Mies ja hänen vaimonsa

Kauan sitten Tampereen puolessa tutustuin hyviin ihmisiin. Monet heistä työskentelivät kouluissa, kirjastoissa ja vapaan sivistystyön tehtävissä. Etenkin äidinkielen opettajiin, muutamiin kirjailijoihin ja kirjaston palvelualttiisiin ammattilaisiin syntyi hedelmällisiä kosketuksia. Tänään muistan erityisestä syystä yhden pariskunnan, Leena ja Väinö Kirstinän.

Muistot elpyivät, kun etsimättä löysin kirjastosta ja luin Yrjö Hosiaisluoman kirjoittaman pätevän elämäkerran Tähdet lähellä, kengissä lunta. Väinö Kirstinän öitä ja päiviä (1996). Myös itse elämäkerturi herättää hersyviä muistoja kissajuhlista alkaen.

Elämäkerrassa vilahtelee tuttuja nimiä ja paikkoja, mikä lisää lukemisen intensiivisyyttä. Paljon annettavaa kirjalla on myös Kirstinän runoista. Niitä toki luin jo kauan sitten. Hyllystäni löytyvät valikoima Kirstinän Runoja vuosilta 1958 - 1977 (1977), esseekokoelma Kirjarovioiden valot (1977), Runo ja Lukija (1971). Muutoissa olen säästänyt mieleiseni arvoteokset.

Nautin suuresti Hosiaisluoman teoksen tarkkuudesta, kattavuudesta ja Kirstinän tuotantoon perehtymisestä. Elämäkerrasta välittyy kuva ahkerasta miehestä, joka uurasti paitsi kirjoittajana myös lukuisissa järjestö- ja luottamustehtävissä, neljä vuotta myös Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajana. Harrastajakirjoittajia hän ohjasi etenkin silloin, kun hän toimi viisi vuotta Hämeen läänintaiteilijana. Muistan hänet Oriveden opiston yhdestä hämäläiskirjallisuuden seminaarista, jossa moni muukin puhui viisaita vinosti hymyillen. Pikku hiljaa hanke sittemmin vaimeni. Hämäläiskirjallisuuden nostatus alkoi tuntua turhan nurkkakuntaiselta. Tosin tätä seikkaa Hosiaisluoma ei mainitse teoksessaan.

Enimmäkseen yhteyksiä tuli pidetyksi Leenaan, joka auliisti kutsui kotiinsa Amuriin ja myös perheen kesäpaikkaan Luopioisten Puutikkalaan, kun aherrettiin jonkin hankkeen kimpussa. Väinö ilmaantui joskus juttusille. Leenan kanssa olimme lyhyen periodin myös työtovereita. Netistä löytyy hauska kuva Leenasta kudin käsissä ja näyttää tyytyväiseltä. Lieneekö juuri lähtemässä eläkkeelle?

Tiedotusvälineistä kuultiin syksyn tullen 2007, että Väinö Kirstinän elämä on päättynyt. Hän kuoli 23.9.2007 Helsingissä.  Pekka Tarkan laatima muistokirjoitus löytyi tästä osoitteesta, mutta ei ollut saatavilla enää toukokuussa 2019. Kenties Kirstinän elämäkertaa on päivitetty, vaikka en löytänyt sellaisesta mainintoja. Jokin hämärä muistikuva lehtijutusta kuiskii, että Hosiaisluoma olisi ollut asialla.

Minä puolestani jatkan muistelemista kirjan parissa. Lähikirjastosta löytyy nimittäin Väinön teos Puutarhassa. Sen haen tänään ja alan virittäytyä zeniläisiin tunnelmiin Kirstinän malliin, jotta sammal valtaisi mökkipihalla alaa ja näkisin:

Kuinka vihreät todella nämä puut,
niin kuin kuusi esimerkiksi, ja koivu.

Kun kuivuus yllättää, sanotaan:
"Se oli sitä aikaa kun maa oli vielä vihreä."

Silmien kirkasta sineä
minä ihailen
minä ihmettelen
kaikkia värejä
että tuuli vielä suvaitsee
ja että sateen ääni viitsii.

(Kokoelmasta Talo Maalla 1969.)