Wadi houkuttelee Ozin ihmisiä

Amos Ozin romaani Älä kysy yöltä (1994) kuuluu sattumalta ulottuville osuneisiin tuttavuuksiin. Kirjaa lukiessa muistui mieleen, kuinka vuosikymmeniä sitten Kangasalan peruskoulun yläasteella parin työkaverin kanssa haarukoimme oppilaiden ulottuville kirjallisuutta eri puolilta maailmaa. Yritystä oli etsiä maailmankartan valkoisia alueita, joilta vain harvakseltaan jos lainkaan löytyi suomennoksia. Kotimaisten teosten ohessa englannista käännettyä löytyi silloinkin runsaasti, perin vähän keskieurooppalaisista kielistä  saati muun maailman kielistä käännettyä. 

Jo se, että on saanut lukeakseen alunperin hepreaksi kirjoitetun, vaikkakin englannista Pirkko Talvio-Jaatisen 2010 suomentaman teoksen, tuottaa mielihyvää. Kuljin Theon ja Nean mukana kuunhohteisia wadeja, kuivuneita joenuomia. Etenkin öitään valvova Theo tuntee vetoa autiomaahan. Hän kokee yksinään hiekkamyrskyn, joka kauhistuttavuudessaan luomoaa hänet, muttei sentään tyystin vie mennessään.

Kirjan luvuissa vuorottelevat Theon ja miestä 15 vuotta nuoremman Nean näkökulmat. Lukiessa pysyy tovin epäselvänä, kummasta kulloinkin on kyse, sillä ulkopuolinen kertoja käyttää paljon pronominia 'hän'. Ryhdikkäästä, elinvoimaisesta Neasta hahmottuu kuva miehen silmin. Saan tietää, että nainen, jonka käden suonikkaat selkämykset ovat kuin vanhuksella, on noin 60-vuotias. Pari on tavannut toisensa Etelä-Amerikassa, jossa Theo on pitkään työskennellyt arvostettuna rakennusinsinöörinä, Nea vain pari vuotta. Nean mielijohteesta palataan Israeliin ja siellä Tel Kedariin autiomaan liepeille. Nea saa töitä kirjallisuudenopettajana, Theo avaa yhden miehen suunnittelutoimiston, muttei enää pääse tai haluakaan kiinni isoihin hankkeisiin.

Nean erään oppilaan äkkikuolema saa aikaan ketjureaktion, kun pojan isä haluaa lahjoittaa rahaa tämän muistoksi perustettavaan huumeklinikkaan. Isä vetoaa Neaan, että pojan ihailema opettaja  ottaisi asiakseen hankkeen suunnittelun. Siitä tulee kimurantti puuha, josta Nea haluaa Theon pysyvän loitolla. Theo seurailee tilanteita, noudattaa Nean toiveita, mutta yrittää salaa auttaa. Pariskunnan kotielämän vakiintuneet kuviot särkyvät, kun Nea liehuu klinikkahankeen järjestelyissä. Theo houkuttelee Neaa palaamaan entiseen. Hän ostelee tälle keveitä, hulmuavahelmaisia leninkejä. Niihin sisältyy hienovaraista erotiikkaa, joka tepsii naiseen.

Saan tietää kummankin taustoja ikään kuin heidän itsensä kertomana. Myös Israelin vaiheita vilahtelee. Aavistelen, että autiomaahan sotilasleirin paikalle äkkiä synnytetty kaupunki kuvastaa sitä, kuinka Israelin valtio 1948 perustettiin Palestiinan alueelle. Mikään ruusuinen tulevaisuus ei häämötä autiomaassa. Klinikkahankekin raukeaa. Kesä on päättymässä, Nea palaa pian kouluun. Kirjan viimeinen virke  kuitenkin viestii, että Nea pysyy Theon luona.

Tässä vielä pari linkkiä. Ensin Putte Wilhelmssonin Parnassossa julkaistu kritiikki, sitten Wikipedia-tekstiä Amos Ozista.