Loitolla taajamien valoista voi tutkailla tähtiä paljain silmin. Avaruus levittäytyy esteettä katseltavaksi näinä aikoina, kun pilvenriekalekaan ei tunnu eksyvän taivaalle. Arktinen kylmyys tosin vallitsee öisin ja hiukan hillitsee tarkkailua. Mutta yhtä kaikki, niska kenossa opettelin eilen ehtoolla etelän taivaalta tunnistamaan Orionin tähtikuvion, josta Väinämöisen viikate on ollut tuttu lapsuudesta asti. Wikipedia tarjoaa aiheesta useita kuvia ja muutakin kiehtovaa aineistoa.
Alkuun päästyä hahmottuivat Orionin ympäriltä myös Härän kuvio ja sen kirkkain tähti Aldebaran. Kartassa ne näkyvät oikeassa yläkulmassa. Orionin kuvioon keskittyvän kartan reunojen ulkopuolelle jäävät Kaksoset ja siinä tutut kirkkaat tähdet Castor ja Pollux.
Samoin Ajomies jää piiloon. Mutta muistelen sitä, kun katson Olli Mannerin ja Veikko Mäkelän Tähtitaivas paljain silmin -kirjan sivua 45. Se on osa lukua Talvitaivaan vaatimattomat (!). Eilisilta oli kuutamoinen. Niinpä Plejadit, suomalaisittain Seulaset, häämöttivät kuunsirpin yläpuolella hädin tuskin näkyvinä.
Kirjan kartasta huomaan, että myös tosi vaatimatonta Ilveksen kuviota olisi voinut tarkkailla. Se lienee saanut nimensä varovaisesta kissapedosta. Siitä kuulin kiinnostavia seikkoja iltapäivän hiihtolenkillä, kun pääsin juttusille paikallisen riistanvartijan kanssa. Hän etsiskeli ladun varresta peuran tai kauriin raatoa, josta oli saanut ilmoituksen. Raadot tilastoidaan. Mies arveli ilvesten olleen asialla. Ne kuuluvat lisääntyneen niin, että Varsinais-Suomesta löytyy yli 60 poikuetta. Ne verottavat ankarasti kauriita ja voivat niiden ruokintapaikoilla tappaa kerralla monta. Syötäväksi ilves kelpuuttaa vain ruhon kyljestä maksan ja keuhkoja. Kaikki muu jää kotkille, korpeille, ketuille...
Mökkiviikonloppuna ehtii katsastaa jälkiä lumessa yhtä lailla kuin tähtiä taivaalla. Minusta ei vielä ole tunnistamaan suden tai ilveksen jälkiä, koska luulin koiran isoja, sinne tänne viipottavia tassunjälkiä suden jättämiksi. Eilen opin, että susi kulkee viivasuoraan tuhlaamatta energiaa haahuiluun. Taivas taas on niin täynnä tähtiä, että hyvä kun opastettuna oppii tunnistamaan muutaman selkeimmistä kuvioista. Mökkitontilla etelän taivas tarjoutuu esteettä katsottavaksi ja on komeana juuri maaliskuussa. Pohjoisesta tuli toki vilkaistuksi Otava ja sen avulla Pohjantähti sekä Kassiopeian w-hahmo, kun kerran sää oli mitä paras havainnointiin paljain silmin.
3 kommenttia:
Jälkiä on vaikeahko tunnistaa, jos niihin ei oikein kunnolla perehdy. Tähtikuvioita vielä vaikeampi!
Ilveksen jälkiä epäilimme eilen mökillä - tuoreita. Mutta eipä ole ihme, niitä on lähituntumassa ollut joka vuosia useita. Ja kauriin raatoja löytynyt niiden jäljiltä meidänkin kulmilta.
Hienot ovat olleet kelit!
Ostapa sellainen kirja kuin "Mikä tästä meni ?"Se auttaa paljon .Näitkö revontulia ? Muistelen kaiholla tähtikirkkaita öitä , jolloin sammutin kaikki valot ja ihastelin taivasta...
Kiitos vinkistä. Hommaan kirjan, sillä jäljissä riittää ihmettelemistä kesäkelilläkin. Rannan hiekkaa haravoitiin siksi, että aamulla näkisi, mitä jälkiä yön mittaan santaan on painunut.
Revontulet jäivät näkemättä, vaikka näytös oli tiedossa. Pohjoisen taivas jää mökillä metsän peittoon. Siksi toiseksi oli niin pahuksen kylmä, ettei sisu riittänyt hyvän paikan hakuun.
Lähetä kommentti