keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Mäkilää ja Pinellaa

Juhlavana kohoaa Turun taidemuseo kukkulalla Aurakadun yläpäässä. Sinne kapuamisen kroppa kesti paremmin kuin taannoin Cumbrian kukkuloille. Mutta eipä ollut pohjanakaan pariakymmentä kilometriä patikointia kuten pahimman väsymyksen iskiessä eka päivänä Englannissa.

Moni on jo ehtinyt kevätkuukausina tutustua Otto Mäkilän tuotantoon kattavassa ja puhuttelevassa näyttelyssä, joka kohta päättyy. Vielä sinne ehtii, jos kiirettä pitää. Kunpa ei kenenkään taidemuseolla kävijän tarvitsisi kumminkaan nähdä sitä, mitä ehdin todistaa ulko-ovelta alas Aurakatua vilkaistessani: kolme sälliä paineli täyttä vauhtia skeittilaudalla torin kulmalle asti! Saivat sentään pysäytetyksi huiman vauhdin, kaatumatta. Ja sitten kolmikko kapusi uudestaan lähtöasemiin museon portaiden tuntumaan. Huh, huh. Milloin tahansa Puutarhakadulta olisi voinut kurvata autoja Aurakadulle juuri silloin, kun skeittaajat pyyhälsivät katua alas. Suojelusta pojilla näytti riittävän, muutakin kuin kypärä päässä. Lieneekö portailla istuja heidän huoltajansa, joka tehtävänä lähinnä tuntuu olleen rapuilla lojuneiden tavaroiden vahtiminen. Toista kierrosta ei jääty kauhistuneina katsomaan, vaan suunnistettiin kohti uudesti syntynyttä Pinellaa.

Pöytä järjestyi, vaikka varauksia oli paljon. Porukkaa lappoi kuuden jälkeen sisään oven täydeltä. Tuli oikein Rotareita vai olivatko sittenkin paistinkääntäjiä, kun monilla tulijoista loisti kaulassa värikäs, leveä nauha mitaleineen.

Pihvi maittoi, samoin iki-ihanat jälkiruuat. Kaikki melko hintavaa, mikä ehkä selittyy sekä kulinarismilla että paikan valtavilla remonttikustannuksilla.

Lisää ihmeteltävää meikäläinen maalta tullut sai pian ravintolasta jokirantaan päästyä. Siellä kolme nuorta ihmistä kypärät päässä urheili tällä kertaa huteralla sillalla joen yli. Aamun lehti kertoo, että Aurajoen yli voi lauantaista alkaen lähiviikonloppuisin seikkailla ja liitää maksamalla muutaman euron. Silta on nimetty Ystävyyden sillaksi suomalais-saksalaisen yhteistyön kunniaksi, täyttäähän Turun Suomalais-Saksalainen yhdistyskin jo 50 vuotta. Siltahanke on myös osa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia.

Että tämmöisiä kummajaisia näin tällä Turku-retkelläni.

2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Saksassa historiaa tutkailleena --liekö huterakin tuo silta?! ja kylmää vettä alla....

Lissu kirjoitti...

Ylen on hutera. Eilen katselin sitä toiselta rannalta. On siinä saksalais-suomalainen ystävyys hauraan rakennelman varassa.