Jo viime keskiviikkona näin Tampereen Työväen Teatterissa Eeva-Liisa Mannerin uuden tulemisen, nyt ihan itsenään Kellariteatterin näyttämölle. Houkutti lähteä tänään sinne uudestaan, kun sain kutsun Tampereen yliopiston alumnien tilaamaan esitykseen ja sitä edeltävään keskustelutilaisuuteen "Meidän Anna-Liisa". Otsikko ei ole mitenkään yliampuva, sillä paikalle kokoontuu lukuisa joukko ihmisiä henkilökohtaisine muistoineen näytelmän toisesta naisesta, Anna-Liisa Mäenpäästä. Niitä on minullakin: ensin auskultointivuodelta 1970-luvun alusta Tampereen normaalikoulusta, sittemmin työtoverina opettajankoulutuslaitokselta 1980-luvun puolivälistä lähes viimeisiin sairauden hetkiin asti. Nyt on kuitenkin tyydyttävä pysymään kotona, kun tuhti flunssa on nujertanut kaikki menemishalut jo useina päivinä.
Miltä tuntui katsella näyttämöllä ihmistä, jonka aikoinaan tunsin vaikkakin koin etäiseksi? Outoahan se oli. Annina Ärölän tulkitsema Anna-Liisa toki muistuttaa tätä, mutta toisen näytöksen keskivaiheille asti vierastin hahmoa. Vasta vähitellen aloin nähdä, mistä näytelmässä on kyse: ennen kaikkea Anna-Liisan kyvyttömyydestä päästä ja päästää lähelle. Vähäisiksi jäävät hänen yrityksensä hiukan irrotella. Velvollisuudet pitävät otteessaan. Ylelliset lahjat ystävälle tulevat torjutuiksi. Eiväthän ne kosketa. Anna-Liisa tajuaa kyvyttömyytensä ja tuntuu kutistuvan kutistumistaan, kun taas Eeva-Liisa vahvistuu ja loittonee.
Sen verran vielä omista tuntemuksistani, että pitkään jaksoin kiusaantua myös Eeva-Liisaa esittäneen Marja Skaffarin kimeästä äänestä. En minäkään mitään näköiskuvaa runoilijasta odottanut, mutta koko hahmo tuntui liian oudolta. Yllätyin Aamulehdessä 23.1.2011 julkaistusta Anne Välinoron ylistävästä arvostelusta, jossa hän kiittelee erityisesti Skaffarin toteuttamaa Manneria "täynnä sanomisen pakkoa olevana ihmisenä". Kannattaa lukea koko arvostelu, mutta varautua siihen, ettei näytelmä heti innosta jokaista katsojaa kuten Välinoroa. Myöntää kuitenkin täytyy, että näytelmän jälkivaikutus on vahva. Ilmeisesti osatekijät käsikirjoituksesta roolitukseen, simppeliin näyttämökuvaan ja ohjaukseen ovat sittenkin kunnossa. Mainittakoon, että lisää linkkejä arvosteluihin löytyy TTTn sivuilta.
Näytelmän tapahtumia kuljettaa naisten välinen kirjeenvaihto. Teatterin omat sivut tarjoavat aiheesta seuraavan selostuksen:
"Eeva-Liisa Manner myy mökkinsä Kangasalan Havisevalta Anna-Liisa Mäenpäälle kesällä 1964. Siitä alkaa hurja, intohimoinen, hilpeä ja välillä niin kipeää tekevä ystävyys. Vuosia, kohtaamisia, kirjeitä, väärinkäsityksiä, oikeinkäsityksiä.
Esitys vie 60-luvun Tampereen ja Kangasalan kautta Mannerille rakkaaseen Espanjaan. Se kuljettaa Mannerin mielenmaisemiin, putoaa tähtikirkkaisiin taivaisiin, kurottaa kaivojen syvyyksiin.
Mannerin persoonan yksinäisyys, herkkyys ja särmikkyys säätelevät näyttämön lämpötiloja. Kömpelyys arjen askareissa kääntyy huumoriksi – elämää valaisee armahtava itseironia.
"Menin hyvin tärkeänä Malagaan ostamaan keittolevyä - ja palasin levysoitin kainalossa." – Eeva-Liisa
Mannerin ja TTT:n historiat nivoutuvat monin säikein yhteen. Mannerin Uuden vuoden yö oli v. 1965 Kellariteatterin avajaisnäytelmä. Poltettu oranssi oli ohjelmistossa peräti yhdeksän vuotta.
Mannerin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta.
Eeva-Liisa Manner (1921-1995) oli tamperelaistunut runoilija, suomentaja, näytelmäkirjailija, kriitikko ja prosaisti. Lyyrikkona hän on edelleen maamme kirkkainta kärkeä; maailmanluokan menestyksestä hänet on erottanut ehkä vain kielimuuri.
Anna-Liisa Mäenpää (1926-1990) oli tamperelainen suomen kielen yliopettaja ja didaktiikan lehtori, valtakunnallisesti tunnettu ja kiitetty monen opettajapolven kouluttaja.
Esitys perustuu Tuula Hökän toimittamaan teokseen Kirjoittamisen aika, Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963 - 69, Mannerin muuhun tuotantoon sekä mielikuvitukseen.
Näyttämösovitus Seija Holma
Ohjaus Auvo Vihro
Lavastus Mari Hämäläinen
Pukusuunnittelu työryhmä
Valo- ja äänisuunnittelu Timo J. Mäkinen
Rooleissa Marja Skaffari (Eeva-Liisa Manner) ja Annina Ärölä (Anna-Liisa Mäenpää)"
2 kommenttia:
Poltettu oranssi poltti ikimuistoisen kuvan aivoihini. Anna-Liisa tuli nuorena opettajana minun lukion 3. luokan opettajaksi. Hienotunteinen kovin kyynisen ja kielteisesti arvostelevan edeltäjän jälkeen. Hänen veljensä oli alaluokilla uskonnon opettajani. Hyvin samantyylinen. Että tällaisia muistoja Tampereelta 50-60 luvulta.
Tunnen muutaman Anna-Liisan 50-luvun oppilaan samaisesta Tampereen yhteiskoulusta. Jokaiselle hän kuuluu olleen kuin ilmestys, nuori ja nättikin. Eräs ystäväni jopa vertasi Anna-Liisaa enkeliin. Onnea tuntuu tuottaneen teille oppilailleen.
Lähetä kommentti