Kumppaniksi matkalle lähti tammikuussa kasvatustieteen maisteriksi valmistunut tyttärentytär. Koska hän aloittaa piakkoin työt Kirkkonummella vakituisena erityisluokanopettajana, häntä kiinnosti, mitä yrittäjyyskasvatuksen pedagogiikalla on saavutettavissa paitsi vaativassa erityisopetuksessa myös muunlaisessa opetuksessa.
Pääsimme perille Tampereen yliopiston Pinni B:hen niin hyvissä ajoin, että ehdimme syödä lounaan kaikessa rauhassa, kirjoittaa pikku lahjaan onnittelukortin ja napata kuvan ravintola Minervassa. Hyvin varustautuneina kelpasi astella kutsuvieraspaikoille odottamaan akateemisen näytelmän alkua.
Oli mukava pitkästä aikaa seurata, kuinka taitava, tarkka ja silti leppoisa vastaväittäjä ohjailee käsittelyä siten, että yleisökin pysyy hyvin kärryillä. Mitään varsinaista väittelyä ei syntynyt, sillä väittelijä tyytyi lähinnä vastaamaan vastaväittäjän tarjoamiin keskustelunavauksiin. Yhteen kiperään kysymykseen taisi vastaus jäädä melko niukaksi. Silti prosessi eteni tyynesti kohti loppulausuntoa, jonka mukaan vastaväittäjä tulee suosittelemaan kasvatustieteiden tiedekunnalle tutkimusraportin hyväksymistä osaksi tohtorintutkintoa.
Tilaisuus päättyi yhtä juhallisesti kuin alkoikin. Vastaväittäjä, kustos ja väittelijä poistuivat salista yleisön seistessä. Sitten siirryttiin joukolla ravintola Minervaan. Siellä onnitteltiin kädestä pitäen päivän sankaritarta ja istahdettiin nauttimaan kahvitarjoilusta. Ja minä vaihdoin muutaman sanan halausten kera kustoksen ja hänen aviomiehensä kanssa. Kummatkin olivat minulle läheisiä työvuosinani, joista ihmeekseni on jo paljon aikaa.
Hauskaa juttuseuraa löytyi kahvipöydästä niin, että tyttärentytär jopa taisi solmia joitakin hyödyllisä kontakteja. Ei siis mikään turha reissu, tämäkään.
