Olipa eilen taas kerran sää koulunsa päättäneille! Mittari näytti tuskin 8 astetta, plussaa sentään, kun kokoonnuttiin pihajuhlaan komean nuorukaisen kunniaksi.
Sormet kontassa kuvien otto jäi vähäiseksi. Tässä sentään yksi railakas otos serkkujen, parin poikaystävän, ainoan tädin (tyttäreni) ja tädin miehen saapumisesta. Uuden ylioppilaan isä (poikani) ja äiti, äidinäiti ja minä, isänäiti, sekä paras kaveri jäivät kuva-alueen ulkopuolelle. Muita vieraita saapui pikku hiljaa läheltä ja kaukaa.
Kehnosta säästä huolimatta oli helppo hymyillä, halata ja skoolata. Samassa pihapiirissä tällainen ilojuhla toistuu jo viidettä kertaa, kun lasketaan mukaan omat ylioppilasjuhlani vuosikymmenten takaa. Pian on taas aihetta juhlia, kun toinen perheen lukiolainen parin vuoden päästä jättää taakseen Turun Klassillisen lukion, saman, jota velipoikakin kävi.
Iso teltta ja tuolien selkämyksille varatut huovat tarjosivat suojaa, kun ruokaan asti päästiin. Yksi ja toinen hilpaisi silti sisätiloihin viimeistään kahvin ja kakun vaiheessa. Kyllähän me kylmässä varttuneet selviämme. Eduksi voi tulkita senkin, ettei tarvinnut hikoilla kuten viime kevään saman pihapiirin ylioppilasjuhlassa. Silloin kuvan keskimmäinen neitokainen nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Ja minä ylpeydestä uljasta jälkikasvua katsellessani!
Mainot kekkerit - kaunis kiitos miniälle ja pojalle sekä kaikille muille järjestelyihin osallistuneille.
Seuraan Turusta käsin ympäristön tapahtumia. Kirjallisuutta, leffoja sekä kuvataidetta tutkailen mielelläni. Päivittäin myös kävelen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yo-juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yo-juhla. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Nuorinta kiikutetaan, vanhintakin onnitellaan
Kevätjuhla kehkeytyi jo sään puolesta täydeksi kesäriemuksi parahiksi lakkiaisia varten. Ei siis ollut paisteesta pulaa pikkusiskoa kiikutellessa. Lumi kutreilla säilyi ja hohti ilman tahran tahraa.
Isoimman siskon iso juhla osui samaan päivään: kuvassa porukan ensimmäinen mainio maisteri kykkii ylioppilaan jalkoja pitelemässä. Illaksi yo-juhla vaihtuukin maisterikemuihin. Mummu ja muut liian aikuiset poistuivat paikalta hyvissä ajoin ennen uutta ja nuorta vierastulvaa. Onnea, onnea vaan kaikille opintonsa tänään päättäneille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)