Puolilta päivin ovesta käveli sisään sisaruspari mukanaan kassillinen albumeja. Oli sovittu tapaamisesta, lounastarjoilustakin. Juttua pulppusi oitis, kun pitkästä aikaa nähtiin toisemme. Varsinaisena aiheena olivat edesmenneen serkkuni kuvakokoelmat, jotka nykyisin ovat hänen poikansa hallussa. Harvinaisuuksia ei käynyt lähettäminen postitse. Varminta oli toimittaa ne itse perille.
Pidän itseäni onnekkaana, kun sain kuvat toviksi haltuuni. Niiden oheen on kirjoitettu tähdellisiä tietoja ihmisistä, joista minulta sukututkijana on puuttunut monta seikkaa. Täydennykset saapuivat kuin tarjottimella lähes viime hetkellä, sillä koetan työstää aineiston jaettavaksi jouluun mennessä. Tätä kirjoittaessani olen sekä hämmästynyt että suuresti kiitollinen viime hetken isosta avusta.
Liitän mukaan kolme esimerkkiä. Ensimmäinen on luokkakuva Tuorlan maanviljelyskoulusta 1900-luvun alussa. Isoisäni näkyy toisena vasemmalta. Opiskelijoiden valkoiset lakit hiukan kummastuttavat, sillä ainakaan isoisä ei tiettävästi ollut ylioppilas. Lakkikäytännöissäkin olisi näemmä opiskelemista.
Muistan kuulleeni, että Uuno oli palaamassa lomalle armeijasta. Toistaiseksi en tiedä, oliko hän pestautunut armeijan palvelukseen. Sellaista voisi uumoilla, koska kuvan miehet näyttävät sonnustautuneen rakuunan edustusasuun ja Uuno oli armeijassa vielä kolme vuotta myöhemminkin. Pitäisi kai tonkia armeijan arkistoja, jos asiasta haluaisi varmistua.
Kuva-aarteita katsellen vietimme Samin ja Heidin kanssa ihan oikeasti vainajien päivää. Sen kruunasi käynti Turun hautausmaalla. Kynttilät sytytettiin niille kolmelle haudalle, joissa on meille tärkeitä omaisia.Tervehdyksenä omalle tyttärelle, joka tällä haavaa elelee maailman toisella laidalla ja viipyy siellä ensi vuoden alkuun, kerrottakoon, että hänen antamansa kynttilät palavat isän ja isovanhempien haudalla. Paula-serkun lapset toivat äidilleen oman kynttilän, ja minä otin kauniiksi lopuksi kuvan. Hieno päivä, kaiken kaikkiaan!
12 kommenttia:
Hienoja kuvia, erityisesti arvostan tuota talon kuvaa. Mukavaa, että saat tukea sukututkimukseesi sukulaisiltasi.
Kuvat ovat tosiaan arvotavaraa. Tämä päivä on kulunut niitä skannatessa kunnon laitteella. Tulokset odottavat putsattuina ja tarpeellisilta osin käsiteltyinä pääsyä julkaisuun. Eiliseen blogiin liitin hätäisesti puhelimella kopioidut esimerkit.
Vaihdoin blogin kuvat tänään skannattuihin, sillä en kestänyt katsoa hutaistun työni jälkiä.
Onkohan omat jälkeläiseni yhtä innoissaan saadessaan haltuunsa kansiokokoelmani ....252 taitaa olla luku ...ja sitten vielä ne vanhat albumit , jotka ovat haltuuni kulkeutuneet....pitäisköhän jotenkin rajoittaa ?? Vanhat kuvat ovat muuten usein todella upeita !
Oman suvun historia tulee eläväksi, kun saa käsiinsä vanhoja kuvia. Yksi serkkuni lapsista on erityisen ansioituneesti kerännyt talteen mm. serkkujeni (sukupolven minua vanhempia) jäämistöistä albumeja ja jaellut kuvia myös minulle. Kuvat 1900-luvun alkupuolelta ovat olleet paitsi uniikkeja myös monet erittäin upeita. Isänikin syntyi 1800-luvulla (1899!).
Löytyykö albumeista tarkat kirjaukset paikoista, ajankohdista ja ihmisistä, on ratkaisevaa jatkokäytön kannalta. Serkkuni oli onneksi kirjoitellut muistiin tietoja, joita ei enää muualta saa.
Mustavalkoisissa kuvissa on sellaista voimaa, ettei moista monista nykykuvista tapaa. Eikä kai muutenkaan jää paljoa jäljelle meidän hurjaa vauhtia karttuvista digikuvista. Mistä niitä edes löytää, jos joku tutkisi kuvia sadan vuoden kuluttua?
Onpa tosiaan merkittävä muutos kuvan laadussa! Talokuvakin aukeaa ihan uudella tavalla, kun näkyy tuo etualan mies. Netistä saattaisi muuten löytyä joku, joka osaisi arvailla noitten asetakkisten miesten joukko-osastoa. Kannattaa etsiskellä ja vähän huhuillakin.
Minäpä huhuilen, kunhan ensin opin hiukan lisää julkaisuohjelman kanssa aineiston taittamista.
Juhuu, tarkat tiedot on tallessa , nimet , vuosiluvut ja kaikki muukin , mitä kuka teki ja mitä . Olenhan toivoton tallentaja! Digit kyllä katoaa , ne pitäisi uusia viiden vuoden välein , sanoi joku tietäjä . Mutta paperissa säilyy , yli sen sadan vuodenkin . Että nyt sitten tallentamaan tätä uutta polvea , sinullahan on kuvaa suvusta , joka elää nyt !!
Sanopa muuta. Nykypolven kuvia pitäisi ensin seuloa, jotta määrä pysyisi hallittavissa. Ilmeisesti paperikuvan voittanutta ei hevin löydy. Kuinkahan nykykuvien värit säilyvät?
Värit säilyy kuulemma ylikin sata vuotta ....että taltioimaan nyt !
Lähetä kommentti