Uudenkaupungin vetovoimaa

Karanteenin jälkeen mieli halasi pois omista nurkista. Ja kappas, mieleen muistui tuttu kohde, jonne kirmata. Sehän on se vuoden 1721 rauhanteosta, nykyajan Crusell-tapahtumista ja autotehtaasta kuuluisa Uusikaupunki, jonne monesti on kutsuttu nauttimaan musiikista, pöydän antimista, koulukavereitten kanssa seurustelusta Balzaborgin valleilla asustelevan pariskunnan luokse. Tänä vuonnakin Crusellia voi toki muistella, mutta ilman musiikkitapahtumaa.

Autolle on aina löytynyt Ugissa parkkipaikkoja. On ollut vara valita puitten varjostamista sivukatujen laidoista aurinkoisiin katuvierustoihin merkittyine parkkiruutuineen. Vanhastaan olen tottunut viemään heppani Balzaborgin lähikadulle. Siitä eilenkin oli hyvä lähteä askeltamaan torille päin joko Vuori-, Ylinen- tai Alinenkatua pitkin. Koska Alinenkadun varrella on kauppoja, sitä pitkin reitti kulki.

Kadulta voi kurkistaa vehmaalle pihalle jos toisellekin keskellä kaupunkia. Näin hurmaavasti pikkukaupungin puutaloissa asutaan!

Torin laidalla sijaitsee kirkko ja myös Matkailutoimisto. Sellaisessa kannattaa aina poiketa ja kysellä ajankohtaisia vinkkejä.  Uusin viritys on vastikään käyttöön saatu  UkiAR - lisätyn todellisuuden mobiilisovellus. Jo kotona latasin sen puhelimeeni, koska vakaana aikomuksena oli sovelluksen opastamana kulkea määräkohteissa. Homma kuitenkin tyssäsi alkuunsa kirkkaassa auringonvalossa ja hiukan myös kuuluvuuspulmien takia.

Lounaspaikaksi oli jo ennalta valittu Gasthaus Pooki, sekin torin yhdessä nurkassa kirkon takana.

Kaikkiin pöytiin ilmaantui asiakkaita. Erinomaista kampelaa Pookin tapaan nautittiin hyvillä mielin siitäkin syystä, että ateria tarjoiltiin pöytään eikä sitä tarvinnut koota noutotiskiltä.

Päiväunien puute oli mahdollista korvata pötköttelemällä uusitun rannan lepotuoleilla. Aurinko mokoma tosin porotti niin tuimasti, että piti hakeutua varjoon suojaan.

Vastarannalle on ilmaantunut pitkä rivi punamullalla siveltyjä aittoja. Puolilta päivin niistä jokaisessa tuntui olevan tarjolla ainakin pizzoja, ellei peräti täysi lounas. Väkeä istuskeli useissa pöydissä edessään sekä syötävää että juotavaa. Tovin tohti istua ja katsella kaupunkia Cafe Aitan nurkkapöydässä tilaamatta mitään. Vesillä oli vielä hiljaista, tuskin enää juhannuksen koittaessa.

Bonk-museon portilla hetki riitti sen päättämiseen, ettei tällä kertaa mennä sisälle, vaan lähdetään  kohti Pakkahuonetta yli sillan. Ykskaks kuului lähestyvästä junasta varoittavia ääniä - aivan rannan tuntumassa kulkee rata, jota pitkin jyristelllään disel-veturin vetämänä. Kuvassa pelkkä veturi on matkalla kai hakemaan vaunuja. Iltapäivällä toiseen suuntaan kulki pitkän pitkä letka säiliövaunuja. Diselkärystä kaupunkilaiset pääsevät tuota pikaa, sillä radan sähköistäminen valmistunee syksyn tullen.

Rannnan kiveykset ja kaikki rakennelmat ovat kerrassaan edustavia. Määräkohdin pintoihin on lisätty informaatiota.

 

Crusell-viikolla taakavuosina kaupungin vierassatamaan tultiin joskus venekyydillä luokkakaveriporukassa, johon kuuluu pitkän linjan purjehtijoita. Moottorivetoinenkin kulkupeli sopi hyvin, kun niikseen sattui. Kuvan vene on tyystin tuntematon, kunhan otin kuvan muistoja heijastelemaan.

 Pakkahuoneen puoti ja Kalakauppa katsastettiin. Harmi, ettei mukana ollut kylmäkuljetusvarustusta, sillä kalakaupasta olisi kannattanut hankkia juhannusvaraa.

Munkeistaan kuuluisassa kahvilassa jätettiin käymättä, sillä nenässä tuoksahti jo kahvi Balzaborgin tutusta pihasta. Ensin tosin kiersimme vielä vanhaa kirkkoa ja haimme auton lähemmäs Rantakatua odottamaan kotiin päin ajelua.

Aivan kirkon naapurissa asuvat pariskuntana ne luokkakaverit, jotka monen monituista vuotta kutsuivat luokseen ja hommasivat konserttilippuja halukkaille. Pitkään olimme riittävän taipuisia istuskelemaan iltaa filteillä Wallimäellä kuuntelemassa musisointia. Pikku hiljaa jäi menemättä keskelle tapahtumaa, koska muusiikin kuuli aivan hyvin isäntäväen pihaan koettelematta kankeita niveliään. Tarjolla oli nääs tuoleja.

Nyt pihassa kukkii kultasade, syreeni, juhannusruusu ja moni muu. Vanhat omenapuut varjostavat lempeästi pöydän ääressä viihtyviä kahvittelijoita. Kiitos taas kerran, Helena ja Antero, virkistävästä tapaamisesta kotipihallanne!

Saman pihan juhannusruusujen myötä toivotan onnellista keskikesän juhlaa blogin lukijoille. Sille luokkakaverille, joka eilen sai uuden lonkkanivelen, lähetimme tervehtymistoivotukset yhteisvoimin asiasta puhumalla. Tässä tulee vahvistus!

Tässä linkki ja toinekin takavuosien Uusikaupunki-juttuihin. Ja myös tässä ja tässä.

Tulihan se sieltä - kesä!

Edesmenneen äitini pihalta tytär toi muutama vuosi sitten minullekin raparperin alkuja. Ne viihtyvät mökkiympäristössä, vaikka moni muu kasvi on täällä hyytynyt talvikylmiin. Raparperia uljaampaa kevään ja alkukesän airutta en tunne. Tänä vuonna annoin sen röyhytä täyteen kukkaansa. Erään puutarhurin mukaan onkin se ja sama, antaako kasvin kukkia vai ei. Vaikka raparperia useimmiten kasvatetaan syötävien varsien takia, sitä suositaan myös rehevänä perennana. Sellaisena se on komea, kunnes loppukesällä väsähtää ja pyytää karsimista. Illalla kasveja kuvatessani huomaisin ilokseni  kukintojen houkuttelevan pörriäisiä. Hassua, että olen monena kesänä vienyt pölyttäjiltä yhden ison herkkutarjoilun.

Pensasmustikoissa kukinta on jatkunut jo jonkin aikaa. Raakileitakin on näkyvissä. Ilman uutteria pölyttäjiä sato jäisi saamatta. Uutiset näiden pikku ahertajien häviämisestä huolestuttavat. Onneksi pihan kasveissa hyörii näillä näkymin etenkin kimalaisia. Viime vuonna terassin lattian raoissa asusteli myös ampiaisia, jotka ilmeisesti hakivat syötävää valtoimenaan kukkivista maksaruohoista aivan isojen pesärakennelmiensa tuntumasta. Maksaruohot eivät vielä kuki, joten ampiaisiakaan ei ole näkynyt.

Tämän alkukesän suureksi iloksi yksi lahjaksi saatu rodo kukkii ja näyttää muutenkin voivan mainiosti. Seurasin jonkin aikaa, kuinka kimalainen tutki kiireisenä kukan toisensa jälkeen, muttei enää löytänyt etsimäänsä, koska saman tien siirtyi seuraavaan kukkaan. Rodossa on yhä runsaasti nuppuja, joten yritteliäs kyllä osuu parhaaseen antiin, kunhan on asemissa tarjoilun jatkuessa.

Aronia kukkii sekin valtoimenaan. Syksymmällä vaanin taas yhdessä lintuparvien kanssa, milloin marjat mustuvat syötäviksi. Viime syksynä hävisin linnuille: kaikki marjat olivat tipo tiessään, kun saavuin mökille keräämään satoa. Tyrnejä sentään riitti minullekin ylen määrin. Pitkään jopa ihmettelin, mikseivät linnut hoksaa oranssina helottavia täysiä marjaoksia. Vasta talven kynnyksellä viimeisetkin tyrnimarjat hävisivät lintujen nokkiin.

Iirkset juhlistavat pian koittavaa juhannusta. Niitä on paljon, eikä edes pitkälle yli joulun jatkunut lumettomuus parina talvena ole näitä sinnittelijöitä nitistänyt. Yhden pahan talven yli selvisi särkynyt sydän, mutta kun heti perään toinen lähes samanmoinen koetteli, kasvi otti ja kuoli. Niin kävi kallionauhuksille jo ensimmäisenä pahana talvena. Silloin oli ensin pitkään lämmintä, sitten kovat pakkaset ilman, että lumesta olisi ollut tietoakaan. Voi aikoja, voi säiden muutoksia! Vielä jaksan yrittää, sillä kolme uutta kallionauhuksen tainta varttuu terhakasti ja - jos hyvin käy - lehauttaa elokuussa näkösälle uljaat kukkansa houkuttimiksi perhosille.

Lupiinin pahalaisia minäkin häädin ensi alkuun tonttimaastosta. Nyt olen antanut periksi ja ruvennut suosimaan näitä komeita kuin itsestään levittäytyviä kasveja. Hiljaisesti toivon lupiinin taltuttavan metsäkastikkaa, joka kankean paksulehtisenä heinikkona on valloittanut osan lammen rannoista. Heiniin eivät konstini suuremmin pysty, mutta itse lampi on saatu pysymään riittävän avoimena, kun yhdessä naapurien kanssa on kitketty sekä uistinvitaa että osmankäämiä.

 Metsätähdet tuikkivat siellä täällä kuusten tuntumassa. Pikku kaunokaisia voisin pitää juhannuskukkina, koska näissä maisemissa ei luontojaan kasva kurjenpolvia. Istutettuina ne toki ehtivät avata umppunsa juhannuksen tullen. Parissa eilen otetussa kuvassa kurjenpolvet kuitenkin näyttävät yhä kovin vaatimattomilta.




Alkuperäisen suoluonnon kaunottariin kuluu ilman muuta myös suopursu, joka täplittää mustikka- ja puolukkavarvikossa mökkipihan metsämaastoa. Keinun takana kukinnot ovat juuri nyt hehkeimmillään. Niiden myötä toivotan antoisaa keskikesän juhlaa kaikille lukijoille!

Kukkivaa, vehreää juhannusta

Eilinen kamerasafari mökkipihalla tuotti muutamia kuvia kukkivista kasveista, vaikka edelleen talven tuhojakin näkyy. Komeimmin kukkivat päivänliljat.

Aito kurjenpolvi lymyää tuontituotteena yhden pionin juurella. Saatiin sentään napatuksi pari otosta tästä aidosta juhannuskukasta.

 Rapun pielessä vihannoi komeita keltaisia päivänkakkaroita kaksin kappalein kumpikin omassa jättiruukussaan. Persiljat ja sitruunamelissat napsitaan ruokiin.

 Iloisena yllätyksenä kasvatuslaatikosta pilkisti syötäväksi kasvaneita retiiseja. Kylväessäni en uskonut mitään satoa saavani. Mutta tulipas sittenkin. Uudet siemenet tungin saman tien tarkasti paikkaansa. Muutamassa viikossa pitäisi seuraavan satsin olla valmis korjattavaksi.

Laatikkoviljely on alkanut sujua muutamasta hyvästä syystä. Ensinnäkin laatikot tyhjennettiin ja siirrettiin entistä paljon mukavampaan paikkaan. Sitten pohjalle viritettiin suodatinkangas, johon viilettiin pari reikää, jota maasta pääsee nousemaan suotuisia mikrobeja, muttei enää rikkakasveja. Seuraavaksi pohjalle levitettiin paksuhko kerros ruukkusoraa, hyvin palanutta kompostia ja monta säkillistä multaa. Kaiken kukkuraksi tuli hommatuksi pikku apulaisiksi kourallinen eläviä kastematoja. Niitä sai ostaa vitosella kalastustarvikkeita myyvästä kaupasta nätisti punaiseen rasiaan ja mullan tapaiseen pakattuna. Kannen reiytys takasi sen, ettei ilma loppunut mönkijöiltä matkalla Hollannista Suomeen. Meillä madot osasivat toimia heti, kun pääsivät ulkomaisesta rasiastaan isoon suomalaiseen multamereen: ne tunkeutuivat pimentoon ja rupesivat töihin.

Voi kuulostaa siltä, ettei moisessa puuhassa ole järjen hiventä. Kyllähän näillä toimin jokaiseen sipuliin ja salaatinlehteen hintaa kertyy. Silti panisin eniten painoa hauskuudelle, jota lähes kaikki mökillä puuhailu tarjoaa. Siksi toiseksi harrastukset maksavat...

Näin nätiltä näyttää erillinen salaattiviritykseni rosmariinin ympärillä. Harvennus hoituu näinä päivinä, kun kerään purkista heleää, pehmoista syötävää. Ja toivotan makoisia ateriahetkiä ja muita juhannushupeja kaikille, jotka niitä ovat puuhamassa joko omaksi tai yhteiseksi iloksi.

Vihta se vasta koetteli

Juhannus 2011 alkaa olla muisto vain. Talvikotiin mökiltä palattuani huomaan juhannuksen kuvista sen, minkä kuvan tilanteessakin havaitsin: vihdan sitominen perinteiseen tapaan on päässyt ruostumaan. Kauan sitten opin vihdanteosta yhtä ja toista tarpeellista eräältä tosi osaajalta Teiskossa. Mutta kun vuosia on kulunut lähes parikymmentä edellisestä yrityksestä, pitäisi treenata, että saisin taas aikaan nätisti koossa pysyvän vihdan. Jospa sitoisin tusinan verran kunnon vihtoja tulevan talven tarpeisiin! Harjoitushan se kuuluu tekevän mestarin. Siksi toiseksi koivupusikkokin harvenisi edes hiukan, kun joutuisin kaatamaan nuoria koivuja. Sitten vasta voisin riipiä sopivan satsin lehdeksiä vihtoja/vastoja varten. Lisäksi sidoksiin tarvitaan maasta sojottavia  nuoria koivuja, jotka kestävät taittumatta sekä lehtien karsimisen että varren aisaamisen ja norjaksi vääntämisen. Latvan lehdet jätetään tupsuksi, kun sidos pujotetaan vihdaksien läpi ja kiristetään lehdettömän osan ympärille käteen sopivasti. Oikea taituri osaa vielä sitaista lenkin, josta vihdan voi ripustaa vaikkapa kuivumaan.

Jussin juhla

Tänään torstaina 24.6. on  ihan oikeasti Johanneksen, Juhanin, Juhan, Jukan, Jannen, Juhon, Janin, Jussin ja Juhanan päivä, vaikka Suomessa juhannuspäivää vietetään vasta ylihuomenna.  Radiouutisten mukaan täällä siirryttiin 1955 juhannuksen juhlintaan sinä viikonloppuna, joka sijoittuu välille  20. - 26. kesäkuuta. Toisin kuuluu olevan muun muassa Virossa. Siellä juhannus on perinteisellä paikallaan, osuipa Johannes Kastajan päivä mille viikonpäivälle tahansa.

Taannoisella metsäretkellä katse osui piskuisiin yrittäjiin louhikon laella. Juhlistakoot ne nyt toivoa herättävän tuoreina kesän lakikohtaa, josta jo on käännytty kohti pimeneviä iltoja. Monien Kannonkoskella vietettyjen juhannusten muistona tuli mieleen, että ottaa aikansa, ennen kuin näistä koivuista irtoaa vihta-aineksia. Siellä nuoria koivuja riitti meikäläiselle vihdantekijälle! Vastoja syntyi monen kokoisia, kun ehdassa savusaunassa kylpijöitäkin oli iso liuta  pätkästä pitkään. Mutta eipä enää ole hollilla savu- tai muuta saunaa eikä sen puoleen rantaakaan, niin että mitäpä vihdaksista. Tällä erää kerrostaloasukas juhlii tyytyväisenä kotonaan. Riittäköön onnea ja iloa kaikille meille tasapuolisesti!