Yhteen kasvaneet

Monituhatvuotinen kalmisto Lapin - nykyisen Rauman Lapin - Sammallahdenmäellä tarjoilee ainakin yhden esimerkin pysyvästä ja sopuisasta yhteiselosta: kuvan koivu ja mänty puskevat esiin samasta kannosta eikä kumpikaan osoita mitään näivettymisen elkeitä. Olisiko peräti jokin enne?

Toinen tai oikeastaan kolmas taianomainen puumuodostelma löytyy aivan ison polun tuntumasta. Kuulemma metsän haltia tai kenties hiisi kuulee, jos juurakon umpirenkaan läpi huhuilee ja pyytää palauttamaan kadonneen esineen... Tarina kertoo, että tällä keinoin kauan kadoksissa olleita tavaroita on vihdoin löytynyt. Hiisi vieköön tai siis tuokoon!

Melkoinen vänkyrä

Sopinee kysyä, mikä on saanut männyn vääntäytymään kaikkiin mutkiin, joista kuvassa näkyy vain osa. Outo puu on kasvattanut oksan kiinni rungon mutkan kumpaankin laitaan. Eikä yksi kerta ole riittänyt, sillä sormen mentävä reikä löytyy toisesta kohdasta. Tämmöisiä puita on muinaisina aikoina palvottu taianomaisen pyhinä. Tosin kuvan mänty, joka kasvaa Sammallahdenmäen hautaraunioiden tuntumassa, ei ole iältään mitenkään muinainen - ihme silti.

EV-korjaus kirkastaa

Eilen puolenpäivän kirkkaassa valossa pääsin taas käymään Rauman Lapin Sammallahdenmäellä, yhdellä Suomen harvoista maailmanperintökohteista. Sieltä ei parin viikon takaisella käynnillä tullut otetuksi ainoatakaan kuvaa. Kuuntelin nääs silloin korvat höröllä asiantuntevan oppaan selostusta pronssikautisista hautaröykkiöistä. Nyt oli kamera käsissä ja silmä tarkkana, korvat hiukan vähemmän höröllä. Ensimmäinen kuva näyttää paikan, jossa vielä pari tuhatta vuotta sitten velloi merivesi, nyt järvikin on katoamassa. Ei siitä sen enempää, sillä otoksen näkymä riemastuttaa tällä erää väreillään: sain kuin sainkin harmahtavan utuisuuden häviämään kuvasta sillä, että käytin edelleen A-moodia eli aukon prioriteettia ja väänsin valkotasapainon auringonpaisteen mukaiseksi. Sitten justeerasin hiukan miinusta EV-nappulasta (Exposure Value), joka suomeksi tarkoittaa  valotuksen korjausta, ja  - heureka! - kirkasta tuli. Tässä vielä tietoja kuvasta: F/5, valotusaika 1/1600 s, ISO-200, EV -1 step, polttoväli 18 mm.

Tarjoilen vielä pari lisäesimerkkiä kirkastuksesta: muutaman viikon takainen tuhopoltto on enää paha muisto. Raivaustöissä on uurastettu, vanha riihen muuri pysyy paikoillaan, luonto korjaa muut jäljet. Haapapuisen, ikivanhaan malliin koverretun ruuhen jäännökset on jätetty hiiltyneinä kertomaan tulen tuhovoimasta. Ja Nikon D90 nappasi kennoonsa mustat jäljet mustina, vihreän vihreänä niin kuin hyvä on. Aukko edelleen 5, ISO-200, valotusaika 1/500 s, EV -07, polttoväli 27 mm.

Viimeisenä näkymä yli 3000 vuotta vanhaan hautaröykkiölatomukseen, jonka kivet toistuvat kuvassa just oikean harmaina (F/5, 1/1250s, ISO-200, -07 step, 62 mm).

Suuri menneisyys

Monin paikoin Suomea näin keväällä laakeina päilyvät järvet kutistuvat kutistumistaan kesän edetessä. Tästäkin Rauman Lapissa helatorstaina otetusta Turajärvi-kuvasta kerrottakoon, että pikapuoliin vettä ei enää näy. Matalat rannat kasvavat hissuksiin umpeen, vaikka kaislikoita leikkaammalla muutosta hidastetaan. Kauan sitten paikalla velloi meri, kuten laajalti nykyisen Lounais-Suomen alueella. Lähes joka kunnassa lienee paikka, johon on asetettu näytteille karttoja kertomaan meren vetäytymisestä ja jälkeensä jättämistä järvistä. Ennen pitkää niitäkään ei enää ole, ellei sitten jäätiköiden sulaminen tosiaan nosta merien pintaa uudestaan. Mene tiedä - kuka lienee  todistamassa?

Metsän palleroita

Eiliseltä metsäretkeltä Rauman Lappiin tarttui kameraan oheiset pari kuvaa ihan jalkojen juurelta. Alueen rapakivet tarjoavat sammalille ja jäkälille oivan kasvualustan. Vihreä pallo lienee hohkasammalta (Leucobryum glaucum), joka Jouko Rikkisen Jäkälät ja sammalet -kirjan mukaan on yleinen Lounais-Suomen kuivissa kangasmetsissä, mutta puuttuu sisämaasta ja Pohjois-Suomesta. Toinen kuva esittää palleroporonjäkälää (Cladonia stellaris). Sitä kasvoi upean laajoina kenttinä etenkin Lapin Sammallahdenmäellä pronssikautisten kivikasahautojen tuntumassa.

Muuten: missähän näkisi palleroporoja?

Paljasjalkaisena Lapissa

Päivän ihme on ollut Härkätien vaeltajien paljasjalkainen tallustelija, joka oli mukana Rauman Lappiin suuntautuneella metsäretkellä. Niin olemme loitonneet muutamassa kymmenessä vuodessa esivanhempiemme tavoista, että kengätön kulkija ihmetyttää ja kummastuttaa. Tältä tädiltä  - ikää 75 vuotta - kaikki ryteiköt ja kosteikot taittuivat ällistyttävän kepeästi vapain varpain. Metsänpohja tuntui kuulemma pehmeältä, kallio lämpimältä. Eikä hän kaivannut vedenpitäviä lenkkareita kuten minä. Mitäpä maapohjan märkyys haittaa, jos ei ole koko kenkiä kastumassa. On siis vielä ainakin yhdessä naisessa ytyä kuin Lönnrotissa ikään. Tämänhän tiedetään kävelleen pitkiä taipaleita avojaloin, mitä nyt joskus tervaili jalkapohjaan. Taisivat paljossa käytössä muuten kulua puhki...