Eilisen illan myöhäisinä hetkinä lopettelin Aulis Aarnion omaelämäkerran lukemisen. Sain Vastahankaan-kirjan suositusten kera lainaksi taannoin Kangasalla käydessäni. Nyt voin sen hyvillä mielin palauttaa tulevalla Tampereen teatterikesäreissullani. Paha juttu, etten tänä kesänä päässyt Kangasalan Ramppi-teatteriin, vaikka yritystä ei puuttunut. Jäi siis näkemättä Aarnion uusin näytelmä. Sen tilalle tuli kirja, jonka kansikuvasta avautuu puhutteleva näkymä Kuohunharjulta Vesijärvelle. Tämmöisiä maisemia Aarnio katseli lapsuudenkotinsa pihalta. Lähes omilta ne yhä tuntuvat minustakin, vaikka muutin pois Kangasalta kahdeksan vuotta sitten.
Paljon muutakin tuttua kirja tarjoaa lukijalle, joka itsekin on päässyt opintielle vaatimattomista oloista. Kiehtovaa, suorastaan kansatieteellistä tarkkuutta löysin 40-luvun kuvauksista. Monet lähes unohtamani pula-aikaisen kotityön kuvaukset palasivat mieleen, sillä myös minun äitini uurasti perunajauhojen ja siirapin teossa yhtä lailla kuin saippuankeitossa. Aarnio ei välttele myöskään kipeitten tuntemusten tarkastelua. Niihin antaa aihetta leppymättömän kiukkuinen Ida-mummo. Mutta tämän toiminta saa myös ymmärtävää taustoitusta, samoin isoisän ja omien vanhempien vaiheiden kuvaus. Oikeusoppinut osaa kuvata läheisiään heidän omista lähtökohdistaan käsin.
Elämänvaiheiden selkeä jäsentely ja notkea kieli ovat merkittäviä kirjan ansioita: lukija pysyy vaivatta mukana oli sitten kyse perhekuvioista, opiskeluista, ystävyyssuhteista, tiedemiehenä etenemisestä tai romaanien ja näytelmien kirjoittamisesta. Aarnio osoittaa lahjakkuutensa lisäksi uskomatonta uutteruutta.
Vesa Karonen arvosteli Aarnion muistelmat Helsingin Sanomissa 7.4.2009 otsikolla Maalaisäijän matka herrojen pöytiin. Karosen tavoin koen kirjan tärkeäksi, sillä se näyttää yksityiskohtaisesti, kuinka Suomessa sotien tauottua koulutus tarjosi yhä useammalle väylän oppineisuuteen, määrätietoisen ja sitkeän Aarnion kohdalla jopa kansainvälisesti tunnustettuun huippututkijoiden joukkoon. Aarnion isälle sellainen ei vielä ollut mahdollista.
3 kommenttia:
Kopioin jutun Wordiin ja sieltä takaisin blogisivulle siinä toivossa, että kummallisuus häviäisi. Jos teksti edelleen on lukukelvotonta, otan käyttöön vielä järeämmät konstit ja kirjoitan jutun uudestaan ilman linkkejä.
Kiitos! Nyt on sujuvaa ja luettavaa tekstiä. Kiinnostavaa myös, kuten blogisia aina.
Se, että joku lukee näitä pläjäyksiä, tuntuu mukavalta ja saa joskus hiukan pinnistelemäänkin. Kiitos sulle kiinnostuksesta. Aarnio olisi ansainnut tarkemman käsittelyn. Mutta kirjajuttuihin en nyt oikein jaksa paneutua, kun on niin paljon muuta puuhaa. Mökillä aloitetaan tänään autokatoksen maalaus yms. Täällä ei tosiaan pysty laiskottelemaan.
Lähetä kommentti