Keltosta löytyy inkeriläisiä

Keltossa toimiva luterilainen Teologinen instituutti (http://www.inkerinkirkko.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=41&Itemid=56) majoitti bussilastillisen meitä Venäjän-kävijöitä lauantaista sunnuntaihin 9. - 10.6. Paikkaa isännöi ja emännöi pastori Hannu Heikkilä Elina-vaimonsa kanssa. Uskomattomalta kuulosti instituutin toiminta-alueen laajuus. Pieniä luterilaisia seurakuntia näet löytyy Venäjän etäisimmistäkin laidoista, joista junamatka viikon kurssille instituuttiin kestää jopa viikon. Hannu ja Elina olivat pikapuoliin lähdössä pitämään perhetyön seminaaria jonnekin Uralille päin, jos oikein muistan.

Sunnuntaiaamuna varhain käyskentelin lähiympäristössä. Melko uudesta kirkosta otin kuvan läheisen instituutin suunnasta. Komeat omakotitalot jäivät kuvaamatta.

Pari tuntia myöhemmin hyvissä ajoin kymmeneksi meidän joukko kulki aitaviertä jumalanpalvelukseen. Sitä ennen Elina ehti esitellä seurakunnan ilon ja ylpeyden paikan.

Itse jumalanpalvelus pidettiin kaksikielisenä suomeksi ja venäjäksi. Piispa Aarre Kuukauppi hoiti suomenkieliset osuudet. Ehtoolliseen osallistui moni meistä suomalaisistakin. Ja sen päätteeksi halattiin ympärillä olleet! Seurakuntalaiset jäivät jumalanpalveluksen lopuksi yhteiselle kirkkokahville niin kuin ortodoksitkin tekevät.

 Isoksi iloksi ennen palvelusta viereeni istahti aito inkeriläismummo Lyyti Hämäläinen. Hän innostui kertomaan Siperian-vuosistaan yhtä lailla kuin Kaukasuksen-käynnistään, jolta oli vastikään palannut. Lyytin mukaan kaikki paikalla olleet mummot olivat eläneet vuosia karkotettuina Siperiaan. Sieltä Lyyti oli kerran karannut ja päässyt takaisin kotikonnuilleen, mutta häädetty uudestaan kauas pois. Nyt hän ei suostu pysyvästi muuttamaan kotoaan minnekään, ei edes Suomeen kuten moni naapuri. Hauska tieto oli se, että useat näistä lähtijöistä palaavat kesäksi vanhaan taloonsa kuin datsaan. Siellä he viljelevät potaattinsa, porkkanansa ja sipulinsa. Sienet ja marjat säilötään nekin mökillä ja viedään vissiin syksyn tullen mukana Suomeen.

 

 

Lounaan jälkeen kimpsut ja kampsut bussin uumenissa istahdimme taas omille paikoillemme, jotta mainio kuskimme Indrek pääsi ohjailemaan porukan koti-Suomeen. Suurkiitos vahvahermoiselle Indrekille, joka tyynesti hoiti hommansa kaameissa ruuhkissa. Kaunis kiitos myös Kangasalan Suomi - Venäjä-seuran matkavastaavalle, Keijo Koivulalle. Keijoa taitavampaa ja viitseliämpää matkanjärjestelijää en tiedä muita!