Viljelijänurani ensimmäinen jättikurpitsa matkaa huomenna mukanani kotikeittiöön, jossa siitä syntyy sitruunalla maustettua hilloa. Mollukka jäi odotettua pienemmäksi ja siksi toiseksi ainoaksi, sillä toinen alku lahoaa, vaikka on yhä kiinni emossaan.
Muhkeaa versoa kasvi lykkää niin, että siihen on tainnut puhti huveta. Ainakin yhden ison verson katkoin kauan sitten, mutta kuvan yrittäjä sai jatkaa matkaansa kohti tuntematonta päämäärää. Tänään se sadonkorjuun päätteeksi saa kottikärrykyydin sinne, mistä maatumiskavereita ei puutu.
Keltaisesta kesäkurpitsasta olen kerännyt monia pötkylöitä. Vieläkin pari alkua saattaa paisua sen verran, että jätän kasvin jatkamaan puuhiaan, toistaiseksi.
Muutama karhunvatukka on kasvanut kesän mittaan komeaksi ja osoittanut osaavansa marjanteon. Mutta kypsiä niistä ei ennätä tulla ennen tosi syksyä. Ehkä ensi vuonna homma on tätä kesää paremmin hallussa, ja saan kippooni muhkeita mustia marjoa. Kunhan ei sitten kävisi niin kuin pensasmustikoille: puput söivät joka ikisen! Verkkoa, verkkoa kaipaa marjapuskilleen tämä viljelijä ja virittelee esteet ajoissa ensi kesänä.
Puolukoita löytyy pikkuisen omasta perämetsästä, lähialueilta lisää, jos ovat yhä poimimatta. Ehkä puhtia piisaa lähteä iltapäivästä marjanpoimintaan. Ellei piisaa, suuntaan maanantaina Turun torille ja ostaa täräytän laatikollisen puolukoita. Siinä hyvä ratkaisu, ellei selkä taivukaan puolukoiden puoleen, vaan kaipaa silkkaa lepoa.
