Kuinka löytäisin sen laulun ei edusta tavanomaista kesäteatteritarjontaa. Se on totutusti ja turvallisesti Ramppi-teatterin vuosia sitten valitsemalla ohjelmistolinjalla. Näytelmä kyllä kuljettaa katsojaan musiikin ja laulujen mukana muistoihin, nostaa ajatuksen yli ja ohi pahojen asioiden. Mutta se myös käsittelee arkaa aihetta Suomen historiassa, vuosia 1941-1948. Varsinkin Itä-Karjalan valloituksen ja miehityshallinnon kaksia kasvoja. Monet noihin vuosiin liittyvät teot ja tapahtumat ovat kuuluneet vaiettujen totuuksien joukkoon. Niitä koskeva laulu on ollut kadoksissa tai se on painettu tahallisesti unohduksiin. Nyt sekin laulu voidaan laulaa.
Jo eilen illalla katsomossa istuessa alkoi hahmottua, että käsikirjoittaja on puristanut itsestään taas kerran jotakin hyvin suurta. Mutta samalla tuntui, kuin me katsojat olisimme istuneet oppilaina koulunpenkillä. Tunsin pitkästyväni enkä sanottavasti kiinnostunut henkilöistä. Heitä tuntui olevan liian monia. Hahmot jäivät pikapiirroiksi, tapahtumat historiallisen tietämyksen kuvitukseksi. Vakuuttaviksi tapahtumien tulkinnoiksi tarkoitetut monologit toimivat itseään vastaan ainakin minun mielessäni, vaikka en kiistä niiden asiasisältöä.
Aamulla varhain heti herättyäni suunnistin oikopäätä uimaan Vesijärvelle Vesaniemen rantaan. Ihanalta tuntui uudistaa muisto paikasta, jossa vuosikymmeniä on tullut käydyksi kaikenlaisissa kesäsäissä, joskus talvellakin. Kamera jäi yöpymispaikkaan, josta kipaisin pelkissä uikkareissa järvelle. Siispä eilisiltainen kuva kesäteatterin rannasta Längelmävedelle saa kelvata todisteeksi järvimaiseman tyynestä kauneudesta.
3 kommenttia:
Vielä kun tuo viilentäisi ! Etkös kastunut ? Me ajeltiin eilen ohi ja vettä tuli !Ikinä ei saisi ajaa ohi....
Ei kastuttu, ei. Iltapäivällä kyllä satoi, mutta sää selkeni passelisti illaksi.
Olis muuten jännä kuulla, mitä rantojen mökkiläiset ja muut asukkaat tuumivat raivoisista sotaäänistä. Niitä nääs on ollut tekemässä tosi osaava ammattilainen, niin että kyllä räiskyi!
Lähetä kommentti