Saarenmaan-reissun viimeisenä päivänä ehti vielä kurkottaa yhden niemen nokkaan, jonne pääsi, kun ajoi ensin pari kilometriä Ohessaaresta Säären suuntaan ja kääntyi sitten oikealle. Kolme neljä lisäkilometriä, niin taas oli kuin maailman laidalla. Meren yllä mustat pilvet sinkauttelivat salamoita, joista yksikään ei tarttunut kameraan, vaikka kuinka yritin. Sataa tihuutteli, muttei taivas revennyt isommin vettä tarjoilemaan. Ei siis mitään estettä kiertelylle, kun erään portin pielen Eravaldus-kyltissäkin toivotettiin kävelijät ja pyöräilijät tervetulleiksi: oli kyse yksityisalueesta.
Paikalta löytyi nuori mies, joka auliisti englanniksi esitteli luontoretkeilyn kehittämissuunnitelmia. Niitä hän kuului laatineen isänsä kanssa, kun he olivat ostaneet majakan ja toisenkin tähystystornin ympäristöineen ilmeisesti Viron valtiolta. Tornin huipulle oli jo rakennettu siisti koppi, jonne sopi kavuta katselemaan avaria näkymiä. Alla tönötti perheen hieno, joskin tiiliskivimäinen huvila entisten sotavärkkien laatalla. Pihapiirissä näkyi sauna ja huussi. Etäällä siintää Itämeri tai ehkä myös Liivinlahti.
Läheltäkin katsottuina kiehtoivat sekä alueen katajakasvusto että niityt ja ruovikot. Matalissa rantavesissä viihtyi jos jonkin näköisiä lintuja. Tunnistin niistä valkoposkihanhet ja kurjet. Mutta, mutta: kauas karkasivat nuo uljaat pitkänokat, kun ilmestyin rannan pusikosta kamera laukaisuvalmiina. Ison parven syömäpuuhat jäivät häiriön takia kesken. Niinpä onnistuin äkkinäisessä tilanteessa napsaisemaan vain yhden kuvan - parven viimeisistä lentäjistä. Kuvan myötä jätänkin nyt leppeät hyvästit Saarenmaalle ja siirryn uusiin aiheisiin.
1 kommentti:
Tuli varmaan otettua yks jos toinenkin kuva , joten teeppä albumi ja jaa se kanssamme !
Lähetä kommentti