Metsäänsä hoitavia ystäviä kävi katsastamassa plantaasiani. Kiireellisiin töihin listattiin liian tiuhaan kasvavien, komeiksi havaittujen männyntaimien harvennus kaikkein ensimmäiseksi. Niinpä sitten ryhdyin lauantaiehtoona puuhaan. Pikku plätin selvitin parissa tunnissa. Muut odottavat vielä vuoroaan. Metsälön voisi nimetä Taiston männiköksi kiitoksena oivasta opastuksesta.
Keräsin saman tien alkua ryjäkasalle, kun kerran rannan tuntumassa riittää hiekkaista kenttää. Siihen tuli tuntuvasti täydennystä sunnuntaiaamun työrupeamasta, sillä sain päähäni ruveta siivoamaan sotkuisia kuusia mökin viereltä. Äkkiä tuli yksi kohta selvitetyksi niin, etteivät edes käärmeet hevin löydä entisiä lymypaikkoja. Tiedä sitten, majoittuvatko ne kuivuvien oksien alle, niin kuin joskus tiedän käyneen. Sietääpä varoa risukasan pöyhimistä. Sen ehkä voisi polttaa juhannuksena, jos sää silloin sattuu olemaan passelin tyyni ja kostea. Naapureilla nääs tuntuu olevan saman suuntaisia aatoksia päätellen heidän puolellaan kuivuvasta risukeosta. Pikku neuvottelu lienee paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti