Telkkarista tallennan Radion sinfoniaorkesterin konsertteja ja kuuntelen ne melko pian. Viime viikolla oli tarjolla osana muuta ohjelmistoa Cecilia Damströmiltä tilattu teos Extinctions. Säveltäjä kertoi konsertin väliajalla haastattelijalle, kuinka hän on paneutunut maapallon vaiheisiin erityisesti viimeisten 550 miljoonan vuoden ja elämän viriämisen vinkkelistä. Hän on lukenut aiheesta paljon ja ajatellut. Niinpä teoksen osat ovat saaneet nimensä tiettyjen geologisten kausien mukaisesti. Kaikkiaan maapallon 4,5 miljardin vuoden pituista historiaa sävellys ei siis kata.
Järisyttäviä ovat viimeiset kaksi sekuntia: sen verran ihmisen 200 vuodessa aiheuttama ilmasto- ja ympäristötuho on kestänyt sävellyksen mittakaavassa. Patarummut kumauttivat kuuluville kammottavan tilanteen. Täystuho antaa enää tovin odottaa itseään!
Näinä viikkoina YLE on lähettänyt paitsi upeita konsertteja myös viisiosaista sarjaa Maa–elämän planeetta (BBC 2023). Ensimmäisen osan nimenä on Tulen planeetta. Se näyttäytyy kammottavana Hadeksen valtakuntana. Toinen osa vie nimensä mukaisesti jäiselle planeetalle. Kolmannessa osassa evoluutio pääsee vauhtiin ja muuttaa planeetan vihreäksi. Neljäs osa tuo mukanaan törmäilevien kappaleiden seassa seilailevat vesipisarat.. Pitkään ne höyrystyivät kuumaa pintaa lähestyessään, mutta aikojen saatossa maan pinta jäähtyi ja valtaisat pilvimuodostelmat satoivat niin rankasti, että valtameret muodostuivat. Se vaihe vilahtaa ohjelmassa sen verran nopeasti, että vasta toisella katsomisella tosiaan tajusin, mitä uskomatonta minulle katsojana kerrotaan. Viides Ihmisen planeetta -osa alkaa valtavien piippujen ilmaan syöksemillä savupilvillä. Parissa vuosisadassa ihminen toiminnallaan on saattanut hätätilaan kotipallonsa, jolla kaikki elämä on riippuvainen kasvien yhteyttämisen tuloksena ilmakehään kertyneestä hapesta...
Olen vaikuttunut! Siihen kai tyrmäävien animaatioiden tekijät ovat tähdänneet.
Ihmisten kiihkeä toiminta sotineen ja muine tuhoamisineen ei tunnu hiipuvan ilmiselvistä seurauksista huolimatta.
