Kuva-aarteita sukulaisista

Puolilta päivin ovesta käveli sisään sisaruspari mukanaan kassillinen albumeja. Oli sovittu tapaamisesta, lounastarjoilustakin. Juttua pulppusi oitis, kun pitkästä aikaa nähtiin toisemme. Varsinaisena aiheena olivat edesmenneen serkkuni kuvakokoelmat, jotka nykyisin ovat hänen poikansa hallussa. Harvinaisuuksia ei käynyt lähettäminen postitse. Varminta oli toimittaa ne itse perille.

Pidän itseäni onnekkaana, kun sain kuvat toviksi haltuuni. Niiden oheen on kirjoitettu tähdellisiä tietoja ihmisistä, joista minulta sukututkijana on puuttunut monta seikkaa. Täydennykset saapuivat kuin tarjottimella lähes viime hetkellä, sillä koetan työstää aineiston jaettavaksi jouluun mennessä. Tätä kirjoittaessani olen sekä hämmästynyt että suuresti kiitollinen viime hetken isosta avusta.

Liitän mukaan kolme esimerkkiä. Ensimmäinen on luokkakuva Tuorlan maanviljelyskoulusta 1900-luvun alussa. Isoisäni näkyy toisena vasemmalta. Opiskelijoiden valkoiset lakit hiukan kummastuttavat, sillä ainakaan isoisä ei tiettävästi ollut ylioppilas. Lakkikäytännöissäkin olisi näemmä opiskelemista.

Toisessa kuvassa on Nuikon torppa, jossa isäni varttui joitakin vuosia. Muistan lapsena kuulleeni puhetta Nuikosta, mutta vasta sukujuttuja penkoessani olen käynyt näissä maisemissa. Taloa ei enää ole, sillä Rymättylän Nuikonlahden ranta-alueille on noussut kesämökkejä. Jokunen omakotitalokin on mahtunut joukkoon.

Arvoituksellisin on kolmas kuva, joka kääntöpuolen merkinnän mukaan on otettu 1930. Viides vasemmalta takarivissä on merkitty. Viiva ohjaa katseen mieheen, joka oli isäni vanhin veli  Uuno. Hän kuoli lokakuussa 1933 henkilöauton  suistuttua sillalta jokeen. Onnettomuudesta uutisoi Turun Sanomat etusivullaan nimineen kaikkineen. Uutisesta minulla on valokopio.

Muistan kuulleeni, että Uuno oli palaamassa lomalle armeijasta. Toistaiseksi en tiedä, oliko hän pestautunut armeijan palvelukseen. Sellaista voisi uumoilla, koska kuvan miehet näyttävät sonnustautuneen rakuunan edustusasuun ja Uuno oli armeijassa vielä kolme vuotta myöhemminkin. Pitäisi kai tonkia armeijan arkistoja, jos asiasta haluaisi varmistua.

Kuva-aarteita katsellen vietimme Samin ja Heidin kanssa ihan oikeasti vainajien päivää. Sen kruunasi käynti Turun hautausmaalla. Kynttilät sytytettiin niille kolmelle haudalle, joissa on meille tärkeitä omaisia.Tervehdyksenä omalle tyttärelle, joka tällä haavaa elelee maailman toisella laidalla ja viipyy siellä ensi vuoden alkuun, kerrottakoon, että hänen antamansa kynttilät palavat isän ja isovanhempien haudalla. Paula-serkun lapset toivat äidilleen oman kynttilän, ja minä otin kauniiksi lopuksi kuvan. Hieno päivä, kaiken kaikkiaan!