Viikko vierähti uunituoretta kirjaa lukiessa. Sain sen ystäväni kautta, jonka tytär, Senja Larsen, on tutkinut Veikkauksen toimintaa ja kirjoittanut löydöistään raportin nimellä Veikkauskratia (2021) Äiti Sinikka Larsen korjausluki käsikirjoituksen, mistä puuhasta aika ajoin sain tuttuun tapaan viestejä. Olemmahan yhtaikaa suomen kielen opiskelut syksyllä 1959 Turun yliopistossa aloittaneita kieli-ihmisiä.
Vuosien mittaan on pyydetty ja saatu neuvoja joissakin kiperissä tekstikohdissa. Nyt työstettävänä oli kokonainen kirja. Homman loppuvaiheessa Sinikka ilmoitti, että posti tuo minulle lähetyksen, josta ei pidä hämmästyä: tuhti teos saapui ajallaan. Saman tien rupesin sitä lukemaan. Kymmenessä osassa riitti puuhaa useiksi päiviksi, kunnes lähdin Heinolaan tapaamaan ystävääni. Sieltä palattuani torstaina 10.6. YouTube tarjoili uudestaan kirjan virtuaalilanseerauksen toukokuun lopulta.
Kirjasta ja sen eri vaiheista riitti juttua. Senja oli näet pyytänyt äitiään myös lukemaan koko kirjan ääneen erityisten laitteiden avulla teoksen äänikirjaversiota varten. Selväsanainen ja hyvä-ääninen äiti selvisi siitäkin puuhasta ihan niin kuin opiskeluaikoina sokeainkirjastoon magnetofonin nauhalle lukemistaan romaaneista.
Jo ennen Heinolan-reissua katselin pohdiskellen kirjan kantta. Sen on suunnitellut
Kansikuvaan tiivistyy kirjan järkyttävä sisältö. Eduskunnan suojelemana monopolina Veikkaus on sotavuosista lähtien tunkenut lonkeronsa syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Veikkaus mainostaa aktiivisesti pelejään kaikkialla. Niinpä niitä on pesiytynyt arkiseen ympäristöömme. Pikku hiljaa pajatsot on vaihdettu monia pelejä sisältäviin rahapeliautomaatteihin, joihin törmää väistämättä ruokakaupoista R-kioskeihin. Yhtiön palveluksessa olevat nauttivat erityisistä eduista ja saavat määrätietoista ohjausta pelaajien houkuttelemiseksi. Kaikkien puolueiden edustajia on kytköksissä Veikkaukseen. Osallistuminen korvataan tuntuvin palkkioin. Kuten tunnettua tiedettä, kulttuuria ja sosiaalisektoria rahoitetaan Veikkauksen tuotoin kyselemättä, mistä perimmältään tuotot muodostuvat, nimittäin rahapeliriippuvaisista. Kirjan takakansi valistaa muun muassa:
Veikkauskratia-kirja kertoo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisen vääristymän tarinan, jossa 900 000 ihmistä läheiset mukaan lukien kärsii rahapelihaitoista.
Suomi muuttui tv-loton kotikatsomosta rahapelikoneiden täyttämäksi minikasinoiden maaksi. Samalla valtionyhtiö Veikkauksesta tuli hyvien tekojen varjolla vähäosaisilta peliongelmaisilta piiloveroa keräävä koneisto.
On merkille pantavaa, ettei Senja, tunnettu toimittaja, löytänyt kirjalleen kustantajaa, vaan hän on kerännyt joukkorahoituksella varat kirjan julkaisemiseen. Kustantajat samoin kuin lehdet varovat Veikkauksen mainosrahojen menettämistä. Lehdistöstä en ole löytänyt yhtään arvostelua kirjasta, kun taas Twitterissä kommentointi ja keskustelu pyörivät vinhasti.
Veikkauskratia iski kipeästi omaan hyväuskoisuuteeni. Viattomana en enää voi toistella Veikkauksen uskottelua, kuinka suomalainen voittaa aina. Meillähän on tuudittauduttu kuvitelmaan, että kannattaa tavoitella lottovoittoa. Jos sellaista ei tulekaan, niin rahat kuitenkin hyödyttävät suomalaista yhteiskuntaa kaikkine toimintoineen. On unohtunut, että hyvinvointivaltiossa homma kuuluu valtiolle ja kunnille, joilla on verotusoikeus. Ei meidän omia rahojamme pidä imeä peleihin. Parasta olisi oppia muiden pohjoismaalaisten tavoin säästämään jopa osakkeisiin sijoittamalla.
Kirja osoittaa perusteettomaksi myös uhkakuvan ulkomaisten kasinoiden tunkeutumisesta Suomeen, jos Veikkauksen monopolia häiritään. Niinpä Veikkaus on paisunut paisumistaan. Mutta vasta yhä koukuttavampien digitaalisten rahapelien myötä pelihaittoja ei enää käy peitteleminen. Lapset solahtavat luonnikkaasti pelaajiin kauppareissuilla varsinkin, jos vanhemmat pysähtyvät itse pelaamaan. Suojaikä 18 näkyy tarrassa lattialla, mutta rajoitusta valvotaan heikosti.
Senja toivoo reipasta kansanvalistusta pelaamisongelmista takavuosien Pohjois-Karjalan projektin malliin. Nuoret tuskin tuntevat suomalaisten synkkää tautihistoriaa eivätkä diginatiiveina tajua kaikkia uhkia, joille altistuvat. "Kaikkihan" pelaavat, sillä digipelit eri välinein ovat hauskaa ajankulua, monesti ne myös kehittävät pelaajia. Kun peleihin liittyy raha ja houkutus saada sitä lisää pelaamalla, ollaan jo vaaravyöhykkeellä. Huikea on tieto pelaamispiikeistä eläkkeiden maksupäivinä, jolloin vanhukset ja muut sosiaalietuuksien saajat rientävät kokeilemaan onneaan rahapeleissä ja menettävät killinkinsä. Hyytävää on lukea, kuinka pankkikortilla pelaamista on helpotettu ja rahaa voi nostaa myös kaupan kassalta. Veikkauksen tuloksen maksimoinnin tavoittelu kiihdyttää suunnittelemaan pelejä yhä koukuttavammiksi. Siksi pelaajat on saatava pysymään koneilla ja käyttämään rahaa entistä enemmän.
Ohimenevää vaivaa kuten käden jännetupentulehdusta tai silmien kuivumista pystyy sietämään jonkin aikaa. Kummastakin pääsee lopettamalla liian ruudun tuijotuksen ja samojen käden liikkeiden toistamisen. Puhun kokemuksesta, sillä aika ajoin
Tätä nykyä näen kauppojen kassojen lähettyville sijoitetut pelikoneet ja ymmärrän ihmetellä niitä. Lidlistä moiset helvetinkoneet poistuivat äskettäin, mistä onnittelut kauppaketjulle. Liedon Lidlissä pelikoneiden tilalle on sijoitettu lisää pakkaustasoja, pian varmaan myös penkkejä, kuten ennen korona-aikaa. Milloin S- ja K-marketit seuraavat pelihaittoja torjuvan Lidlin ratkaisua?
Kiitos, Senja! Tutkivana journalistina olet tehnyt kelpo työn, jota ei voi sivuuttaa vaikenemalla.
