin ja Sibeliusmuseon rakennusten.

Arkkipiispan palatsin sivuitse osuu Piispankadulle. Sen varrella voi piipahtaa lounaalle tai kahville Fabbes-kahvilaan. Sieltä nappasin kuvan Piispankadusta. Mauno Koiviston lapsuudenkoti sijaitsee lähistöllä, mutta jäi tällä reissulla vilkaisematta.

Tarkoitus oli jatkaa kävelyä Tuomaansillan kautta joen läntiselle rannalle. Ennen siltaa silmiin osui juhannusruusu täydessä kukassa. 

Sillalta näkyy Tuomiokirkko niin uljaana, että kuva siitä täytyi ottaa talteen.

 

Puiden ja pensaiden suojassa kulkee kävelyreitti osittain lankuista rakennettuna. Lankkuosuudelta löytyy myös istuimia ja kaiteista portteja. Niistä pystyy siirtymään aivan veden partaalle. Kaiteen takaakin näkee, mitä linnut puuhaavat. Rinteessä kuulemma pesii rottia.

Sorsauros päiväunilla näkyy tässä otoksessa, toisessa pariskunta kaikessa rauhassa räpylöimässä sinne tänne. Kuvat otin iPhonella, käsittelin niitä kotikoneella.

Onkohan jonkun pesänteko jäänyt vaiheeseen? Vai tuuliko on järjestellyt kaisloja koristeeksi puun oksille? Tarkennuksena FB:n kautta ja myös kävelykaverilta tuli tieto, että korkealla ollessaan jokivesi kuljettaa kaislanjämiä. Niitä jää sitten kiinni puiden oksiin.

Vastarannan komeita puurakennuksia häämöttää muhkeiden lehtipuiden takaa. Niitä katselee mielikseen sekä lähietäisyydeltä että joelta. 

Äskettäin maalatulta näyttää iso vaalea rakennus. Olen melko varma, että siinä sijaitsee muutaman kerran nimeään vaihtanut, nykyinen ravintola Grädda.

Kuvista viimeiseksi jääköön otos runsaana rehottavasta rohtoraunioyrtistä. Ihan varma en ole nimestä, mutta muistan oppineeni tuntemaan kasvin vävyn äidiltä. Hän tiesi paljon erilaisia rohdoskasveja. Joistakin hän kuivaili lehtiä teetarpeiksi.

Meitä oli liikkeellä kaksi vanhaa ystävystä, nykyiset naapurit Saga Kaskenniityssä. Kun päädyimme Tuomiokirkkosillan tuntumaan, oli helppo jatkaa Vähätorille etsimään jäätelöä. Ei ollut turha yritys sekään. Ja bussilla reissattiin Aurakadulta kotiovelle!

Pyhän Katariinan kirkolta Kuuvuorelle

Toista kymmentä vuotta olen hankkinut Kuuvuorelle kapuamista. Hanke sai alkunsa edesmenneeltä serkultani. Bussin ikkunasta olen katsellut kaihoisasti puurakennuksia, joita yhä on jäljellä Kymppitien kupeessa. Eilen vihdoin pantiin toimeksi hyvän ystävän kanssa ja painuttiin alueen sydämeen. Sieltä alkoi kävelykierros.

Oikopäätä ei edes osuttu itse Kuuvuorelle, koska auto jätettiin Pyhän Katariinan kirkon parkkipaikalle. Se oli lähes täynnä mitä ilmeisimmin viereisen Nummenpakan koulun henkilökunnan tai opetusharjoittelijoiden autoja.

Kirkon jälkeen katsastettiin pikaisesti kirkonmäen rakennuksia. Komea pappila sijaitsee väljällä tontilla aivan kirkon vieressä. Seurakuntarakennus ja vanhat makasiinit ovat nekin ulottuvilla, mistä voi hiukan päätellä, kuinka ihmiset ennen vanhaan toimivat kirkkomatkoillaan.

Muutama asuinrakennus on yhä tallella oman aitansa suojassa. Ahtaaksi ovat nykyaikaiset tiet ja parkkipaikat rajanneet vanhojen rakennusten alueen.

Kirkonmäeltä laajan koulukeskuksen viertä kulkemalla näkyviin tuli Aurajoen kouluyksikkö, entinen yhteiskoulu. Sitä kävi nyttemmin kirjailijana tunnettu ja Kuuvuorella varttunut Riku Korhonen. Tiettävästi hän on myös toiminut vanhassa koulussaan jonkin aikaa äidinkielenopettajana valmistuttuaan Turun yliopistosta. Korhosen romaaneissa vilahtelee mainintoja alueen paikoista.

Kirkonmäeltä laaksoon päästyä löytyi urheilukenttä. Liuta päiväkotilapsia leikki kentällä ja sen vieressä aidatulla pihalla. Edessä kohosi reissun varsinainen tavoite, Kuuvuori. Sinne pääsi kapuamalla kuuluisia puuportaita, jotka näkyvät eka kuvassa. Vastaavia on kuvattu Tampereen Pispalassa, jopa Liedossa ja ties missä muulla.

Kuntoilusta kävisi, jos päivittäin pitäisi kiivetä kauppakassien kanssa ylös korkeuksiin. Puolivälissä tosin voi istahtaa penkille, jonka kohdalta aukeavat sivuportaat. Ne johtavat vain muutamaan taloon. Pihoilla näkyi jälkiä sekä asumisen vaivalloisuudesta että uskosta elämän jatkumiseen yläilmoissa.

Entisinä aikoina, jolloin Kuuvuorelle ajeltiin korkeintaan hevospeleillä muutamaa reittiä, kinttupolkuja kaiketi risteili sinne tänne. Silloin huimia leikki- ja piilopaikkoja löytyi ympäriinsä juoksenteleville. Toisin on nyt, koska alvariinsa kulkija löysi itsensä umpiperästä vieläpä niin, että kaikki pihat ovat visusti aidattuja.

Aidan yli kurkottamalla nappasin kuvan havainnollistamaan, kuinka tila on osattu käyttää tarkoin hyödyksi. Kun talo keikkuu aivan jyrkänteen reunalla, kunnon aita on yhtä tarpeellinen kuin autotien päättyessä pudotukseen. Tästä paikasta kelpaa katsella komeita maisemia. Koulukeskus ja kirkko näkyvät suoraan edessä. Komeat puutalot reunustavat alhaalla kulkevan tien reunaa.

Näköalapaikan tuntumassa kohoaa soma mökki piharakennuksineen väljällä tontilla.

Rakennuksista näkee, että niistä pidetään hyvää huolta. Rakkaita ovat asumukset, sillä Oikotieltä ei löytynyt ainuttakaan Kuuvuoren pytinkiä myytävänä.

Yksityinen perhepäiväkoti sijaitsee tuhdin aidan takana lintuvahdin vartioimana.

Kuuvuorenkadun varrelta löytyy outojakin komistuksia, kuten kuvasta näkyy. Lisäksi rakenteilla on paraikaa yksi iso erikoisuus, mutta se ei päässyt kuvaan.

Ahtaus pakottaa kekseliääksi kuten tässä Keskikadun varrella sijaitsevalla pikkuisella pihalla.

Hiukan edempänä saman kadun varrella sinnittelee talovanhus, jonka nurkkia katu nuolee. Pihasta ovat osan haukanneet uudisrakennukset.

Paremmassa tallessa kadun toisella puolen puiden suojassa kohoaa puinen kuutio. Se saanee olla rauhassa, toistaiseksi. Ikkunoista voi katsella läheisten jättikerrotalojen kohoamista. Miltähän asukkaista mahtavat tuntua mittavat muutokset asuinympäristössä?

Kivenheiton päässä näiltä nurkin löytyy Kylpylähotelli Caribia. Tiedä vaikka asukkaat hakisivat lohtua uimisista ja muista vetisistä viihdykkeistä, jos ja kun ympäristöahdistus paisuu liialliseksi. Matkan varrella voi ottaa suunnan myös Turun yliopistoon heti iloisesti pyllistävän Posankan taitse.

Tällaisia kotiseuturetkiä ja niiden kuvauksia on luvassa lisää, jos vain kunto kestää niin kapuamiset kuin pitkät kävelyt. Onneksi Kuuvuorella tuli käydyksi, lopultakin, ja vieläpä mainiossa säässä.