Juhannus 2011 alkaa olla muisto vain. Talvikotiin mökiltä palattuani huomaan juhannuksen kuvista sen, minkä kuvan tilanteessakin havaitsin: vihdan sitominen perinteiseen tapaan on päässyt ruostumaan. Kauan sitten opin vihdanteosta yhtä ja toista tarpeellista eräältä tosi osaajalta Teiskossa. Mutta kun vuosia on kulunut lähes parikymmentä edellisestä yrityksestä, pitäisi treenata, että saisin taas aikaan nätisti koossa pysyvän vihdan. Jospa sitoisin tusinan verran kunnon vihtoja tulevan talven tarpeisiin! Harjoitushan se kuuluu tekevän mestarin. Siksi toiseksi koivupusikkokin harvenisi edes hiukan, kun joutuisin kaatamaan nuoria koivuja. Sitten vasta voisin riipiä sopivan satsin lehdeksiä vihtoja/vastoja varten. Lisäksi sidoksiin tarvitaan maasta sojottavia nuoria koivuja, jotka kestävät taittumatta sekä lehtien karsimisen että varren aisaamisen ja norjaksi vääntämisen. Latvan lehdet jätetään tupsuksi, kun sidos pujotetaan vihdaksien läpi ja kiristetään lehdettömän osan ympärille käteen sopivasti. Oikea taituri osaa vielä sitaista lenkin, josta vihdan voi ripustaa vaikkapa kuivumaan.
1 kommentti:
Mä väännän ihan omatekoisia vihdan pantoja koivunoksista, kun oppia en ole saanut! Vaan parempi sekin kuin narukiinnitys. Nyt kun olen harrastanut mattojen ja pellavaliinojen kutomista joitakin vuosia siihen jatkuvasti oppia saaden, voisin tietysti käydä kurssin, miten tehdäään oikeaoppinen vihdan kiinnitys! Juhannus oli täällä päin herttainen ennusteista huolimatta. Ja nythän se hellekausi taas alkaakin ukkoskuuroinen.
Lähetä kommentti