Katsoin, näin, vaikutuin

 Eilen illalla kävely Aurajoen itäpuolen maisemissa johti WAMiin, Wäinö Aaltosen museoon, jossa nykyään toimii myös Valokuvakeskus Peri. Paikallinen aviisi noteerasi koko sivun jutulla (Turun Sanomat ma 14.11.2011, s. 12) Perin uusimman näyttelyn, joka kantaa nimeä Hyvää päivää herra Holbein! Linkkiä juttuun en löytänyt, mutta Helsingin Sanomiin aiheesta kirjoittaneen Anu Uimosen tekstin Muotokuvia renessanssin ja sisällissodan hengessä löytää tästä osoitteesta. Näyttely näet pidettiin ensin Helsingissä, josta se purettiin lokakuun lopussa ja tuotiin Turkuun.

Näyttelystä löytyy taustatietoja Perin sivuilta. Sieltä löysin muun muassa nämä maininnat:

Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut 10 vuoden ajan kehitysvammaisille

valokuvatyöpajoja Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:ssä. Valokuvakeskus Perissä nyt aukeavassa Hyvää päivää herra Holbein! -näyttelyssä esillä olevat 20 muotokuvaa ovat syntyneet kahden vuoden pituisen yhteisöllisen prosessin tuloksena. Omakuvalliseen työpajaan osallistuneet Olli-Pekka Lappinen, Jussi Ratia, Jarmo Tähtinen ja  Pekka Valle ovat olleet samanaikaisesti kuvauksen kohteina ja tekijöinä.

Näyttelyn innoittajana on ollut renessanssimaalari Hans Holbein nuoremman (1497/98-1543) muotokuvat. Holbeinin muotokuvien tarkat havainnot ihmisistä, katseiden mietteliäisyys, kasvojen hienopiirteisyys ja hahmojen irtautuminen taustasta sekä materiaalien, turkisten, silkin ja sametin kuvaaminen on kiehtonut työryhmää.

Muotokuvasarjan Hyvää päivää, herra Holbein! mallit ovat kehitysvammaisia. Näyttely kehottaa katsomaan erilaisuutta, ei kääntämään katsetta häveliäästi pois. 

Niinpä katsoin rohkeasti kohti. Tunsin, kuinka kuvan henkilö katsoi tyynesti takaisin. Mustaa vasten kuvatut hahmot tuntuivat irtoavan taustastaan ja tulevan lähemmäs katsojaa. Kuvattavien levollisen intensiivinen läsnäolo kutsui pysähtymään. Melko nopeasti tuli siirrytyksi kuvasta toiseen. Silti ne jäivät voimakkaina vaikutelmina mieleen.

Vielä samana iltana oltiin jo harppaamassa seuraavaa askelta, kun pitkään vireillä ollut hanke yritellä muotokuvausta heräsi taas eloon. Ehkä jo ensi perjantaina rakennetaan pikku studio kotini tiettyyn nurkkaukseen. Siinä sopii kokeilla usean salaman ja eri heijastuspintojen tarjoamia mahdollisuuksia valaistuksen luomiseen. Loput ainekset kunnon kuviin syntynevät sommittelun ja kameran säätöjen avulla. Yhtä sun toista pystyy vielä korjailemaan Lightroomin avulla, kunhan nyt ensin oppii ohjelman kanssa toimimaan. Ensi alkuun ainakin minä pärjäilen Picasan sekä Paint.net -ohjelmien kuvankäsittelymahdollisuuksia hyödyntämällä.  Kaiken kaikkiaan passelia puuhaa vuoden pimeisiin kuukausiin.

 Muotokuvia otettaessa on syytä pohtia Pekka Elomaan tavoin yhtä lailla valokuvaa ilmaisumuotona kuin valokuvan etiikkaa. Elomaalle valokuvaus  on kieli, ja uuden kielen oppiminen voi olla vaikeaa tai helppoa, oli sitten kehitysvammainen tai ei. Ehkä tässä niin kuin monessa muussa harjoitus tekee mestarin, lopulta.