Aikamatkalla

 

Kevättalvesta asti ihmisiä on virrannut Turussa Runosmäen entiseen kirjastoon, koska sinne on pystytty hämmästyttävä tilataideteos kaiken ikäisten koettavaksi maksutta. Eilen meitä sagalaisia kuskattiin näyttelyyn. Elokuun lopussa päättyy myös näyttely. Vapaaehtoisvoimin kierrätysmateriaaleista toteutetut teokset ehkä löytävät uuden tilan. Ellei niin käy, tekijät hakevat omansa. Mitään ei kuulemma viedä kaatopaikalle.

Paikalla näkyi paljon myös lapsia. Kaikki näyttelyyn tulijat saivat origamitaitoksen hipelöitäväkseen, jotta näpit pysyisivät poissa teoksista.

Upeita kuvia löytyy tästä linkistä. Muutama itse puhelimella ottamani kuva vahvistakoon, että mukana olin.

Alkajaisiksi saatiin reipas opastus kera origamien. Sitten katsastettiin vasemmalla näkyvät dinosauruksen poikaset. Täysikokoisten mukaiset hahmot eivät olisi mahtuneet näyttelytilaan.

Talon muissa tiloissa riitti ihmeteltävää meren pohjalta avaruuden mittaamattomuuksiin.

Jättiläiskokoiset sudenkorennot herättivät muistot mökistä lammen rannalla. Siellä aikoinaan tuli seuratuksi näitäkin liitelijöitä, joskin pienikokoisina.

 

Uskoa tulevaisuuteen heräteltiin toivomuskaivolla. Sinne minulta jäi oma lappuni kirjoittamatta. Ehkä joku seuloo kaivoon kertyneet toivomukset ja kertoo niistä vaikkapa paikallisissa tiedotusvälineissä.

Kirjapainotaitoakaan ei sivuutettu.

Kaiken nähneinä me retkeläiset askelsimme läheiseen kahvilaan kestittäviksi. Monenlaisia makukahveja sekä teelajeja oli tarjolla. Kaikkien kylkiäiseksi sai ison palan suklaakakkua, jos sellaisen halusi. 

Pikku haaveri sattui vasta sitten, kun jo olimme bussissa. Iso linja-auto ei ottanut mahtuakseen kapeille kujille kääntymään. Niinpä oikea etupyörä survaisi asfalttitien reunasta multaa ja matalaksi leikattua ruohoa. Pahaksi onneksi ne tukkivat etuoven alareunan, mikä esti oven avaamisen. Kotiin köröteltiin etuovi raolleen juuttuneena. Mutta kas kummaa, Saga Kaskenniityn pääovelle saavuttaessa ovi aukesi ja pudotti läjän maata siihen paikkaan. Huoltohommia tiedossa...

Kamarimusiikkia Karunan kirkossa

 

Eilinen ilta vei meitä sagalaisia Launokorven kyydillä Kemiönsaaren musiikkijuhlille. Liput oli ostettu juhlien viidenteen konserttiin nimeltä Sommarafton i Karuna / Kesäilta Karunassa. Ihmeeltä tuntuu, että myös sää oli vaihtunut alkukesän sateisesta ja tuulisesta leppeän aurinkoiseksi. Siksi toiseksi itse kirkko on nähtävyys, johon kannattaa tutustua.

Pysäköintipaikalta kirkolle tultaessa päädyttiin sivuovelle. Oikean nurkan kiertämällä askelet veivät  pääovelle ja lippujen vilkaisuun. Sisällä salissa kukin tulija etsi vapaasti paikkansa ja istahti ihmettelemään kirkkosalin näkymiä.

Alttarin yllä lasimaalaus näkyy hyvin, kun rajasin alttarille viritetyt nuottitelineet ja mikrofonit pois kuva-alasta. Ennen konserttia ja musiikkinumeroiden välissä pari äänimiestä hääri laitteita säätämässä, joten jätin enemmät kuvat sikseen. Mutta ammattivalokuvaajan otoksia löytynee musiikkijuhlien sivuilta melko pian edellisvuosien malliin.

Musiikki alkoi soida klo 19. Niinpä täysi sali yleisöä sai ennen väliaikaa kuullakseen äärimmäisen taitavien muusikoiden tulkinnat näistä teoksista:

Pavel Haas: Puhallinkvintetto op. 10

Jyväskylä Sinfonian puhallinkvintetti

Erkki Melartin: Trio huilulle, klarinetille ja fagotille op. 154

Aapo Järvinen, huilu

Gil Agababa Shaked, klarinetti

Emil Fuchs, fagotti

Wolfgang Amadeus Mozart: Kvintetto käyrätorvelle ja jousille Es-duuri KV 407

Jussi Järvenpää, käyrätorvi

Sonja Korkeala, viulu

Hariolf Schlichtig, alttoviulu

Yanan Wang, alttoviulu

Wen-Sinn Yang, sello

Tauolla oiottiin selkää, joka ei ottanut sopeutuakseen puupenkin suorakulmaisuuteen. Tottahan toki kahvia lisukkeineen oli tarjolla. Ulkorakennuksen päädystä löytyi alueen ainoa hotelli helpotus, mikä sai monet luopumaan yrityksestä. Maiseman ihailu kalliolta auttoi kestämään yltyvän hädän kotiin asti.

Konsertin jälkipuoliskolla kuultiin tämä sävellys:

Felix Mendelssohn: Jousikvintetto nro 2, B-duuri op. 87

Sonja Korkeala, viulu

Katinka Korkeala, viulu

Yanan Wang, alttoviulu

Hariolf Schlichtig, alttoviulu

Riitta Pesola, sello

Suurenmoista kuultavaa! Joku huomasi kiitellä myös oivallista ohjelmakokonaisuutta. Kirkkosalin akustiikka äänimiesten varmistamin toimin takasi kaikkien esitysten parhaan mahdollisen kuuntelukokemuksen. Niinpä taputuksista ei ollut tulla loppua varsinkaan loppunumeron jälkeen. Mitään lisänumeroa meille ei kuitenkaan tarjottu. Hyvä niin, sillä ison porukan palaaminen bussiin vei aikaa. Kotiin ei suinkaan selvitty iltakymmeneksi, vaan vasta tuntia myöhemmin toisin kuin vain omassa porukassa reissatessa. Bussiyhtiö näet huolehti sen kautta lippunsa ostaneet takaisin Turun linja-autoasemalle, mikä teki sagalaisten kannalta ison lisäkiemuran.

Silmissä väikkyy yhä näkymiä maisemista ja itse kirkosta, korvat kuulisivat mielihyvin konsertin uudestaan.

Mukana porukassa

 Lauantaina 2. syyskuuta taksi otti kyytiinsä Saga Kaskenniityn asukkaista ne, jotka olivat ajoissa ilmoittautuneet teatteriretkelle Helsinkiin. Saga Kaskenpuistosta lähti toinen osa porukkaa. Yhteensä meitä oli 20 paimennettavaa. Kummastakin talosta vapaa-ajanohjaaja piti lukua, että kaikki pysyivät koossa. Kuvassa Puiston ohjaaja Riikka on tarkistanut taas kerran, ettei ketään puutu. Tässä vaiheessa oltiin jo matkan loppusuoralla, kun teatteriesityksen perään meille oli sovittu ja maksettu lohikeitto leipineen ja juomineen Oodin ravintolassa. Matka taittui jalan, mikä tuntui hyvältä pitkän istumisen perään.

Helsinkiin junalla saavuttaessa nautimme palan kinkkupiirakkaa melkein rautatieasemalla. Rakennus  piti kylläkin kiertää, jotta pääsi hienoksi hotelliksi muutettuihin entisiin VR:n tiloihin. Siinäpä tuttavuus! Siellä voisi majoittua, jos innostuisin lähtemään omin nokkineni Helsinkiin syystä tai toisesta.

Hotellista porukka köpötteli yhtä matkaa viereiseen Kansallisteatteriin. Tyynesti odotimme aulassa, kunnes kukin sai lippunsa. Permannon kuudennelta ja seitsemänneltä riviltä löytyivät meille varatut penkit. Näkymää näyttämölle katseltiin esteettä yläviistoon. Kohta nähtäisiin Ensimmäinen tasavalta. Sen on kirjoittanut ja ohjannut Kansallisteatterin pääohjaaja Esa Leskinen. 

Juhlaesitys käsittelee suomalaisen demokratian ensiaskelia ja sen keskushenkilönä on Suomen ensimmäinen presidentti ja tasavaltaisen hallitusmuodon luoja Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952). Teos perustuu kokonaisuudessaan autenttisiin historialähteisiin. K. J. Ståhlbergin roolissa nähdään Vesa Vierikko ja Ester Ståhlbergia näyttelee Kristiina Halttu. Säveltäjä-pianisti Jussi Tuurna on säveltänyt teokseen musiikin ja elävästä musiikista saadaan nauttia läpi esityksen.

 

 

Näytelmä kunnioittaa K. J. Stålbergiä Suomen demokraattisen valtiomuodon haparoivan alkumatkan  puolustustaistelijana. Samalla nähdään, mihin teatterin oma väki yltää 150-vuotisjuhlanäytelmässään. Komeaa ja tarpeellista Suomen historian kriittisten vaiheiden kertausta juuri nyt, kun demokraattisia yhteiskuntia horjutetaan. Hyvältä tuntui myös se, että Mannerheimin liian kirkkaaksi kiillotettu sankarikilpi paljastetaan monin osin tosiasioita peitteleväksi, jopa vääräksi.

 

Junamatkoista muistelen hyvillä mielin jutuhetkiä motoristin kanssa, joka tarkasti ohjaili jättimäistä invatuoliaan sille varattuun paikkaan. Avustaja varmisteli vierestä. Mennen tullen tavattiin. Jokin erityinen tapahtuma tietyllä Helsingin kentällä toi miehen kaupunkiin. Hyvin kuulemma oli sujunut. En udellut, mikä hänet oli suistanut invamoottorivehkeen käyttäjäksi. Uskoisin kuitenkin, että leppoisa mies kuuluu niihin motoristeihin, jotka opastavat nuoria turvalliseen ajamiseen.

Toinen ilonaihe oli pari nuorta äitiä vauvoineen. Juttua virisi heidänkin kanssaan ja silmäpeliä vauvoihin. Motoristin avustaja jopa pyysi ja sai toisen vauvoista hetkeksi syliinsä. Kuinka ollakaan, tulomatkalla tavatun äidin kohtasin eilen Sagassa, kun osuin olemaan ruokasalissa hetkellä, jolloin hän kulki ohi sukulaisensa kanssa.Tunnistimme toisemme ja moikkasimme. Hän hoksasi kysyä, mihin meidän porukka meni junasta lähdettyään. Änkkäsin ensin, että kotiinhan me, kunnes muistin piipahduksen Sokos-hotelli Kupittaan kattoterassille. Meidän valppaat vahtimme Riikka ja Melina kaipasivat drinkkiä mainiosti sujuneen reissun päätteeksi. Kukapa drinkistä kieltäytyisi...

Niinpä kerroin kysyjälle, joka oli selvillä suunnitelmasta, että tosiaan otettiin yhdet hotellin terassilla. Takseille oli ilmoitettu pikku viivästyksestä. 

 Kuvassa Melina vielä tsekkaa, että kaikki Niittyyn tulevat ovat mukana taksissa. Ilme paljastaa, että aamun yksi hankaluuskin oli unohtunut.

Voi veljet, mitä palvelua!