Kutsu kehotti ottamaan uikkarit mukaan, sillä luvassa oli myös saunomista ja uimista. Ne jäivät, mutta kaikesta muusta nautittiin. Laituria on jo käytetty monesti, vaikka kylmät tuulet ovat puhallelleet turhan uutterasti. Toistaiseksi rantaan askelletaan luonnosmaista polkua talolta, joka levittäytyy mäellä.. Pihan rakentamiseen on aika tarttua vasta ensi vuonna.
Kiehtovaa uutta arkkitehtuuria pääsin ihastelemaan myös Kangasalla, entisessä asuinkunnassani. Vielä viime kesänä siellä käydessäni olin tyrmistyksestä änkkänä, kun keskelle kirkonkylää näytti nousseen kolkko rumilus. Ikkunaton seinä paistoi keskeisen tien suuntaan ruosteenruskeana. En ymmärtänyt, saati innostunut.
Sieltä täältä huomasin kumminkin tihkuvan talossa käyneitten ihastusta uhkuvia kommentteja. Niinpä pidin eilen varani, jotta pääsin itse kokemaan, mikä pytinki moinen luomus oikein on. Oli eduksi lähestyä rakennusta torin suunnasta. Talohan kutsui luokseen! Sisään pääsin vanhan työkaverini kanssa 11:ltä. Kiireettömiä, jutteluun valmiita talossa työskenteleviä löytyi melkein kuin ottamassa tulijoita vastaan. Talon aulasta pääsee myös Kimmo Pyykön taidemuseoon. Se tarjoaa nähtävää kolmessa kerroksessa, joihin jalan liikkuva nousee häikäisevän valkoista, veistosmaista portaikkoa. Hissillä nouseva jää paitsi tätä vaikuttavaa näkymää. Itse näyttely tuli tutkailluksi turhan nopeasti, mutta asia korjaantuu tulevilla käynneillä. Nähtävää oli ensi kerralla niin paljon, ettei ollut edes tarpeen yrittää muuta kuin yleissilmäystä.
Meitä onnisti Kangasala-talon ala-aulaan palattaessa, sillä teknisten varusteiden säätämiseeen osallistuva ammattimuusikko Matti Palmutie alkoi auliisti esitellä paikkoja. Hän jopa opasti meidät niin valtuustosaliin, kunnanhallituksen kokoushuoneeseen kuin konserttisaliin. Niistä löytyy kelpo kuvia ylle liitetystä linkistä.
Tuntuu hiukan haikealta, etten enää asu Kangasalla. Siellä tapahtuu perin kiinnostavia asioita. Ei siis ihme, että entisistä ajoista poiketen Tampere kuuluu levittäytyvän itään Kangaslan suuntaan eikä enää länteen. Omiin tämän hetken tunnelmiini sopii Kimmo Pyykön ajatelma, joka löytyi hänen nimikkomuseonsa seinältä:
Kauniiksi lopuksi puhelinkuvassa Pyykön teos Elämänkaari rakennuksen ulkoseinältä.
