Rompetta riittää

Eilen illalla pääsin naapurin matkassa ihmeitä katsomaan Vintalaan. Siellä asustaa alakerran emännän pikkuserkku, tunnettu keräilijä, jonka harrastuksesta pihaotuksetkin kielivät. Vaikka kuulopuheet valmistelivat kävijää, en niistä vielä tajunnut, mitä kaikkea pihapiirin rakennuksista löytyy: on kaikkia mahdollisia leluja, filmitähtien kuvia vihoissaan ja muutenkin, eri vuosikymmenten vaatteita ja astioita, taidelasia, työkaluja, ristipistotöitä, enkelien seinäkuvia, upeita kiiltokuvia, koulutarvikkeita... Ja mikä ihmeellisintä, esineet ja muut tavarat on järjestetty kauniisti hyllyihin, kaappeihin tai näyttävästi istuimille aikakausittain.

Viereisen kuvan matala ovi on aikoinaan johtanut kanalaan. Perusteellisen puhdistuksen ja remontin jälkeen tämäkin tila palvelee nyt keräilijän kokoelmien säilytys- ja hiukan myös esittelypaikkana satunnaisille tai kutsutuille ihastelijoille.

Minun kannaltani erityisen antoisa oli viimeinen huone, isäntäväen autotallin entinen rojunurkka. Nyt sekin on putsattu, korjattu ja vieläpä 1940-luvun pula-ajan tavaroille, joita justiinsa olen etsiskelemässä tosi mielessä. Pahaksi onneksi pokkarikameran akku tyhjeni jo hyvän aikaa ennen suurta finaalia niin, että kuvia puuttuu. Mutta niitä tulee, sillä minulle luvattiin lainaksi paperipäällysteiset puukengät (vain näytille)  ja paperinarusta tehty kassi ynnä muuta autenttista kuten sukkanauhat. Ne ovat näet tarpeen, kun sonnustaudun syntymävuoteni muodin mukaisesti elokuun puolivälissä pihabileisiin, kuten kutsussa pyydetään. Silloin näet juhlitaan vävyn viisikymppisiä ja samalla nuorimmaisen tyttärentyttäreni täysi-ikäistymistä. Siellä sitten patsastelen kuin mikäkin muinaismuisto kukkaleningissäni - varta vasten teetetyssä - ja harsohatussa. Muut tytön isovanhemmat katsellevat tapahtumia jostakin pilven reunalta, tyystin ilman pukeutumispulmia...