Harmaalle paperille surunmustin sävyin monistettu kutsu saapua 12.10.2010 Uno Cygnaeuksen 200-vuotisjuhlaan Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitokseen tipahti jokin aika sitten postiluukustani. Laitoksen emeritana otin ja lähdin uusissa kuteissani entiseen työpaikkaani, joka on pian entinen kaikille siellä toimiville. Siinä syytä kylliksi totiseen väriin kutsussa. Siirto Tampereelle koittaa näillä näkymin 1.8.2012. Kunniakas 120-vuotinen opettajankoulutus perinteineen lakaistaan historian romukoppaan! Tunnelmat ovat olleet synkeät myös siitä tavasta, jolla siirtopäätös on saneltu. Laamaantuneet eivät ole paljoa pukahtaneet julkisuudessa, vaikka pinnan alla kuohuu. Koulutusasioissa on meneillään mullistus, joka olisi saatava näkyvästi esille viimeistään eduskuntavaaleissa. Ehdokkaita on korvennettava, jotta emme vain ajautuisi lisäämään kovia otteita työelämässä yleensäkään.
Oli siis kaikin puolin painavaa aihetta palauttaa mieleen, että suomalaisen kansakoulun isä
Uno Cygnaeus syntyi Hämeenlinnassa 12. lokakuuta 1810. Yhden tuolin täyttämällä osoitin puolestani arvostavani kutsua. Siitä ja koko juhlasta vastasivat lähinnä toisen vuosikurssin opiskelijat. Oli tehty komea kuvaelma Cygnaeuksen vaiheista ja kiistoista Snellmanin kanssa, oli uljasta kuorolaulua ja tietysti myös pari painavaa puhetta. Kasvatuksessa tarvitaan sekä päätä että sydäntä, Snellmanille tuntui riittävän pää.
Häikäisevää näyttelijäosaamista tarjosivat kuvaelman pääosissa esiintyneet
Ari Puustinen Cygnaeuksena ja
Vili Hämäläinen Snellmanina. Miesten väliset näkemyserot opetusjärjestelyistä kävivät selkeästi ilmi. Juhlan puhujista
Tuula Hyyrö, alkukasvatuksen didaktiikan lehtori emerita, kirkasti lisää Cygnaeuksen pedagogisia periaatteita ja toi esiin myös sen, kuinka
Aukusti Salo niitä työn jatkajana kehitti.
Hämeenlinnassakin professorina muutaman vuoden työskennellyt, sittemmin Helsingin yliopistoon siirtynyt Kari Uusikylä, kasvatustieteen professori emeritus, tarjosi vakavaa pohdittavaa ihmisten kohtelusta. Hänen jo aiemmin esittämiinsä näkemyksiinsä pääsee tutustumaan Ylen
Elävässä arkistossa Suosittelen.
PS Kuvia otin Canonin pokkarilla. Heikkoja tuli, kun valoa oli paikoin liikaa, paikoin tuskin nimeksi. Pari riittäköön malliksi.
4 kommenttia:
Jos oltais vielä vanhan ajan labrassa , nuokin valotushäiriöt voisi helposti unohtaa .Kai sen nytkin voi tehdä , ei vaan enää oikein kiinnosta , kun on niin helppo ottaa aina se "uusi otos " .Toki on tilanteita , missä se ei käy , kuten kuvassa oleva , mutta eikös niihin surureunoihin sovi hyvin "valoa ja varjoa"-kuva...symboolinen otos !Tarkoituksella ja harkittu , näin voi aina korjata erehdyksensä....ei pidä myöntää mitään ....
Joo, yleensä kai se tehdään, mikä on mahdollista. Mitä semmoista anteeksi pyytelemään.
Olen sosiaalisen median kurssilla ja aiheena on tällä kertaa blogit. Minäpä otin esiin Akanvirtaa ja luin sitä pitkät pätkät. Mukavaa tekstiä ja hyviä kuvia!
Sinikka
Jännää, eiks vaan. Tekaisepa nyt samalla itsellesi oma blogi, kun se aikoinaan Senjan virittämä ei saanut sinua innostumaan. Ryhtyisin oitis lukijaksesi.
Lähetä kommentti