Sormet kontassa kuvien otto jäi vähäiseksi. Tässä sentään yksi railakas otos serkkujen, parin poikaystävän, ainoan tädin (tyttäreni) ja tädin miehen saapumisesta. Uuden ylioppilaan isä (poikani) ja äiti, äidinäiti ja minä, isänäiti, sekä paras kaveri jäivät kuva-alueen ulkopuolelle. Muita vieraita saapui pikku hiljaa läheltä ja kaukaa.
Kehnosta säästä huolimatta oli helppo hymyillä, halata ja skoolata. Samassa pihapiirissä tällainen ilojuhla toistuu jo viidettä kertaa, kun lasketaan mukaan omat ylioppilasjuhlani vuosikymmenten takaa. Pian on taas aihetta juhlia, kun toinen perheen lukiolainen parin vuoden päästä jättää taakseen Turun Klassillisen lukion, saman, jota velipoikakin kävi.
Iso teltta ja tuolien selkämyksille varatut huovat tarjosivat suojaa, kun ruokaan asti päästiin. Yksi ja toinen hilpaisi silti sisätiloihin viimeistään kahvin ja kakun vaiheessa. Kyllähän me kylmässä varttuneet selviämme. Eduksi voi tulkita senkin, ettei tarvinnut hikoilla kuten viime kevään saman pihapiirin ylioppilasjuhlassa. Silloin kuvan keskimmäinen neitokainen nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Ja minä ylpeydestä uljasta jälkikasvua katsellessani!
Mainot kekkerit - kaunis kiitos miniälle ja pojalle sekä kaikille muille järjestelyihin osallistuneille.
