Eilen puolenpäivän kirkkaassa valossa pääsin taas käymään Rauman Lapin Sammallahdenmäellä, yhdellä Suomen harvoista maailmanperintökohteista. Sieltä ei parin viikon takaisella käynnillä tullut otetuksi ainoatakaan kuvaa. Kuuntelin nääs silloin korvat höröllä asiantuntevan oppaan selostusta pronssikautisista hautaröykkiöistä. Nyt oli kamera käsissä ja silmä tarkkana, korvat hiukan vähemmän höröllä. Ensimmäinen kuva näyttää paikan, jossa vielä pari tuhatta vuotta sitten velloi merivesi, nyt järvikin on katoamassa. Ei siitä sen enempää, sillä otoksen näkymä riemastuttaa tällä erää väreillään: sain kuin sainkin harmahtavan utuisuuden häviämään kuvasta sillä, että käytin edelleen A-moodia eli aukon prioriteettia ja väänsin valkotasapainon auringonpaisteen mukaiseksi. Sitten justeerasin hiukan miinusta EV-nappulasta (Exposure Value), joka suomeksi tarkoittaa valotuksen korjausta, ja - heureka! - kirkasta tuli. Tässä vielä tietoja kuvasta: F/5, valotusaika 1/1600 s, ISO-200, EV -1 step, polttoväli 18 mm.
Tarjoilen vielä pari lisäesimerkkiä kirkastuksesta: muutaman viikon takainen tuhopoltto on enää paha muisto. Raivaustöissä on uurastettu, vanha riihen muuri pysyy paikoillaan, luonto korjaa muut jäljet. Haapapuisen, ikivanhaan malliin koverretun ruuhen jäännökset on jätetty hiiltyneinä kertomaan tulen tuhovoimasta. Ja Nikon D90 nappasi kennoonsa mustat jäljet mustina, vihreän vihreänä niin kuin hyvä on. Aukko edelleen 5, ISO-200, valotusaika 1/500 s, EV -07, polttoväli 27 mm.
Viimeisenä näkymä yli 3000 vuotta vanhaan hautaröykkiölatomukseen, jonka kivet toistuvat kuvassa just oikean harmaina (F/5, 1/1250s, ISO-200, -07 step, 62 mm).
1 kommentti:
Komeita perinnemaisemia ja upeita luontokuvia! Tähän tekniseen puoleen en osaa sanoa mitään, olen täysin digikamerani armoilla! Luonto on kypsynyt herkullisesti tänä toukokuuna.
Lähetä kommentti