Sylvi ja Anita lähikuvina

Vapunaaton ohjelmaani kuului Lieto-oppaiden järjestämä retki Helsingin kaupunginteatteriin. Sen pienellä näyttämöllä on nähtävissä Panu Rajalan Sylvi ja Anita kerrassaan vangitsevana esityksenä. Sylvi Kekkoseksi on muuntunut Eeva-Liisa Haimelin, Anita Hallamaksi Heidi Herala.Ville Sormunen toimii milloin adjutanttina, milloin suurlähettiläs Jaakko Hallamana, mutta myös kavaljeerina tai jonakin muuna avustajana, ellei peräti peräänkatsojana. Suurena varjona kaikkien taustalla häämöttää Urho Kekkonen.

Niukka lavastus tarjoaa tilaa vahvoille naisille. Sylvin tarkkanäköisyys kiteytyy ironisiin kommentteihin aviomiehen lehahduksista. Anitan temperamentikkuus pitää hänet liikkeellä. Kaikessa toimeliaisuudessaan hän tuntuu aina tarkkailevan myös sitä, mitä Sylvi mahtaa miettiä järjestelyistä, joita tarvittiin UKKn ja Anitan tapaamisiin. Etenkin toisessa näytöksessä suhde kiehahtaa jo raivonpurkauksiin. Sylvi ei missään vaiheessa riehaannu. Hän käyttää vaivihkaisia keinoja tilanteiden säätelyyn eikä pidä Anitaa vihollisenaan. Lopulta asioista voidaan puhua yhdessä miltei ystävinä.

Ja kuinka nautittavasti molemmat naiset ilmaisevatkaan tuntemuksiaan! Näyttelijät loistavat roolisuorituksillaan. Ei haittaa, vaikka hiukan tuntuu tirkistelyltä.  Ohjaaja on paneutunut käsikirjoitukseen niin, että sen tulos elää herpaantumattomana, hienosti asemoituna ja nyansoituna toimintana näyttämöllä. Taustakuvat ja musiikki tukevat hienovaraisesti esitystä. Pitkämatkalaisen kannalta mainiota on sekin, ettei tämän tarinan kertomiseen tarvita kuin pari tuntia.